Olin eilen seinäkiipeilemässä ensimmäistä kertaa elämässäni. Se oli ihan mielettömän kivaa!

Kuvittelin aluksi, että uskallan varmaan kiivetä vain pari metriä ylöspäin, mutta kiipesinkin parin harjoittelukerran jälkeen ihan katon rajaan asti. Minulla on ollut nimittäin todella paha korkean paikan kammo niin kauan kuin muistan. Sain esimerkiksi Eiffel-tornissa pari vuotta sitten pahan paniikkikohtauksen. Kammo hoidettiin kuitenkin viime vuonna NLP:n avulla, ja olin todella iloinen huomatessani sen tosiaan olevan poissa!!

 
Paikka oli siis Turussa sijaitseva Kiipeilypalatsi. Opiskelijalta kiipeily maksoi 8,50€ varusteineen, joten se ei ollut mielestäni kovin kallista. Hintaan sisältyi nopea opastus valjaiden käyttöön.
 
harjoittelua ilman valjaita

Kiipeilemään voi mennä yksinkin, mutta silloin ei voi mennä kovin korkealle. Silloin pudotaan patjan päälle. Kaverin kanssa voi kiivetä ihan miten korkealle vain, eikä aiempaa kokemusta tarvitse olla kummallakaan. Ei myöskään haittaa, vaikka olisitte eripainoisia. Kevyempi kaveri kiinnitetään alapäässä betoniin valjailla.



Vinot seinät oli melko rankkoja

Valjaita oppi melko nopeasti käyttämään ja ohjaaja tuli tarpeen mukaan aina auttamaan jos jokin unohtui. 

Kiipeily nosti todella hyvin sykettä, ehkä jännityksellä oli pientä osuutta myös asiaan. Siinä sai erittäin hyvin haastettua itsensä ja seiniä löytyi kaiken tasoisille.  Kroppaa tuli käytettyä todella monipuolisesti. Omasta mielestäni myös notkeudesta oli hiukan apua, koska pystyi kiipeämään todella pitkiä harppauksia kerralla.
 
Maatuska-sensuuri

Kaiken kaikkiiaan oli ihan mahtava kokemus. Tekisi mieli mennä heti uudestaan! Hallissa soi kokoajan musiikki ja oli mukavan rento tunnelma. Tällaista urheilu mielestäni parhaimmillaan: laatuaikaa ystävän seurassa, niin ettei edes huomaa urheilevansa. 

 
Onko kellään suositella jotain hyvää kiipeilypaikkaa Helsingissä? :)
Minun on aivan pakko päästä pian uudestaan.

Kommentit (18)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos vinkistä :) Menin heti katsomaan tuolta sivuilta. Tuo 20 e/ kerta on melko kallis mielestäni. Ilman opastusta 13 e, joka on jo ihan hyvä hinta :) Siinä pitää vaan näköjään läpäistä joku varmennustesti.

Anonymous

Yliopistoliikunnalla on Kumpulassa kiipeilypaikka, en tosin tiedä minkä tasoinen :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Pitääpä käydä katsomassa, hinnat olivat ainakin kohdillaan :) Kiitos vinkistä!

Ansku

Heippa! Toi Kumpulan kiipeilyseinä on varsin toimiva, vaikkakaan se ei oo mikään älyttömän iso. Korkeutta löytyy kuitenkin 13 metriä, joten ylöspäin kyllä pääsee.:)Tuolla pitää olla kuitenkin käytynä joko kurssi tai sit tehdä paikan päällä näyttökoe ennen, kun pääsee seinälle. Suosittelen kyllä ehottomasti testaamaan!:)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Pääseeköhän sellaisen näyttökokeen läpi jos on vain kerran käynyt kiipeilemässä, vai pitääkö olla ihan pro? :D

Ansku

Haha, en kyl osaa sanoo, et riittääkö yks kiipeilykerta.:D Sen tiiän, et siel tsekataan ainain noi perus kasisolmut ja varmistusjutut. Eli varmaan jos tietää, miten siellä seinällä ollaan ja kuinka varmistetaan, niin pääsee luultavasti aika pitkälle tossa näyttökokeessa.:)

Finde

Mäkin haluaisin mennä koekilemaan sienäkiipeilyä! Onkohan tampereella mitään hyviä paikkoja.. jos muut lukijat tietää niin heittäkää vinkkejä tännekkin! :)

Janina

Salmisaaren keskuksessa erittäin jees, ollaan siellä käytt muutama kerta - nastaa! Kannattaa kokeilla myös bolderointia, se vasta onki! Kokeilin sitä ekaa kertaa Ausseissa LUONNOSSA! Hullun siistii! :)Konalasta löytyy kiipeilymesta "Luola" siellä en oo käyny mutta kuulemma kiva.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Eikö tuo bolderointi oo sitä matalalla kiipeilyä? vai oonko ymmärtänyt jotenkin väärin? Toi Salmisaari vaikutti hyvältä nettisivujensa puolesta, mutta aika kalliilta tosiaan :/

Janina

Joo, matalalla kyllä. Se on omasta mielestäni paljon rankempaa kun seinäkiipeily. Ihan ihme reittejä pitäisi mennä ja roikkua kahdella sormella jostain yms. Aika eri maailmansa.

EE

Jos haluaa boulderoimaan niin pasilasta ja konalasta löytyy tosiaan boulderointikeskus ( http://www.boulderkeskus.com/ ). Itse en ole koskaan (vielä) käynyt, mutta entinen poikaystäväni kävi kavareidensa kanssa kerran viikossa tuolla Pasilassa ja kehuivat kovasti. Pitäisi itsekin varmaan joskus kokeilla tuota boulderointia ja pitkästä aikaa olisi kyllä kiva päästä myös ihan kiipeilemään... En vaan ole täällä Helsingissä itsekään koskaan kiipeillyt, joten paikoista ei ole kokemusta.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos vinkistä!! Pitää varmaan mennä kokeilemaan tuonne! :) saa nähdä innostunko siitä yhtä paljon kuin tuosa kiipeilystä.

Eva

Moi! Löysin tän blogin vasta tänään ja pakko sanoo et tykkään kovasti! huippu hyvää inspistä ja sain jo niin paljon uusia treeni liikkeitä ens salikertaa varten. Skrollasin sivuja sivun perään ja jäin koukkuun! Tää poustaus piti ihan klikkaa isoks et pääsee lukee kaikki kommentit, koska harrastan itse kiipeilyä. Oon kiipeilly noin kolme vuotta, alotin Tapanilassa joka on huomattavasti halvempi kun salmisaari ( tosin kiipeily arenaa ei sillon ollu edes olemassa) Kun aloitin kerta maksoi 4 euroa :D laji on kasvanu iha hirmusti näiden kolmen vuoden aikana. Kun alotin en tienny lajista mitään, paitsi että nyt mennään korkeelle! Varmistaa en alussa itse saanut mutta kaveri keskuksella piti minulle virallisen kurssin ja sain todistuksen että osaan varmistää (ennen se taisi olla välttämätön) Nyt en voisi elää ilman seinälle pääsyä. Olen vuosijäsen Cavella elikkä suurimmat cavet löytyy Pasilasta ja Konalasta. Nää paikat on Boulderointi paikkoja, eli ilman köyttä. Kun lajissa kehittyy boulderoinnista tulee välttämätöntä. Se on se mikä kehittää lihaksien kestävyyttä ja tekniikkaa. Itse tykkään nykyään enemmän boulderoinnista vaikka en välittänyt siitä melkeen pätkääkään kun alotin, koska se oli paljon vaikeempaa. Sitä mukaan kun kehitty rupes ymmärtämään et tää on se juttu! Ja mitkä tulokset! Ennen kun alotin olin aivan tikku (Olen tanssinut balettia koko ikäni niin näytin myös siltä) ylä vartalon voima vaan kasvoj ja nyt voin helposti sanoa että ylävartalon lihakset on mun parhaat, kiitos kiipeilyn olen saanu upeet kädet, selän ja vatsan. Ajon jatkaa samaan malliin! suosittelen kovasti Pasilan taj Konalana Cavea. Ja kun lumet sulaa, kohti kallioita! P.S Oot huippu kunnossa, jatka samaan malliin!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi kiitoksia Eve! Pitää käydä tutustumassa! Toi oli kyllä just sellaista "liikuntaa parhaimmillaan" eli ei edes huomannut kuntoilevansa. Seuraavana päivänä lihakset kyllä kertoivat treenin menneen perille. :)

essi

Moi Elisa, tää tulee kovin myöhään, sillä vuoden vanha päivitys, mutta tapanilassa on kohtuuhintainen ja kiipeilijöiden keskuudessa suosittu sisäkiipeilypaikka josta löytyy hurjasti eri tasoja. suosittelen! :)