Kävin ihanalla aamulenkillä tänään. Suunnitelmissa oli juosta hiukan pidempi lenkki kuin yleensä, joten puin taas pitkästä aikaa pipon, kaulaliinan, hupparin, pitkikset ja säärystimet. Mietin tänään että mikäköhän siinä on, että en ikinä pukeudu pinkkiin normaalisti, mutta treenivaatteissa se jotenkin menee? Mustista treenikuteista ei tunnu saavan samalla tavalla energiaa.


Nyt on ollut niin ihania ilmoja, että en ole malttanut mennä salille. Rakastan merta ja rantalenkkejä, enkä malta odottaa että lumet sulavat taas. Keksin tänään uuden juoksureitin joka menee rantaa pitkin melkein koko matkan.

Joku kyseli tuolla, että syönkö aamupalaa ennen aamutreeniä ja mitä siihen kuuluu.
Syön aina aamiaisen, ellei ole kyse aamujoogasta. Sen voi tehdä mielestäni tyhjällä vatsallakin. Aamiainen on melko samanlainen päivästä toiseen, leivän täytteet saattavat vain muuttua. Joskus jos masuun mahtuu, teen vielä jonkun supersmoothien.

Tässä tämän aamuinen aamupalani: Viinirypäleitä, 2 ruisleipää, päällä Oivariinia, juustoa, salaattia ja kurkkua. Iso lasi vettä ja vihreä tee.


Ruokajuttuja ei ole vähään aikaan ollut, joten tässä olisi eilisiltainen salaattini. Oli todella maukasta. Fiilistelen aina makean ja suolan yhdistämistä. Tässä siis Aurajuusto ja rypäleet loivat hyvän makuparin. Lisäksi oli salaattia, kurkkua, paprikaa ja auringonkukan siemeniä.




Ja ku nyt ruokajuttujen makuun pääsin, tässä vielä lenkin jälkeinen smoothie jota kokeilin ensimmäistä kertaa. Laitoin mukaan myös vaniljaproteiinijauhetta, mutta jos haluaa pirtelöstä "puhtaamman" voi sen jättää pois.

Laitoin siihen:

  • banaanin
  • 1 rkl Tocoa ja Macaa
  • 3 dl kaurajuomaa
  • 1 dl jäisiä mustikoita 

 







 
Macassa on aika vahva maku, joten ilman mustikoita juoma ei ollut kovin hyvää mielestäni. Toco sen sijaan on ihan miellyttävän makuista. Siitä tulee mieleen hiukan kaurapuuro. 
 
Instagramin (@elmerii) puolella pohdinkin jo, että vatsalihakseni tuntuvat paenneet täysin piiloon talven aikana. Olen keskittynyt jalkojen vahvistamiseen ja keskivartalotreeni on ollut melko olematonta. Ajattelin siis aloittaa nyt 8 viikkoa kestävän vatsalihashaasteen! Kaikki, jotka haluavat sen sixpackin esiin kesää varten tai muuten vain vahvan keskivartalon, saa liittyä mukaan haasteeseen. 
 
Tarkoituksena on, että joka viikko jaan uuden vatsalihastreenin täällä blogin puolella. Treeni tehdään kahdesti viikossa, ei kuitenkaan peräkkäisinä päivinä. Olen jo suunnitellut ensimmäisen ja toisen viikon setit ja huomenna kokeilen ensimäistä. Harjoitukset ovat intensiivisiä, mutta eivät kovin pitkiä. Vatsalihastreenisettejä saa myös ehdotella minulle kommenttien puolella. Jos on hyviä treenejä, ne pääsevät mukaan haasteeseen.
 
Huomenna siis alkaa! Sitä varten tarvitset vain kahvakuulan/käsipainon, joten se onnistuu myös kotoota käsin. Miltäs tällainen pidempi treenisetti kuulostaa teistä? :) Itse olen ainakin ihan innoissani.

Kommentit (123)

Rimma

Mä oon ainakin mukana (: Käsiongelmien takia en voi edes treenata muuta kuin jalkoja ja keskivartaloa!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Jeee! Huomenna alkaa! Pakko kokeilla ensin, että onko se mun suunnittelema liian raju/ iisi. :D

Anonymous

ah rakastan suunnitella vatsatreeneja!Ota mukaan ainakin käsien ja jalkojen suoristus painon kanssa, supertehokas! Uskoni liikkeen tehokkuuteen lisääntyi myös, kun huomasin, että lähes jokainen PT ja ohjaaja salillani tekee liikettä. Eli siis jalat ja kädet suorina ylöspäin selinmakuulla.. Jalkoja suorina alaspäin ja käsiä pään yli samaan aikaan. Aktivoi TODELLA hyvin koko vatsan ja syvät vatsat.. Aika killeri liike vielä kun keskittyy kunnolla saamaan tuntuman:)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Wau, siis vähän niinkuin linkkuveitsiä, mutta painolla? Pitää kokeilla :) Kiitos vinkistä. Otan sen varmasti joku viikko mukaan treeniin!

Minna

Kato youtubesta sellanen ku 15 minute intense sexy bikini abs workout, sen vetää coryn salazar meren rannalla. Tehokkaita liikkeitä ja kiva kuvausympäristö. Vetäjän täydellinen mahakaa ei ainakaan tee hallaa treenimotivaatiolle!! :D

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei, kiitos vinkistä! Pitää katsoa! Se voisi olla hyvin jonkun viikon haaste :)

Anonymous

Moi! Voisitko kertoa mitä palautusjuomaa käytät? Mistä ostat sen? Käytätkö aine treenin jälkeen yms?:) Jos voisit tehdä palautusjuomasta postauksen niin olisi ihan mahtavaa! Mutta kiitos jo etukäteen jos vastaat kommenttiboksissa tähän :) nimimerkillä tietämätön

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei, tällä hetkellä mulla on käytössä Starnutritionin vanilja proteiinijauhe. Minulle on tulossa itseasiassa postissa nyt lisää, ja ajattelin tehdä sitten niistä vähän laajemmat postaukset :)

Jonku

mukana!! mulla on oikeassa kädessä rasitusvamma töiden takia ja olen saikulla, en saisi siis kauheasti käyttää sitä, mutta haluaisin kuitenkin jotenkin treenata, vatsalihakset it is! 8)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Mahtavaa! Tai ei tietenkään rasitusvamma :D mutta hienoa, että olet mukana!

Walk This Way

Täysillä mukana tässä haasteessa! :) Ja tähän on myös pakko sanoa iso kiitos, sulla on aivan mahtava blogi! Olen seurannut jo pidemmän aikaan ja olet inspiroinut mua hurjasti! Ennen inhosin treenata salilla, mutta kummasti sitä mieli muuttuu ja nykyään nautin siitä todella paljon, kiitos sinun loistavista vinkeistä :)Aurinkoista ja ihanaa keskiviikkoa sinulle Elisa ♥

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi kuinka ihana kuulla!! <3 Ihan mahtavaa! Se tuntuu niin hyvältä kuulla, että joku on löytänyt urheilun ilon :) Ihanaa keskiviikkoa myös sinulle! Ja hienoa, että olet mukana haasteessa!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Ajattelin tehdä 6 kg:n kahvakuulalla. Kokeilen huomenna, onko se liikaa/liian vähän :)

Milla

Jes tätä mä oon odottanut, että joku potkii mut liikkeelle vatsalihasten kanssa! Mukana ollaan! :-) tämä sun blogi on muutenkin ihan mahtava, aina odotan innolla postauksiasi! Jatka samaan malliin ;)

tiie

Liityn mukaan haasteeseen! mulla onkin ollut pitkään toiveena saada toi maha pienemmäksi ja kuntoon ja nyt on vielä hyvä syy pitää kiinni siitä tavotteesta! ihanaa, ihanaa siis mukana ollaan ja sataa eteenpäin :) !

Anonymous

Mukana!:) voitko laittaa silleen että mitä syöt aamupalaksi yms. ko jos haluaa treenatun vatsan niin pittää syödä oikein, muttako en osaa.. Niin olis kiva saada vinkkejä:)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei, tuossa oli juuri aamupalani. Ja tunnisteella ruokavalio, löydät lisää ruokia ja reseptejä. :) Kiva että olet mukana! :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Mahtavaa kun niin moni lähtee mukaan! :) Tulee pidettyä paremmin tavoitteista kiinni!

Anonymous

Jos saisi pyytää niin uusia sivumasuliikkeittä kiitos! :) tuntuu siltä, että vatsaa treenatessa vasta viimeiseksi lähtee ne jenkkikset..

Jullegrrr

Kuulostaa tosi hyvältä! Multa kun puuttuu treeni-inspis aina vatsojen suhteen, tätä innolla odottaessa!

Anonymous

Mäkin huomasin just peilistä katsoessani, että jalkojen ja käsien lihakset ovat kasvaneet, mutta vatsalihakset kadonneet, joten ehdottomasti olen mukana!! :)

Anonymous

Vau, siistiä! Oot niin motivoiva ettei rajaa:) Uusia salaattireseptejä kokeilee aina miellellään, joten kiitti vinkistä. Ja Osallistun haasteeseen todellakin! Tämmönen potku persaukselle ja yhteistsemppi auttaa varmasti mun inhokkitreenin tekemisessä:D Jotenkin noi keskivartalohommat meinaa aina jäädä kelkasta..T.Emppu

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi ihana kuulla! Kiitos paljon Emppu! Mahtavaa, että lähdit mukaan haasteeseen :)

Anonymous

En malta odottaa!! Löysin sun blogin tässä kuukausi sitten ja täytyy sanoa että olen aivan koukussa :D Todella hyviä vinkkejä mukavasti kirjotettuna, jatka samaan malliin :)

Kiia

Ensiksi, sun blogi on aivan valtava inspiraation ja motivaation lähde! Kiitos siitä. :) Ja toiseksi, tuo vatsalihashaaste kuulostaa todella hyvältä! Etenkin kun tavoitteena on tosiaan houkutella ne nyt viimein esiin. :D

Anonymous

kun teet parsa ruokia niin miten sä käsittelet sen? siis kuoritko ja miten kauan keität? vai keitetäänkö se?::D hehe oon ihan amatööri vielä näissä jutuissa

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei! Juu kuorin sen päällimmäisen kerroksen ja keitän tai laitan uuniin! :) en osaa sanoa aikoja, mutta kannattaa seurailla ettei mene löllöksi, mikäli sen keittää!

miia

Todellakin mukana! Ku luen aina sun blogia tulee ihan erilainen motivaatio treenaamiseen, ja tää haastis on niin jees kun porukkaa on paljon!

Anna

Mukana, nyt oon alkanu muutenki liikkuun terveellisemmin ku on vähän motivaatiota :) Yritän saaha kesäks vähän vattaa pois kans :) Mut mukanaaa!jeejee :)

Anonymous

Mukana ollaan! Ja kiitos ihanasta blogistasi! Olen myös ihan koukussa ja odottelen aina innolla uusia postauksiasi; antavat ihanan piristysruiskeen arkeen :) Mukavaa kevättä sinulle!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi kiitos itsellesi! :) Te piristätte ihan mielettömästi omaa arkeani! Ihanaa kevättä sinulle!

Anonymous

Mukana ehdottomasti! Tää sun blogi on motivoinut mua liikkuun aivan älyttömästi. Pelasin 8 vuotta korista, mutta teininä laji jäi, kun touhu alko meneen liian ammattimaiseks. Jokapäivästen treenien jälkeen into vaan liikuntaan lopahti kun sitä oli pakolla syötetty liikaa. Sain vasta vähän aika sitten palon liikuntaan takaisin ja älyttömästi moivaatiota sun blogista. Tajusin myös, että salitreeni on se mun juttu ja sitä nyt teenkin kovalla innolla.Kiitos siis sulle aivan älyttömästi. Tää blogi on aivan mahtava ja tsemppaa joka postauksellaan! Pidä kiinni sun asenteesta liikuntaan ja hyvinvointiin!

saippuakuplaes

mukana! Ps. rakastan sun blogia !! tää on saanu mutki nyt kiinnostuu muustaki urheilusta ratsastuksen lisäksi ! tv.16-v tyttö C:

Aino

Jeejee, mukana ollaan! :) Huomennaki onkin sopivasti salilla vatsapäivä, niin hyvin voi kotonakin sitten treenailla vielä ;D

sanni

kuulostaa kivalta toi haaste, vatsalihasten treenaaminen kun tuppaa jäämään hieman vähemmälle.. :-)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

No niin on jäänyt täälläkin! :D Siksi olikin nyt korkea aika tehdä asialle jotain!

Happie Ness

Hihii, mulla on noiden pinkkien vaatteiden kanssa sama homma - en ikinä pidä arkivaatteissa, mutta urheiluvaatteissa se jopa on ehdoton lempivärini! Mäkin lähden vatsalihashaasteeseen mukaan, oon nyt parannellut jalkavammaa tässä pääasiallisesti sohvalla maaten 5 viikkoa ja se alkaa kyllä pikkuhiljaa näkyä vaikka paino ei ole noussutkaan yhtään!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Se on kummallinen juttu! :D Kiva että säkin lähdet mukaan haasteeseen! :)

Räyhis

Nyt on kyllä pakko suitsuttaa. Oon nimittäin seuraillut sun blogia tässä ihan kaikessa hiljaisuudessa jo ehkä kuukauden verran. Ensimmäinen maistiainen sun blogista oli jonkun anonyymin kommentti siitä miten oot anorektikko narsistipaska, ja häveten myönnän että vähän siitä näkökulmasta aluksi juttujasi seurailin. Ja rehellisesti sanoen olin aluksi sitä mieltä, että liikuit jotenkin pakkomielteenomaisesti ja tarkkailit syömistäsi aivan sairaalloisesti. En tiedä mistä sen käsityksen sain, ja erittäin nopeasti lämpeninkin jutuillesi. Musta on ihan huippua että myönnät oman inhimillisyytesi täällä bloginkin puolella, vaikka voisit pitää täydellisiä kulisseja yllä. Ja on aivan luonnollista ettei koko päivän ruokalistaa laita blogiin, joten luotat että syöt päivän aikana aina muutakin kuin smoothien ja salaatin tai muun vastaavan, mitä blogiisi mainitset. Aivan supermahtava idea tämä vatsalihashaaste, ihanaa että jaat vinkkisi myös lukijoille! Jotenkin sä tunnutkin aidosti rakastavan liikuntaa terveellä tavalla - ja sitä paitsi tahdot jakaa tätä iloa muille!Oot oikeasti ihan huippu ja oot noussu yhdeks mun lempibloggaajista, pidä tää äläkä välitä toisten ihmisten mielipiteistä. Tärkeintä on aina se, että itse olet onnellinen ja hyvinvoiva! Hyvää treenikevättä sulle ihana!♥

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi kamala jos jollain on musta sellainen kuva! :o ihana kommentti kuitenkin Räyhis! :) En tosiaan tarkkaile juuri ollenkaan syömisiäni. Olen syönyt terveellisesti jo niin kauan, ettei sitä tarvitse mitenkään pakottaa :) ja herkkuja sallin itselleni lähes aina kun mieli tekee! Kiva, että sun mielipiteesi on muuttunut :) ymmärrän silti, että jollekin voi sellainen kuva tulla. Tämä ei kuitenkaan ole lifestyle blogi vaan fitnessblogi, enkä kirjoita kuin pienen pienestä osasta elämääni. Kiitos kovasti tsempistä! Onnekseni tänne mun blogiin ei oikeastaan ikinä kukaan kommentoi mitään asiatonta, olen todella kiitollinen siitä! Kiva kun lähdit haasteeseen mukaan, ja hyviä treenejä myös sinne! ;)

Anonymous

Innolla odottelen, oon ehottomasti mukana! :) Ite oon tehnyt nyt muutaman kerran seuraavanlaista n. 10 minuutin vatsalihasreeniä ja todennu sen tehokkaaksi:jokaista liikettä 1 min työtä 15s taukoa, sarjojen välissäkin vain se 15s tauko-istuma-asento kahvakuulan kanssa (asetu selälleen, jalat n. 90 asteen kulmassa. nosta ylävartaloa niin, että kun pidät käsiä suorana edessä, yletyt niillä juuri ja juuri polviin. kahvakuula tms. paino mahan/rinnan päällä tuo lisätehoa, mutta toimii myös ilman :) )-vartalon kierto kahvakuulan kanssa (sama asento kuin edellisessä, mutta otetaan kahvakuula käsiin ja kierretään sitä puolelta toiselle hipaisten maata aina molemmin puolin)-lankkuhttp://www.yhteishyva.fi/viihde-ja-vapaa-aika/liikunta-ja-ulkoilu/keskiv... tossa kaks ekaa liikettä on nuo mun eka ja kolmas liike. tuossa ekassa vaan ite nostan myös alaselän maasta.lisäksi pari muuta tehokasta vatsalihasliikettä:-selinmakuulta jalat suorana kohti kattoa. siitä sitten kohotetaan peppu irti maasta ja lasketaan takaisin, jalat mahdollisimman paikallaan koko ajan kattoa kohti.-punnerrusasento nilkat jumppapallon päällä. työnnetään käsillä "eteenpäin", jolloin vartalo liikkuu taaksepäin ja jumppapallo pyörii kohti polvia. mennään niin pitkälle kuin pääsee, sieltä sitten rauhassa takas punnerrusasentoon. ottaa syviin vatsalihaksiin vähän niinku lankku.toivottavasti tuosta ymmärtää edes jotain:D tosi vaikeeta selittää sanoin erilaisia liikkeitä ja asentoja...

Anonymous

niin ja unohdin sanoa, että tuo kolmen liikkeen sarjan teen aina kolmesti läpi! sillä määrällä tuntuu jo kiva polte vatsalihaksissa:) voi tehä tietty useamminki, mutta sillon menee tietty enemmän aikaa ku tuo 10min :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei kiitos vinkeistä! Itseasiassa pari samaa liikettä on jo huomenna tulossakin :) kivaa, että sinäkin lähdit mukaan!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos haasteesta Viivi! :) Pitääpä yrittää kuvata kaikki ruoat nyt :) Ja kiva että lähdet mukaan ;)

Anonymous

Minäkin oon kadottanu talven aikana vatsalihakset! Haluun ne takas ennen kesää siispä MUKANA OLLAAN! Muuten, kannattaa kokeilla aurajuuston kanssa myös päärynää, on muuten hyvä! :)

Emppu

Meikäläinen on mukana kanssa! Aloitin toissa päivänä punnerrushaasteen ja vatsat olisi kiva kanssa saada kuntoon. Jalat tulee kävellen, juosten, pyöräillen ja hyötyliikkuen hoidettua. Kiitos ihanasta blogista, inspiroit todella jutuillasi ja neuvoillasi. Olen muuttanut pienillä muutoksilla ja sinun vinkeilläsi omaa ruokavaliotani ja liikuntatottumuksiani! Ihanaa kevään alkua!

Anonymous

Tulipa hyvään aikaan ajattelin juuri tänään et pitäis treenata vatsalihaksia, jotta sais kivan vatsan ! TODELLAKI MUKANA!!:)

millas

Loistava idea! Just pohdiskelin että pitäisi alkaa treenaamaan vatsalihaksia kotona enemmän :) Eli mukana ollaan!

kata

Apua löysin vasta tän sun blogin ja pakko alottaa tosta ekasta viikosta vähän myöhässä :D! kuulostaa niin kivalle tää :) toivottavasti ymmärsin kaikki liikkeet oikein enkä vaa sählää täällä kotona :D