Sain jonkin aikaa sitten blogin kautta Garminin Forerunner urheilukellon käyttööni. Kelloon kuului myös sykevyö ja latauspiuha. Silloin toivoitte hiukan syvempää analyysiä kellosta. Nyt olen tutustunut siihen paremmin ja tuntuu että treenaaminen on muuttunut kovasti. En käytä kelloa vain juostessa, vaan myös esimerkiksi pyöräillessä ja lihaskuntoa tehdessä. 

 

 

Siitä saa mukavasti lisäpotkua esimerkiksi kiertoharjoitteluun, kun seuraa omia sykkeitään. Kelloon voi asentaa myös sykehälytyksiä, jotka ilmoittavat kun sykkeet laskee määrittelemäsi tason alapuolelle, tai nousevat liian korkealle. Kulutetut kalorit kello laskee sykkeen perusteella. Alussa sinne piti laittaa omat tiedot. 

 

 

Matkaa kello mittaa GPS:n avulla. Juoksulenkille lähtiessä painat vain yhtä nappia, jonka jälkeen se etsii satelliitit, ja voit aloittaa juoksun. Todella helppokäyttöistä. Treenien jälkeen voit liittää kellon tietokoneeseen, josta voit katsella esimerkiksi kuljettua matkaa kartalta. Laite on yhteensopiva Garmin Connect- palvelun kanssa, jossa voit myös tallettaa ja jakaa treenejä.

 

 

AINIIN ja voit myös suunnitella omia intervalliharjoituksia. Itse olen tehnyt lenkeillä niin, että juoksen kilometrin hissukseen ja seuraavan suhteellisen kovaa ja jatkan tätä vuorottelua koko lenkin. Kello piippaa aina kilometrin jälkeen ja ilmoittaa kierrosajan. Siihen voi laittaa sitten erilaisia tavotteita itselleen!


[caption id="attachment_2635" align="aligncenter" width="625"]

Sykevyö tuntuu mukavalta ihoa vasten, vaikka pelkäsin sen olevan jollain tavalla tukala.[/caption]

Olen ollut kaikenkaikkiaan todella tyytyväinen kellon ominaisuuksiin, kuten ulkonäköönkin. En ollut aiemmin koskaan käyttänyt sykemittaria, mutta nyt en osaisi kuvitella meneväni lenkille ilman. On myös ihanaa, että voi olla varma juoksemastani matkasta. Sportstrackeriä käytin ennen ja se antoi välillä ihan kummallisia lukemia. 

Kommentit (14)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Ou nou! Tuo on tosiaan aina vaarana, kun alkaa jollain tavalla mittailemaan omia urheilusuorituksia. Hyvä, että osasit luopua sykemittarista ainakin hetkeksi, tekee varmasti hyvää!:)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos Anu! Ne on kuule ihan H&M:stä:) Ainoa miinus, ettei niissä ole taskuja! Noita oli tosi monen värisiä ja halpojakin olivat. Voi löytyä vieläkin jostain myymälöistä.

ann

Mulla on juuri sama kello, ja se on kyllä hyvä koska siinä on sisällä GPS paikannin, eikä tarvitse erikseen pitää sellaista mittaria käsivarressa. Mulla kävi sportstrackerin kanssa niin että sen mukaan olin tunnin aikana liikkunut kilometrin, mutta silti nopeus oli huimat 1000km/h :D päätin luopua siitä kokonaan

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Joo sportstracker on välillä tosi raivostuttava :D Toi Garmin on kyllä parhaimmillaan tossa GPS-osaamisessa. Niillähän on niitä navigaattoreitakin;)

Noora

Mikä Forerunner malli tuo on? Näyttää Forerunner 10, mutta siihenhän ei kuulu sykevyötä ja nettisivuillakaan ei mainita, että sen voisi liittää kelloon ylimääräisenä varusteena.

Noora

Ok, kiitos ! Harmi ettei sitä löytynyt nettikaupoista kun mustana. Tuo vihreä-valkoinen aika makea:)

Garmin

Terkkuja Garminilta: tällä hetkellä värikkäitä Forerunnereita löytyy Intersporteista sekä urheilun erikoisliikkeistä :)

Essi

Moikka Elisa, onnistuin sitten kerrasta jäämään koukkuun mahtavaan blogiisi. Rakastuin tohon Garminin kelloon, mutta eräs urheilijaystäväni sanoi Garmineiden olevan tosi hankalia käyttää. Toi näyttää kuitenkin musta aika helppokäyttöiseltä, miten on?

Sun blogissa on ihania kuvia ja mukavia treenivinkkejä:)

http://pienitreeni.blogspot.fi/

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiva kuulla!:) kiitos!
No mulla ei ole vertailukohtia kamalasti, kun tämä on mun ensimmäinen sykemittari. Mutta ei mun mielestä kauheasti helpommaksi olisi tuota voinut tehdä. Eli mun mielestä tosi helppo käyttää :) mukana tuli ohjekirja, mutta sitä ei ole vielä tarvinnut edes avata.