Näyttää siltä, että juhannusta vietetään tänä vuonna sateisissa merkeissä. Ei anneta sen kuitenkaan haitata. Mökillelähtijät voivat fiilistellä saunassa ja juoskennella sateessa vilvottelemassa. Myös lautapelit, hyvä ruoka ja seura toimivat yhtä hyvin sisätiloissa. Viime juhannuksenakin oli ihan talvinen sää, mutta heinäkuussa paistoi sittenkin senkin edestä. Me jäämme tänä vuonna Helsinkiin ja suuntaamme kutosen Juhannustansseihin. Vielä pitäisi keksiä joku juhannusmekko. Dresscode on melko vapaa, mutta monet pukeutuvat vanhanajan tyyliin. Minullakin oli visio jostain ihanasta lavatanssimekosta, mutta vaatehuonetta läpi käydessäni tajusin, ettei minulla ole yhtään mekkoa, joka ei olisi musta... No, ainakin päähän tulee joku näistä Glitterin seppeleistä! 

Ihanaa juhannusta kaikille! Meinaako muita tulla juhannustansseihin?

Kommentit (3)

Lina

Viimeksi n. kuukausi sitten luin sun blogia ja jätin muistaakseni ihan saman tyylisen kommentin: Sulla on niiiin ihastuttava, virkistävä ja KAUNIS blogi. Olet mun bloglovin listalla, mutta silti eksyn tänne turhan harvoin. Mutta kun eksyn, luen n. 10 postausta putkeen ja lukemisrupeaman jälkeen on aivan mielettömän inspiroitunut olo. :)
Sulla on todella kauniita kuvia ja kirjoitat tärkeistä asioista. Tykkään, että olet viime aikoina lisännyt asukuvia, sillä sulla on myöskin uniikki pukeutumistyyli. Vaikka asukuvat eli ns pinnallinen puoli on lisääntynyt, tekstit eivät kuitenkaan lähde rönsyilemään pinnalliseen kulutuselämän ihannointiin. Kiitos siitä. :)

Jatka samaan malliin. Olet huikea roolimalli.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Ihanasti kirjoitit Lina! Et osaa arvatakaan, kuinka kiitollinen olen tuollaisista lukijoista kuin sinä <3 Kiitos ihan hurjan paljon, että kommentoit!