Oikeastaan kyseessä oli ihan tavallinen metsä, mutta innostuin vähän kuvien muokkauksessa. Valmiista kuvista tulee mieleeni sellainen kirja, joka meillä oli kun olin pieni. Siinä oli kuvitettu erilaisia keijukaisia kauniisiin metsiin. 

Täällä lämmössä ei ole juuri tullut taiteiltua, vaikka olemmekin kantaneet maalaus- ja piirustustarvikkeita maasta toiseen. Sen sijaan on ollut hauska toteuttaa luovuutta valokuvien kanssa. Vaikka pidän yleensä melko realistisen näköisistä kuvista, on välillä hauska vähän hullutella. 

Tällä hetkellä olemme luultavasti jossain yläilmoissa Managuan ja Quiton välillä. Päätimme säästää lennoissa ja ostimme ihan järjettömät lennot tälle lyhyelle välille. Kokonaismatka-ajaksi tuli 19 tuntia, vaikka suoran lennon pääsisi parissa tunnissa. Nyt vähän kaduttaa :D

Koko yö menee siis matkustaessa, ja sunnuntai voi mennä aika väsyneissä merkeissä. Olen kuitenkin todella innoissani maisemanvaihdoksesta, ja Ecuadorissa käyneet saavat laittaa ehdottomasti vinkkejä. Meillä ei ole vielä nimittäin selvää, millaisen reitin tulemme täällä tekemään. Palailen Quitosta, kun olemme päässeet hotellille. 

Kuvat: Sara/ Tickle Your Fancy

Kommentit (4)

Mery

Aivan törkeen ihania kuvia. Varsinki toka. Noi sun hiukset <3 !!!! Ja toi nenäkoru <3.