Olen hiukan ääripäihin heittäytyvää sorttia. Innostun jostain asiasta niin, että kaikki muu unohtuu. Reissussa se urheilu on vähän unohtunut. Huomaan kaipaavani sitä urheilun jälkeistä oloa, mutta en tarpeeksi lähteäkseni täällä kuumuudessa salille jossa ei ole ilmastointia. Motivaatio on mielestäni kummallinen asia. Motivoitunut tai inspiroitunut ihminen ei kyseenalaista tekemistään ikinä. Hän tekee jotain, koska kroppa ja mieli oikein huutaa sitä. Sellaisen olon haluaisin kovasti nyt.

Ollessani Guadalajarassa, menin yhtenä päivänä poikaystäväni ja hänen kämppiksien kanssa heidän koululleen. Heillä oli tentti sinä päivänä ja kukaan ei ollut siitä kovin innostunut. Yksi pojista kysyi tutulta taksituskilta: "mitä teet, kun sinulla ei ole motivaatiota?". Vaikka kuski puhui varsin hyvää englantia, ei hän tuntunut ymmärtävän kysymystä.

Yritimme selittää, miltä motivaationpuute tuntuu ja mitä se tarkoittaa. Hän mietti hetken ja totesi, ettei hän ole ikinä tuntenut sitä. Hän kertoi nousevansa joka aamu töihin sen takia, että jonain päivänä hänellä olisi varaa mennä vaikka elokuviin. Päämäärä mielessään hän jaksaa tehdä töitä suurella innolla. 

Ensin koin suurta häpeää siitä, kuinka etuoikeitetuksi tunsin itseni. Sen jälkeen mietin, että ehkä se motivaatio pitää välillä rakentaa itselleen. Selailla lehtiä tai katsella elokuvia, jotka inspiroivat, kuunnella menevää musiikkia ja miettiä niitä syitä minkä takia jotain asiaa haluaa niin kovasti. 
 
Kun saa johonkin asiaan sellaisen draivin, se ei tunnu enää ollenkaan vaivalloiselta. Saman teen aina siivouksen suhteen. Motivoin itseni ensin miettimällä jonkun mukavan asian, mitä teen sitten kun on siistiä. Vaikkapa, että ostan kukkia & jonkun lehden ja käperryn sohvalle lukemaan sitä. Nyt kokeilen sitä myös urheilun suhteen.

Miten te motivoitte itseänne liikkumaan? 

Kommentit (13)

laura

Mun motto on 'treeni se on paskakin treeni'. Välillä kun tauko salilta on päässyt venähtään pidemmäks, se sinne lähteminen tuntuu aina raskaimmalta. Niinä päivinä päätän alottaa lyhyemmällä treenillä, 'pääasia että tulee jotain tehtyä', mutta kummasti sen innon siinä urheillessa taas saa ja seuraavana päivänä sinne salille askeleet vie vähän kuin automaattisesti :)

Vierailija

Uudet treenivaatteet motivoi aina, lisäksi hyvä musiikki! Mutta kaikista eniten minua motivoi se liikunnan jälkeinen fiilis sekä se tietynlainen palo liikkumista kohtaan! Tiiän, että sullakin liikunnallisena ihmisenä on se tiettty "palo" liikuntaa kohtaan, kaiva se vaan esiin! :) Lisäksi itseäni motivoi myös tavoitteet sekä (tämä voi kuulostaa vähän oudolta) se, että kun laitan sporttikamat päälle niin saan sellaisen "kovis asenteen", ja silloin salille meno tuntuu ihan mahtavalta!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Mulla se syttyy aina sillon kun tekee, mutta sitä on vaikea kaivella muuten :( Mutta pitää pitää vain mielessä se, kuinka hyvältä aina tuntuu jälkikäteen! Mutta noi treenivaatteet on kyllä niin iso juttu! :)

FindYourMotivation :)

''Do something today that your future self will thank you for'' toimii ainakin mulla :) Vaikka oisi kuinka naatti + treenit jääny tekemättä niin mietin seuraavaa päivää ja vertailen morkkiksen ja onnistumisen tunnetta keskenään nii kyllä se muisto siitä aikaansaavuuden ilosta aina painaa vaa'an alas!

Linda

Mua motivoi eniten ajatus liikunnan jälkeisestä fiiliksestä, siitä hyvän olon tunteesta, jolloin on ylpeä itsestään, kun jaksoi lähteä liikkumaan. Salille mua motivoi tällä hetkellä pieni kesätavoite eli haluan pystyä vetämään leukoja omalla painolla. Vielä ei mene, mutta tavoite on jo lähempänä. :)

Lanal

Miksi täytyy väkisin motivoida itseään? Kirjoitat blogissasi pääosin rennosta elämänasenteesta ja kuinka sen voi saavuttaa ja silti seuraava postaus on motivaation etsimisestä puoliväkisin. Miksei voi välillä vaan olla jos ei huvita, niinhän itsekin kirjoitat vähän väliä.