Yksi kesän ihanuuksista on ulkona syöminen. Enkä tarkoita nyt ravintoloita, vaan sitä omaa pihaa, puistopiknikkejä, rantaeväitä tai spontaania torikahvittelua. Ruisleipä ainakin maistuu paljon paremmalta pihalla syötynä. Yhtenä kesänä pakkasin usein aamupalaleivät mukaan, kaadoin kahvin termospulloon, nappasin hesarin ja viltin kainaloon ja suuntasin lähikallioille nauttimaan aamupalaa. Terveellisistä piknik eväistä on tulossa juttua myöhemmin. 

 

Nyt kuitenkin muutama sana grillauksesta, yhdestä kesien lempipuuhastani. Grilliruoasta tulee helposti mieleen rasvaa tirisevät makkarat, mutta grilliruoka voi olla myös todella terveellistä. 

 

 

Suosi näitä: erilaiset grillatut kasvikset vartaissa tai siivuina, esimerkiksi kesäkurpitsa, munakoiso, tomaatti, sipulit, paprika, maissintähkät, sienet. Voit myös tehdä täytettyjä kasviksia, käyttäen mielikuvitustasi. Esimerkiksi paprikoiden sisälle sopii hyvin quinoa, erilaiset yrtit ja tuorejuustot. Myös kesäkurpitsoja ja munakoisoja voi täyttää, tehden niistä sellaisia veneitä. Päälle voi silputa esimerkiksi tomaattia, sipulia ja valkosipulia. Myös jo legendaarisina grilliherkkuina asemansa vakiinnutaneet täytetyt herkkusienet voi tehdä terveellisemmin, vaihtamalla pekoni parmankinkkuun ja sinhomejuusto johonkin juusto-kasvis-sekoitukseen.


[caption id="attachment_2658" align="aligncenter" width="625"]

viime lauantain lihapainoitteinen satsi käristymässä[/caption]

Kasviksia ja lihoja voi myös marinoida itse esimerkiksi kookos- tai seesamiöljyllä, luomuhunajalla ja erilaisilla mausteilla. Jättäkää ne valmismarinoidut BBQ- tunnuksella merkatut lihat suosiolla kauppaan. Makkaran sijasta valitsen yleensä kunnon naudanlihapihvin, kalaa tai kanaa. Kuitenkin joskus on mielestäni ihan ok syödä se makkarakin. Juustomakkara on kaikessa ällöttävyydessään oma lempparini. Halloumi ja leipäjuusto sopivat myös hyvin grilliin ja niiden kanssa voi tarjota erilaisia hilloja.

 

Grilliruokia raikastamaan sopii salaatti, eikä välttämättä muuta lisukkeita edes tarvita. Kannattaa kuitenkin vältellä raskaita kastikkeita ja tehdä salaattikastike itse. Raikas kastike syntyy esimerkiksi sitruunamehusta ja tuoreesta inkivääristä. Myös erilaiset öljyt tai etikat sopivat salaattiin kuin salaattiin. Jos kaipaat tuhdimpaa kastiketta, kokeile kermaviiliä johon olet silpunnut ruohosipulia. 


[caption id="attachment_2661" align="aligncenter" width="625"]

Simppeli avaus grillikaudelle: Naudanlihapihvi, halloumia ja iso satsi salaattia[/caption]

 Tärkein juttu grillailussa on kuitenkin mielestäni vesikannu! Kuumassa ilmassa tulee helposti nestehukka ja varsinkin jos ruoan kanssa nautitaan viiniä. Muistakaa siis tankata erityisen paljon sitä vettä ulkona illastaessanne. 

 

 

Onko teillä jotain lempi grilliherkkuja?

Kommentit (9)

annemi / 52weeksofdeliciousness

Olen tänä kesänä tehnyt lupauksen että keksin uusia, kasvispainotteisia grilliherkkuja joita voisi edes melkein kutsua terveellisiksi ;) viime kesien kestosuosikki on ollut folioon kääritty, grillattu fetajuusto ja tänä kesänä löysin heti alkukesästä uuden herkun: grillattu ananas! nam!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Joo grillattu ananas on ihan parasta! Talvisinkin niitä renkuloita on kiva paistaa pannulla välipalaksi ;) Mä innolla odottelen sun kasvispainotteisia herkkuja!

Liisi

Yleensä tehdään grillivartaita jossa on sitten herkkusieniä, paprikaa, minitomaatteja, ananasta, halloumjuustoa ja lihaa.. vähän aina riippuu, mutta yleensä tuollaisia terveellisiä herkkuja löytyy! :) Joskus grillataan pihvejä kans :P

Eeelina

Mä en tykkää lainkaan tavallisesta A-luokan makkarasta enkä varsinkaan mistään maustetuista juustomakkaroista tms. Sen sijaan sellaista jauhoista B-luokan makkaraa on saatava pari kertaa kesässä. :D

Makkaraa useammin grillaan kuitenkin porsaan ribsejä, erilaisia kasvisjuttuja ja wokkipannulla kana- tai kasviswokkeja tai paellaa. Kala on myös hyvää grillattuna, mutta en ole jotenkin tottunut itse valmistamaan kalaa, onneksi saan sitä vanhempieni luona aika usein.

Grillihedelmiäkin kannattaa kokeilla, ainakin tuore ananas on todella hyvää lohkoina grillattuna. Myös persikat tai nektariinit toimii grillattuna liharuuan lisäkkeenä tai jälkkärinä.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Mä en oikeastaan tiedä edes miltä se jauhomakkara maistuu :D Oon ollut ehkä jotenkin skeptinen sen suhteen. Ehkä tänä kesänä maistan!

jenna

Tän kesän grilliherkut tulee ehdottomasti täälläkin oleen terveellisempiä kuin aikaisempina vuosina! :) Kiva postaus!

Anna

Tykkään erilaisista nyyteistä, joissa on kasvisten (ja perunan) lisäksi ihan rehellistä voita ja valkosipulia tai valkosipulituorejuustoa. Parasta on kaapia niitä vähän folioon tarttuneita perunaviipaleita irti.

Lisäksi grilliruuan kanssa meillä ehdottomasti kuuluu jonkin sortin kaalisalaatti majoneesi- tai kermaviilikastikkeella :)

Saara

Meillä on vakiintunut combo: kasvisvartaat, pihvi, ja salaatti (ja välillä uusia perunoita). Kasvisvartaisiin laitetaan herkkusieniä, ananasta, paprikaa, tomaattia ja sipulia. Pihvejä vaihdellaan ja välilä on kanaakin. Salaatissa parhaaksi todettu yhdistelmä on salaatti, tomaatti, mozzarella, ilmakuivattu kinkku ja vähän pestoa. (Tähän voi myös lisätä sipulia, katkarapua jos haluaa ruokaisamman, oliiveja jos tykkää.. jen.)

Salaatin"kastikkeena" kannattaa muuten kokeilla balsamicoviinietikkaa! Sitä pieni loraus vaan ja nam nam! Sopii monenlaiseen salaattiin.