Ystäväni ja kollegani Sara kirjoitti taannoin postauksen, joka käsitteli bloggaamista työnä. Teksti oli todella hyvä, ja avasi varmasti monelle sitä, millaista työ oikeasti on. Pääsette lukemaan sen täältä. Iltapäivälehti teki kuitenkin jutusta melko vääristellyn artikkelin, jonka jälkeen keskustelu alkoi käymään kiivaana sen ympärillä, mikä on oikeaa työtä. Seurasin keskustelua mielenkiinnolla, mutta tulin siitä samalla kovin surulliseksi. 

Monet tuntuvat nimittäin olevan sitä mieltä, että esimerkiksi bloggaajan ammatti ei ole työtä, vaikka siitä palkkaa maksetaankin. Oikeita töitä ovat ne, joihin herätään aamulla aikaisin. Ne ovat myös rankkoja henkisesti ja fyysisesti, eikä niistä varsinkaan nautita. Tämä on kovin surullinen ajatusmaailma. Työssä vietetään huomattava aika elämästämme, ja niin monien mielestä sen kuuluukin olla ikävää. 

"Mene hyvä tyttö johonkin oikeaan työhön. Esimerkiksi siivojista on pulaa!”  

Tämä kommentti jäi mieleen vahvimmin. Minkä takia henkilö, joka on onnistunut työllistämään itsensä ammatissa, josta nauttii suunnattomasti ja joka ilahduttaa työllään myös monia muita, tulisi mennä tekemään jotain muuta. Varsinkin, kun samalla työttömiä löytyy kamala määrä? 

Koska haluan lähtökohtaisesti yrittää ymmärtää kaikkia toisin ajattelijoita, mietin pitkään, mikä tässä kommentissa on takana. Oma kuplani on puhjennut monta kertaa aiemminkin, ja joka kerta se on laajentanut ajatusmaailmaani. En nimittäin lähtökohtaisesti pidä ajatuksesta että kaikki kritisoijat ovat kateellisia, sillä se ei yleensä pidä paikkaansa. Kuitenkaan tästä kommentista en edelleenkään löydä mitään muutakaan järkevää selitystä. 

Maailma on muuttunut paljon viime vuosikymmeninä, ja ihmiset etsivät merkityksellisyyttä työhönsä eri asioista kuin ennen. Joillekin merkitys löytyy siitä, että auttaa muita jollain tavalla, toiselle merkitys saattaa tulla esimerkiksi itseilmaisun kautta. 

Omassa ihannemaailmassani kaikki tekisivät sellaisia töitä, jotka kokevat jollain tapaa merkityksellisiksi. Ymmärrän, että vanhempien ikäluokkien on joskus mahdotonta lähteä ihan uusille urapoluille, mutta silti idealisti minussa haluaisi uskoa, ettei koskaan ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa. 

Olen ollut itse elämäni aikana monta kertaa tilanteessa, jossa töistä on pulaa. Olen juossut ympäri kaupunkia viemässä avoimia hakemuksia pikaruokaloihin, baareihin, ravintoloihin, kauppojen kassalle ja vaatekauppoihin. Tiedän siis hyvin, miltä tuntuu jännittää, saako seuraavaan vuokraan rahat. Silloin ei ole varaa miettiä, mikä se oma kutsumus olisi. Olen ollut kuitenkin siinä mielessä todella onnekas, että aina olen löytänyt jotain töitä. 

Olen ollut esimerkiksi siivoojana, puhelinmyyjänä, jäätelökioskimyyjänä, baarimikkona, blokkarina, varamiespalvelun tarjoilijana, flaijerien jakajana ja vaatekaupan työntekijänä. Ovatko nämä olleet kutsumusammattejani? Eivät. Olenko tyytynyt osaani ja miettinyt, että tällaista se työnteko tulee olemaan loppuelämäni? En. 

Vaikka olen ollut hyvin aktiivinen, ei töiden saaminen ole loppujen lopuksi ollut vain minusta kiinni. Melkein kaikki työpaikkani ovat jotenkin tulleet suhteiden kautta. En siis täysin allekirjoita sitä, että jokainen on oman onnensa seppä, sillä en voi ottaa kunniaa itselleni omista saavutuksistani. Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki voi juuri tällä hetkellä tavoitella sitä unelmiensa ammattia, sillä prioriteettinä on saada edes jotain töitä. 

Siitä olen kuitenkin aivan varma, että vaikka töistä on välillä pulaa ja suurin osa ihmisistä joutuu tekemään ainakin jossain elämänsä vaiheessa jotain, mikä ei niin mieluisaa ole, ei ole mitään syytä lakata tavoittelemasta sitä unelma-ammattia. En keksi mikä voisi olla esteenä havitellakseen jotain sellaista työtä josta nauttii, maassa jossa koulutus on ilmaista ja siihen annetaan vielä tukiakin. 

En myöskään ymmärrä ajatustapaa, jossa toisen mukava tilanne nähdään olevan jotenkin itseltään pois. Silloin kun kuurasin vessanpönttöjä toimistosiivoojana, lueskelin innokkaana uravaihtoehdoista ja erilaisista ammateista. Mietin kuinka hienoa on, että joku pääsee tekemään niin kivoja asioita työkseen ja uskoin että jonain päivänä minullakin on työ josta nautin. 

Jos rohkeutta löytyy, voi aina laittaa toiminimen pystyyn ja alkaa tehdä töitä itsenäisesti. Palkkaa saattaa saada vähemmän, kuin tavallisessa palkkatyössä, ja täytyy osata sietää stressiä siitä, ettei välttämättä tiedä milloin saa seuraavaksi rahaa. Mutta kun tekee jotain mistä nauttii, huomaa tulevansa toimeen myös vähemmällä. 

Minkälaisia ajatuksia teillä herää aiheen ympäriltä? Ja koska olen aina valmis muuttamaan mielipiteitäni hyvien perusteluiden takia, saa ehdottomasti vasta-argumentoida. 

Kommentit (16)

räyhis

Sun ja Saran postaukset molemmat täyttä asiaa! Mun on kuitenkin pakko kommentoida sun upeaa brunaa! :D Näytät ihanalta. Onko toi tuolla tyvessä sun luonnollinen hiusten väri? 

Elisa L.
Liittynyt24.11.2015

Kiiitos räyhis <3 Joo toi on mun oma väri, oon käynyt viime talvena viimeksi raidoittamassa. Nyt kuitenkin ehkä tukka vaalentunut jo hiukan auringosta. Mutta sellainen perus maantienharmaa se on, niinkuin suurimmalla osalla suomalaisista taitaa olla :) 

Jonna

Sulla on kyllä ihan mahtava blogi, oikein odotan aina seuraavaa postausta! :) Kiitos siitä. Tätä aihetta oon itsekin miettiny kovasti jo jonkin aikaa, ja syksyllä aion siirtyä vakituisesta työstä huomattavasti epävarmempaan asemaan tekemään sitä mitä oikeasti haluan. En myöskään ymmärrä kritiikkiä jota Saran kirjoitus on aiheuttanut, todella typeriä kommentteja, varsinkin juuri tuo johon olet itsekin ottanut kantaa.

Elisa L.
Liittynyt24.11.2015

Kiitos paljon Jonna! Kiva kuulla, että pääset tekemään sitä mitä oikeasti haluat :) Tsemppiä ja iloa uusiin duunikuvioihin!

Essiiii

Loistava kirjoitus. Olen samaa mieltä kaikesta, etenkin tuosta, että kaikki eivät ole oman onnensa seppiä. Siksi juuri hyvinvointiyhteiskunnan täytyy pitää huolta siitä, että yksilöt saavat yhtäläiset mahdollisuudet tavoitella sitä oman elämänsä unelmaa. Aika pitkälle se onkin Suomessa tilanne, joten tuollaiset "menisit oikeisiin töihin" -kommentit ovat minustakin kummallisia. Ylipäätään toisen ihmisen ratkaisut, niin kauan kuin ne eivät toista satuta, ovat tämän omia valintoja, eikä muilla ole niitä mielestäni oikeutta arvostella. Ja juuri se ajatus, että toisen onni ei ole minulta pois, on suorastaan vapauttava! :) Negatiiviset tunteet kuluttavat valtavasti voimavaroja antamatta mitään takaisin.

Elisa L.
Liittynyt24.11.2015

sanopa muuta, oon pyöriteelyt mielessä, jos tuosta aiheesta tekisi ihan kokonaisen postauksen :) Kun toisten onnesta ja onnistumisista osaa ilahtua, saa omaan elämään sitä kautta miljoonia eri ilon aiheita! 

Mery

Vähän aiheen vierestä: Nää valokuvat, mitä sulla on lähiaikoina ollut blogissa, on jotain sanoinkuvaamattoman ihanaa. Tänne sivulle kun tulee niin se kuin raikas tuulahdus maailman kauneutta, toivoa, oman itsen arvostamista ja iloa. KIITOS. <3 Tulee tarpeeseen.

Vierailija

Mites sitten, kun se unelma-ammatti löytyy tuolta ns.perusduunien listalta (vaatekaupan myyjä, jäätelökioskin myyjä) olet lähettänyt hakemuksia vuosi toisensa jälkeen, yleensä ei tule edes haastattelukutsua. Kun pääset kahteen haastatteluun, niin todetaan ettet sovi meille. Työkkäristä haet myyjän koulutukseen kolme kertaa, mutta sinua ei valita koska sinulla on jo yksi ammatillinen koulutus. Haet tradenomiksi kaksi kertaa, muttet ole tarpeeksi fiksu ammattikorkeakouluun. Olet tehnyt siivoustyötä kymmenen vuotta ja vihaat sitä, mutta jo yksinkertainenkin unelmatyö tuntuu mahdottomalta saavuttaa.

Elisa L.
Liittynyt24.11.2015

En tiedä oliko tässä kyseessä mielikuvitustilanne, mutta hyvä kommentti se oli ja sai pohtimaan asiaa toiselta kantilta. Kiitos siitä! Silti uskon, että kertomalla ihmisille avoimesti omista haaveistaan ja kyselemällä rohkeasti, tietääkö kukaan mitään avoimia paikkoja tai ihmisiä, jotka voisivat asiassa auttaa, voi itse edesauttaa omien haaveiden toteutumista. Merkonomikoulutus on myös yksi mahdollisuus, mikäli ammattikorkeakoulutus tuntuu liian vaikealta. Sitä kautta voi saada jalkaa oven väliin, esimerkiksi työharjoittelun avulla ja lisäksi saada luokkatovereistaan hyvän ammatillisen verkoston. Moniin ns. perusduuneihin, on myös oppisopimuskoulutuksia, mikä on toinen mahdollisuus.  Ymmärrän kyllä että urakka saattaa tuntua joskus mahdottomalta ja uuvuttavalta, mutta ajattelen ettei kannata koskaan luovuttaa, vaan käyttää kaikki mahdolliset keinot sieltä kurjasta työpaikasta poispääsyyn. Jos tyytyy osaansa ja ajattelee jo valmiiksi, ettei tule saamaan mitään mukavempaa työpaikkaa koskaan, ei sitä varmasti myös saa. 

Magnolia

Hyvä postaus tärkeästä aiheesta.
Luin ensin iltapäivälehden artikkelin Saran postauksesta. Ihmettelin sen sävyä. Hirveän raskasta ja mistään ei nauti... huh huh! Ammattibloggaajana on varmaan kamalaa. Sitten kun luin Saran alkuperäisen tekstin huomasin, että tämä olikin ollut toimittajan tulkinta. Sara itse tykkää kovasti itsenäisestä duunistaan, jonka on itse valinnut ja jota tekee intohimolla. Ihmettelin toimittajan näkökulmaa, mutta vielä enemmän monia kommentteja.
Olen samaa mieltä tuosta kateus-kortin käyttämisestä. Kateus ei ole aina syy vastakkaiseen näkemykseen ja negatiiviseen reaktioon. Ihminen voi yleisesti vain voida huonosti ja purkaa pahaa oloaan kun joku bloggaajassa ärsyttää. Ei välttämättä edes asia, josta keskustellaan, vaan jokin henkilössä, hänen tyylissään tai vaikka kielen käytössään. Jotkut purkavat huonoa oloa kommenttiboxeissa täysin aiheesta riippumatta. Joskus syy on niinkin yksinkertainen kuin tietämättömyys. Henkilö ei tiedä asiasta mitään ennestään ja luettuaan aiheesta ensireaktio on negatiivinen ja se puretaan kommenttina välittömästi. 'Menisit oikeisiin töihin'ja 'miksi tuhlaat aikaa asiakaskäynteihin'- tyyppiset kommentit paljastavat että ihminen on tietämätön asiasta.
Kateus on joskus kuitenkin takana näissä. On kurjaa kun toisella menee hyvin kun itsellä on tylsää.
Tai turhautuminen. Itsekin haluaisi mennä brunssille tai kahvitella ystävien kanssa ja käydä promotilaisuuksissa. Mutta kun ei ole siihen mahdollisuutta. Toisaalta peiliin katsominenkin voisi olla paikallaan: olisiko paukkuja itsellä alkaa yrittäjäksi, elättää blogilla itsensä ja tulla siinä työssä hyväksi ja jopa suosituksi?
Monella ei jutusta tulisi mitään.
Omia unelmia kannattaa määritellä. Ja lähteä niitä kohti. Jos toinen on niitä hänelle tärkeitä unelmia toteuttanut onnistuneesti ei se ole muilta poissa. Myös jokaisen unelmat ovat erilaisia.
Annetaan erilaisten kukkien kukkia. Tilaa on kaikille.
Kiitos innostavasta blogista! Upeat kuvat ja upeaa sanottavaa!

Elisa L.
Liittynyt24.11.2015

Kiitos loistavasta kommentista! :) Iltapäivälehden juttu oli kyllä tosiaan hiukan hassusti kirjoitettu, kun vertasi sitä alkuperäiseen tekstiin. Mutta varmasti provosointi siinä oli tarkoituksenakin, ja siinä tosiaan oli onnistuttu ihmisten kärkkäiden kommenttien perusteella. Ja tosiaan, tietämättömyys usein johtaa vihamielisyyteen. Niinhän se on kaikessa muussakin. Uusi tai erilainen on pelottavaa, kunnes siihen itse tutustuu. Hyvä pointti! :) Ja ihan samaa mieltä olen kanssasi, täällä on tilaa erilaisille intohimoille ja unelmille!

missa

Ihana postaus ja vieläpä tärkeästä aiheesta. Itse olen henk.koht. sitä mieltä, että kaikki saa tehdä työkseen sitä mitä huvittaa (lain sallimissa rajoissa tietenkin) ja valinta on aina heidän omansa. Toisen ammatinvalintaa ei saa ikinä aliarvioida tai muutenkaan arvostella, vaikka joitakin ammatteja pidetään ns. alempi arvoisena. Tätä ammattien luokittelu on minusta kamalaa, sillä uskon että jokainen tekee tärkeää työtä tässä yhteiskunnassa. Lisäksi olen samaa mieltä kanssasi, että jos ei tykkää omasta työstään niin koskaan ei ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa. Kyse on vain siitä, että osa ihmisistä on niin ns. mukavuuden haluisia että eivät välttämättä jaksa nähdä sen eteen sen enempää vaivaa ja tyytyvät osaansa (ja joskus sitten yrittävät lytätä muita, jotka haluavat ottaa riskejä, aloittaa taas nollista tms...). Itsehän olen tehnyt töitä yläasteelta saakkaa. Aluksi jakanut mainoksia, myöhemmin työskennellyt kaupoissa opiskeluiden ohella ja työllistynyt oman alan ammattiin. Viime vuonna jäin kuitenkin työttömäksi, enkä ole löytänyt uusia töitä. Oikeasti en ole edes yrittänyt löytää uutta työpaikkaa, koska en tykkää nykyisestä ammatistani. Mulla ei ole tällä hetkellä mikään kiire työllistyä rahallisesti, joten haluan harkita tarkasti ja ehkä hakea uudestaan kouluun. Kuka meinaan oikeasti pystyy valitsemaan sen oman oikean ammatin 20-vuotiaana? Aika harvat ja onnekkaat. Mä en halua olla se katkeroitunut muija siellä työpaikalla kakskyt vuotta myöhemmin vaan sen takia, että teen joka päivä semmoisia hommia joista en tykkää tai välitä. Mä haluan tavoitella sitä mun omaa ammattia, jota kohtaan mulla on palava kiinnostus. Joillekin lähipiiriläisille se on ollut kova pala purtavaksi, etten ole laittanut työpaikkahakemuksia joka paikkaan ihan vaan sen takia, että olis jotain työtä ja saan kuulla siitä aina välillä kuinka kamalaa on kun on aukko CV:ssä ja vähemmän rahaa yms. Omanihan on CV:ni ja rahanikin. Mielummin elän vähän vähemmällä ja olen onnellinen kuin kituuttelen jossain huonossa työpaikassa vaan sen takia että mulla on "työ". Ja ennen kuin kukaan tulee mussuttamaan yhteiskunnan rahojen tuhlaamisesta, niin työskentelin kahdeksan vuotta putkeen sellaisissa duuneissa, joista en tykännyt ja opiskelujenkin aikana nostin varmaan 10 tukikuukautta yhteensä, koska tienasin liikaa. Nyt mä pidän vähän breikkiä ja nautin ajastani kotona ja reissuissa. Ens kuussa lähden muutamaksi päiväksi Skotlantiin ja toukokuulle pitäis saada joku reissu buukattua. Kyllä se oikea työpaikka tai koulupaikka napsahtaa tänä vuonna vastaan, siitä olen varma! :)

Elisa L.
Liittynyt24.11.2015

Oon ihan samaa mieltä sun kanssa, että ammatteja ei tulisi laittaa paremmuusjärjestykseen. Uskon myös, että ihmiset tekevät työnsä sitä paremmin, mitä enemmän he siitä nauttivat. Jos tuntuu, että voimat menevät pelkästään työpäivästä selviämiseen, ei kauheesti innovoida uutta tai tuoteta mitään lisäarvoa yritykselle. Jos taas ollaan innokkaita alasta ja nautitaan siitä, mitä tehdään, tulee helpommin tehtyä sitä pientä ekstraa ihan vain puhtaasta mielenkiinnosta. Olin itse nuorempana myös jotenkin huolissani omasta cv:stäni ja mietin, kannattaako esimerkiksi pitää välivuotta ja mennä reissuun. Miltä sekin näyttäisi työnantajalle? En sitä koskaan tehnyt. Nyt toisaalta elään sellaista elämää, joka ei välttämättä näytä kovin hyvältä cv:ssä, mutta en ole siitä yhtään huolissani. Olen tehnyt töitä todella monta vuotta, ja tiedän itse kehittyväni ammatillisesti kokoajan, vaikka en perus palkkatöissä olekaan. Sulla on hyvän optimistinen asenne, kyllä se oikea työpaikka löytyy! Kiitos hyvistä pohdinnoista :)

KatjaEkaterina
Liittynyt24.11.2015

mä vahvasti uskon, että maailmassa on 2 tyyppiä ihmisiä : sellaiset kuin me, jotka tietävät mitä haluavat ja jotka tulevat saavuttamaan sitä kaikkea, koska olemme valmiita tekemään töitä sen eteen. Ja toinen tyyppi - ihmiset, jotka luulee, että unelmista ei voi tehdä totta. Ne pelkää itse tehdä asioita saavuttaakseen jotain ja sen takia niitä ärsyttää ihmiset, jotka uskaltavat.

Camilla

Niin loistava teksti! Muistan joskus tarhaikäisenä nähneeni isäni kiroilevan omaa työtään ja totesin, että sitten kun kasvan isoksi, hankin työn jota rakastan tehdä. Isäni siihen ivallisesti naurahtaen tokaisi "ei sellaisia töitä ole olemassakaan. Kukaan ei tykkää työstään, mutta sitä on pakko tehdä, jotta saa rahaa".. Haluan vielä jonain päivänä todistaa hänelle sekä itselleni, että hän oli väärässä..

http://everything-has-beauty.blogspot.fi