Kun matkustaa köyhiin maihin, saattaa tulla yllätyksenä se, kuinka onnellisilta ihmiset vaikuttavat. Meillä on näennäisesti niin hyvin asiat Suomessa, mutta yksilötasolla ihmiset eivät välttämättä voi niin hyvin. Haalimme varallisuutta ja ostamme sillä asioita, joita emme välttämättä edes tarvitse. Ruokimme sitä tyhjyyttä sisällämme hetkellisesti saadessamme endorfiinitasot nousemaan uuden asian saatuamme. Sen jälkeen tavara saattaa tuntua taakaltakin tehden kodistamme tukkoisen ja epäsiistin. 

Yltäkylläisyys ja mahdollisuuksien rajattomuus voi olla ahdistavaakin ja kovin passivoivaa. Kaikki tietävät sen tunteen, kun on liikaa asioita hoidettavana, eikä sen takia saa mitään tehtyä. Urakka tuntuu liian suurelta, jotta sitä kykenisi alkaa purkaa. Sama efekti alkaa näkyä hyvinvointivaltioissa, kun kaikki ovet ovat avoinna, ja ihminen jähmettyy sen takia paikoilleen. 

Voimme perhetaustastamme huolimatta opiskella lääkäreiksi, juristeiksi tai ekonomeiksi. Samalla meitä kuitenkin kehoitetaan seuraamaan omaa intohimoaan tai löytämään se oma juttunsa. Nykyään myös lähes kaikilla on varaa matkustaa, eikä pienelläkään budjetilla ole vaikeaa matkustaa kauas. Koko maailma on avoinna ja kaikki aivan saatavillamme. Kaikkea pitäisi tehdä, mutta mistä aloittaa?

Ei täällä ole sellaisia ongelmia. Aamuyöstä lähdetään kalaan, jos halutaan päivällä sitä syödä. Ei siinä tarvitse kahta kertaa miettiä jaksaisiko herätä vai pitäisikö sittenkin nukkua hiukan pidempään. Sen sijaan onnellisuus muodostuu aika perusjutuista, kuten esimerkiksi hyvästä kalasaaliista, täydellisen kypsästä papaijasta, perheen kanssa vietetystä ajasta, musiikin kuuntelusta ja soittamisesta, ystävien kanssa nauramisesta tai kirkkaasta tähtitaivaasta. 

Matkustaessa aina palaa niiden perusasioiden pariin. Muistaa myös sen, kuinka itsekin tulee toimeen vähällä. Sitä helposti huijaa itselleen tarvitsevansa erilaisia asioita ollakseen onnellinen, vaikka oikeastaan se oikea onni tulee sisältäpäin. Oppii myös hellittämään otettaan tietyissä asioissa. 

Aluksi ärsytti Costa Ricassa ihmisten erilainen aikakäsitys. Ruokaa saattoi odottaa toista tuntia ja kun ne vihdoin tulivat, tulivat ne niin eri aikaan että toinen oli ehtinyt jo syödä omansa. Jos jossain sanottiin menevän viisi minuuttia, todellisuudessa saattoi olla kyse puolesta tunnista. Jos tiedustelit asiaa, vastaukseski sai vain ”relaaaaax, pura vida!” 

Ja rentoutta tässä on totta tosin opittukin. Olen nimittäin aina ollut sellainen aikataulunatsi, ja mikään ei ole ärsyttänyt niin paljon kuin myöhässä olevat ihmiset. Nyt tähän odotteluun on jo tottunut, ja kun kysyy itseltään, että mihin tässä loppujen lopuksi on kiire, tulee vähän hölmökin olo. Jos joudun istumaan rantahiekalla palmun alla puoli tuntia pidempään, odottaessani ruokani valmistumista ja menetän siitä malttini, on sisäinen rauha aika kaukana. Ja muutenkin, jos nämä ovat suurimpia huolenaiheita, on asiat aika hyvin. 

Kommentit (11)

Emilie

Wau mitä kuvia!! Jälleen kerran ja mahtava teksti! Sulla on niin upea tyyli kirjoittaa, oot ihanan syvällinen ja positiivinen henkilö, ihailen asennettasi. :) Itsekin suht positiivisena tyyppinä oon saanut sulta ja sun blogilta paljon inspiraatiota entistä positiivisempaan ajatteluun ja nää matkapostaukset varsinkin on todella mielenkiintoisia! Itsellekin matkustelu, uusien asioiden näkeminen ja kokeminen ovat hyvin tärkeitä. Oon myös lähdössä reissuun kohta, tosin vain pariksi viikoksi mutta silti sekin on jo paljon! :) Ootan aina innolla postauksiasi ja ne todella pistävät ajattelemaan ja hymyilemään. Oot ihana tyyppi! <3  

laura

Moi! Sun matkapostauksia on ihana lukea ja kirjoitat ja kuvaat todella inspiroivasti, kiitos siitä. :) Itse olen reissannut Etelä-Amerikassa, jossa valtavat tuloerot näkyivät myös turistille. Jäin itse silloin miettimään, että on toisaalta meidän rikkaista maista tulevien ihmisten etuoikeus valita nauttia elämästä ja hetkestä. Turistille saattaa näyttää siltä, että kehitysmaissa oltaisiin jotenkin enemmän "läsnä hetkessä, mutta toisaalta siellä ei välttämättä ole mahdollisuutta valita toisin. On pakko yrittää olla kiitollinen joka hetkestä, koska ei voi muuta. On äärimmäisen etuoikeutettua, että me voimme stressata vaikkapa urasta tai asuntolainasta. Ymmärrän kyllä, että hait tällä kirjoituksella sitä, että meidän rikkaiden pitäisi kaiken yltäkylläisyytemme keskellä oppia rentoutumaan ja nauttimaan muustakin kuin materiasta. Kirjoitat, että kehitysmaissa "onnellisuus muodostuu aika perusjutuista, kuten esimerkiksi hyvästä kalasaaliista, täydellisen kypsästä papaijasta, perheen kanssa vietetystä ajasta, musiikin kuuntelusta ja soittamisesta, ystävien kanssa nauramisesta tai kirkkaasta tähtitaivaasta".  Täytyy kuitenkin muistaa, että kehitysmaissa se ei ole mikään valinta, vaan mitään muuta vaihtoehtoa ei välttämättä ole. Ei ole mahdollisuutta opiskella, käydä töissä tai olla terve.

Elisa L.
Liittynyt24.11.2015

Kiitos kommentista Laura! Joo tuota yritin juuri tuossa tekstissä tuoda esiin, ilmeisesti kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta :D tai että jotenkin aina reissatessa muistaa erityisen hyvin, kuinka etuoikeutettu onkaan, ja kuinka omat ongelmat ovat aika mitättömiä. Ja ehkä juuri sitäkin, että nämä löytävät sen onnen pienistäkin asioista, koska se on ainut vaihtoehto. Suomessa saatetaan elää käsittämättömässä yltäkylläisyydessä ja olla silti onnettomia, vaikka niitä "oikeita" syitä onnellisuuteen olisi vaikka kuinka. Ei jotenkin osata arvostaa esimerkiksi sitä että talot pysyvät lämpiminä ja putkissa virtaa juomakelpoinen vesi. Niitä asioita, jotka täällä olisi ihan käsittämätöntä luksusta, ja Suomessa ne koetaan itsestäänselvyytenä. Meidän ei ole pakko löytää onnea siitä kypsästä hedelmästä, niin sitten tuntuu ettei se löydy mistään. 

emiliaidamaria
Liittynyt22.12.2015

Vitsi tuli hyvään saumaan tää postaus. Mua on viimeaikoina pistänyt mietityttämään kauheesti oma asenne elämää kohtaan. Oon asunut vuoden ulkomailla ja kohta lähdössä vuoden viisumilla Australiaan, ja ehkä näistä syistä johtuen mulle on jostaan muotoutunut ajattelumalli, että kokoajan pitäis olla jotaan uutta ja ihmeellistä meneillään, että vois olla onnellinen ja että normaaliin arkeen pysähtyminen on vaan ajan hukkaamista. Suoraan sanottuna pelottaa omat ajatukset ja se, ettei pystyisi olemaan onnellinen vaan ns "perusarjessa". Herätti lisää ajatuksia asian tiimoilta tä postaus! Tää on ehdottomasti jotain, mihin haluun jatkossa kiinnittää enemmän huomiota.

emiliaidamaria