Kysymyspostauksessa joku ihana lukija pohti sitä, olenko aina ollut näin valoisa ihminen? 

Aloin miettimään tätä aihetta enemmän, ja päätin kirjoittaa hiukan ajatuksiani sen tiimoilta. Vaikka tämä ei urheiluun liitykään, on henkinen hyvinvointi kuitenkin suuri osa terveyttämme ja ehkä tämä synnyttäisi jollekulle edes pieniä oivalluksia. 


Olen kulkenut pitkän matkan ihmisenä viimeisen 3 vuoden aikana. Olin joskus kokoajan vihainen: maailmalle, asiakkailleni töissä, läheisilleni, itselleni. Kuvittelin kaikkien ongelmieni johtuvan jostain itsestäni riippumattomasta asiasta. Otin usein uhrin roolin ja kieltäydyin näkemästä itsessäni mitään vikaa.



Tässä henkisen kasvuni aikana olen oppinut muun muassa seuraavia asioita, joita ajattelin jakaa teidän kanssanne. 

  • Kaikki epäkohdat elämässämme, ovat yleensä jollain tapaa meidän itse aiheuttamiamme. Syytökset ovat kuitenkin turhia, myös itsesyytökset. 
  • Jos asiat ovat huonosti elämässäsi, eivät ne parane murehtimalla, tai pohtimalla minkä takia niin on käynyt. Mielekkäämpää on pohtia sitä, mihin haluaisit asioiden muuttuvan. Vain sinä itse, olet vastuussa onnellisuudestasi, ei kukaan muu.
  • Negatiivisuus synnyttää lisää negatiivisuutta. Sama lainalaisuus pätee myös positiivisuuteen.
  • Viha on todella kuluttava tunne ja vihaa sisällä pitävä henkilö kuluttaa sillä eniten itseään. Luopuminen ja anteeksianto vapauttavat sinut siitä. 
  • Kun kääntää sen negatiivisen energian positiiviseksi ja keskittää sen tavoitellakseen omia unelmiaan, saa uskomattoman paljon aikaan.
  • Jos haluamme jonkun toisen ihmisen muuttuvan, pystymme siihen vain muuttamalla omaa itseämme. Kun tajuaa tämän, moni asia helpottuu suuresti.  Kun joku on ilkeä minua kohtaan, pyrin ajattelemaan, kuinka vaikeaa hänellä on kantaessaan kaikkea tuota vihaa mukanaan, enkä pilaa enää omaa päivääni kääntämällä myös omia ajatuksiani ikäviksi. 
  • Olen ymmärtänyt  myös maailmankaikkeuden rajattomuuden. Se, että olen onnellinen ei tarkoita sitä, että se onnellisuus olisi joltain muulta pois. Tämä pätee kaikkeen muuhunkin. Iloitse saavutuksistasi ja tavoittele rohkeasti unelmiasi.
  • Ympäröi itsesi ihmisillä, kenestä saat energiaa. Älä pidä kiinni sellaisista ihmissuhteista, jotka vievät kaikki voimasi tai luovat negatiivista ilmapiiriä elämääsi. 
 
Ihanaa sunnuntai-illan jatkoa kaikille! 

Kommentit (29)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Tuntuvat itsestäänselvyyksiltä nyt, mutta voi pojat, kuinka niiden oivaltamiseen meni aikaa! :)

Aino

Allekirjoitan kyllä ihan täysin :) Helpottunut elämä huomattavasti, kun on avannut silmänsä sille kuinka paljon omalla käytöksellä ja ajatuksilla on oikeasti voimaa.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Se on juuri niin. Jotenkin lohdullista ajatella, että kaikki on loppupeleissä vain itsestä kiinni. :)

Anna

Sähän sen sanoit :) Ihana, valoisa postaus ja ihanaihana blogi, jota olen lukenut heti ensimmäisistä teksteistä asti - keep going girl!

terhi

Iltaa :) Aivan samoihin tuloksiin olen itsekin päätynyt "pienen" itsetutkiskelun kautta. Ja kuinka vapauttava tunne se onkaan, kun tajuaa, että (lähes) kaikki lähtee omasta itsestä, omista asenteista ja omasta tavasta ottaa maailma vastaan. Ja on valmis ottamaan vastaan myös sen, että aina ei myöskään mene hyvin, mutta pystyy elämään sen kanssa ja löytämään sieltä negatiivisuudestakin se positiivisuuden. Näitä samoja ajatuksia (kaiken muun sälän ohella) olen itsekin pohdiskellut omilla sivuillani. Sait minusta juuri uuden lukijan :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Iltaa Terhi :)Tiivistit hyvin, vapauttava tunne se nimenomaan on. Ja olen myös noista negatiivisista asioista samalla linjalla: vastoinkäymisetkin ovatlahjoja, jos ne on valmis näkemään niin. Tervetuloa lukijaksi :)

Anonymous

Sun blogi on niin kiva ja ihana ja auttaa jaksamaan rankassa arjessa! Se myös motivoi kaupassa valitsemaan hedelmät karkin sijasta, kun tekee mieli makeaa! :) Ja ihanaa, kun jaksat kirjoitella tänne niin usein juttuja, käyn sun blogissa varmaan joka päivä katsomassa, mitä tänään olet kirjoitellut! :))Tämäkin ihan loistava posti!Luin tässä joululomalla kirjan, joka käsitteli tämmöisiä "elämänviisauksia" ja oli tarkoitettu juuri ihmisille, joista tuntuu, että joku on koko ajan pielessä, sisällä on liikaa vihaa ja tietää silti, että on oltava olemassa joku parempi ja helpompi keino elää. Suosittelen ehdottomasti Gabrielle Bernsteinin Spirit Junkieta kaikille, jotka etsivät vielä omaa "valoaan". :) Olet kulkenut hirmuisen matkan tehdessäsi nämä löydöt itse! Omasta kropasta on helpompi jaksaa pitää huolta, kun oikeasti välittää itsestään - ei silloin tahdo pahaa keholleen.Oletko tutustunut kasvumatkallasi joihinkin kirjoituksiin tai esimerkkihenkilöihin aiheesta? :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos ihanasta kommentistasi! Olen lukenut muutamia kirjoja, kuten Joseph Murphyn Alitajuntaai voima, Lisa Nicholsin Onnistut tuli mitä tuli sekä Annastina Vrethammarin Ajattele elämäsi hyväksi, jotka pyörivät samojen teemojen ympärillä. Ja tiedätkö, kun kiinnostuu jostain aiheesta, tuntuu kuin siitä puhuttaisiin joka puolella. Hammaslääkärin odotushuoneessa sattuu valitsemaan sen lehden, jossa on aukeaman juttu samasta aiheesta, tai tv:n avatessa siihen pamahtaa dokumentti juuri tästä. Tämän lisäksi, olen oppinut hurjan paljon läheisiltäni, kuten omalta äidiltäni.Tilasin vihdoin salaisuus-kirjan, joka tuntuu muuttaneen monen ihmisen elämän. Saa nähdä, onko se jo samojen "totuuksien" toistamista, vai löytyykö siitä uusia oivalluksia. Kiitokset kirjavinkistä :)

Kirsikka

Näistä ajatuksista vois koota semmosen huoneentaulun :) Todella hyviä ohjeita jokaisen elämään, kiitos niistä!

RagDoll

Oli ihan pakko laittaa kirjanmerkkiin tämä kirjoitus.. Kuulostaa niin tutulta. Uskon suureksi osaksi, että paha olo riippuu myös pillereistä, jotka eivät vain sovi, mutta kaipaan sitä positiivista oloa ja intoa.. Ehkä se tästä pikkuhiljaa, kun päättää onnistuvansa. =)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Juuri tuon se vain vaatii: päättämisen onnistumisesta! Sen jälkeen palaset alkavat vain loksahdella paikoilleen :) muista, että me itse luomme omat olotilamme. Keskitä ajatukset positiivisiin asioihin elämässäsi ja huomaat yhtäkkiä että muita ei olekaan!

Anonymous

Mun oli kyllä pakko kommentoida tähän, ku olen jo jonkin aikaa blogiasi seurannut ja tämän tekstin myötä tarve kommentoida vaan nousi liian suureksi :D Ensinnäkin sulla on aivan mahtava blogi, todella motivoiva ja paljon asiaa. Olen saanut sulta niin ruoka- kuin treenivinkkejäkin. Ihan heti alusta lähtien tuntu käsittämättömän oudolta, että täällä "blogimaailmassa" on niin paljon samanhenkisiä ihmisiä. Itsellä ku ei oikeassa elämässä näin samanhenkisiä löydy, mutta ne ihmiset ovatkin sitten erilaisuudellaan ihania :) Itsekin olen aikoinaan käynyt syvän itsetutkiselun läpi, ennen kuin löysin positiivisen ajattelun voiman. Siitä on nyt aikaa se pari vuotta ja elämä on täysin erilainen kun tuon asian ymmärtää. En tiedä onko se vain osa aikuistumisprosessia (itse olen samaa ikäluokkaa sun kanssa), toisaalta välistä tapaa ihmisiä, jotka ovat jo keski-ikäisiä ja ovat omistaneet koko elämänsä kaiken vihaamiselle. Surullista, miten kaikki eivät sitä löydä ja itselläkin jossain vaiheessa harmitti, että meni niin kauan löytää oikea suunta elämään. Onneksi sinunlaiset ihmiset kirjoittavat täällä ja jakavat positiivista energiaa ja myös ihan käytännön vinkkejä parempaan elämään, toivottavasti auttaen muutamaa "väärän" ajattelutavan omaavaa kulkijaa :) Jatka samaan malliin! Olet inspiroiva esimerkki meille kaikille lukijoille! :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Olen aivan suu auki täällä, aivan ihana oli herätä ja lukea niin ihana kommenttisi! :) kiitos hirmuisesti, olen todella otettu! En tiedä, onko se tosiaan luontainen osa kasvuprosessia vai ei. Aivan kuten sanoit, tuntuu että on todella paljon ihmisiä, jotka eivät ole vielä vanhuusiälläkään ymmärtäneet omien ajatuksiensa merkitystä. Ehkäpä juuri sen takia halusinkin kirjoittaa siitä. Vaikka toisaalta, luultavasti ne, jotka eivät sitä halua nähdä, näkevät tuon kirjoituksen vain pötkönä sanoja. Onneksi täällä on näköjään paljon samanhenkisiä ihmisä kuin minä. Päivä päivältä olen hämmentyneempi teidän lukijoiden ihanista sanoista, todella nöyränä& suurella arvostuksella otan vastaan kommenttinne <3 kiitos!

Anonymous

Moikka!Olipas hyvä kirjoitus, kiitos siitä :)Minulla myös tällä hetkellä yleinen kiukutus-ja vihavaihe päällä, en tiedä miksi ja ketä kohtaan...Yleinen olotila vaan tuntuu väsyneeltä ja kurjalta. Periatteessa kaikki on todella hyvin; terveys, hyvät ystävät, mies, kiva duuni, talviloma aurinkoon suunnitteilla... Tunnistin tuosta kirjoituksesta täysin itseni. Jatkuva viha kun on todella kuluttavaa. Olen huomannut, että välillä minulla on tällaisia kausia ja sitten taas välillä on helpompaa. Vinkkejä? :)-Anna

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Moi Anna! Olet jo pitkällä, kun olet tiedostanut tämän :) Kehottaisin joka päivä vaikka iltaisin käyttämään hetken siihen, että mietit mitä kaikkea kivaa päivän aikana sinulle on sattunut. Ne voivat olla ihan pieniäkin asioita, tärkeintä että yrität keksiä mahdollisimman paljon hyviä asioita päivässäsi. Yritä tyhjentää mieli kaikesta negatiivisesta. Hetken aikaa kun olet tehnyt tätä, alat ajattelemaan muulloinkin päivästä positiivisemmin. Älä keskity niihin asioihin, jotka ovat "huonosti" (eli niin kuin et haluaisi niiden olevan). Keskity niihin, jotka ovat hyvin ja joista olet kiitollinen. Toivottavasti oli edes pientä apua. Posiitivista huomista sinulle Anna ja mukavampaa kevään alkua!