Kuten kerroin, täällä Surf Ranchilla on tällainen Air Bag- hyppypaikka, jossa voi halutessaan hypätä tuollaiseen puhallettuun ilmapatjaan. Katselin ensimmäiset päivät, kun uudet tuttavamme hyppivät siihen ja eilen uskaltauduin vihdoin myös itse hyppäämään. 

Efekti on ihan sama, kuin uimahyppytorneissakin. Kun katselet sitä alhaalta, mietit ettei tuossa ole mitään vaikeaa. Kuitenkin ylhäälle päästyäsi alkaa homma näyttää ihan erilaiselta. Vähän siinä kyllä jalat tutisi ja mietin jo hetken luovuttamista. 

Olin kuitenkin niin ylpeä, että entisenä korkeanpaikankammoisena uskalsin hypätä. Siinä tuli mielestäni paljon suuremmat adrenaliinit kuin veteen hypätessä. Kai sitä alastuloa jännitti jotenkin enemmän, vaikka se lopulta tuntui jopa pehmeämmältä. 

Pohdin asiaa myöhemmin, ja mietin kuinka samalla tavalla muutkin asiat menevät. On helppo huudella jollekin, kuinka helppoa joku asia on, tai kuinka siihen pystyisi itsekin, ennen kuin on oikeasti ollut samassa tilanteessa. 

Ja sitten kun siinä kiperässä tilanteessa on, jossa on mahdollista ottaa se ”hyppy tuntemattomaan”, on se pahin paikka juuri ennen hyppyä. Palkinnot jaetaan vasta sen jälkeen, kun sen askeleen tuntemattomaan on uskaltanut ottaa. 

Ps. Näytän muuten joltain tuulettavalta chewbacca-ihmiseltä hypätessäni :D

Kommentit (1)