Näin jossain ruokakuvassa ihanaa fuksianpunaista kastiketta, jota epäilin punajuuripyreeksi. Siitä intoutuneena päätin itsekin kokeilla sellaista.

Olin tietysti liian laiska etsimään mitään reseptiä siihen, joten laitoin blenderiin vain 1,5 esikeitettyä punajuurta, tilkan vettä ja n. puoli desiä Auraa. No, jotain se jäi mielestäni ehkä kaipaamaan. Jos jollain on hyvä resepti tiedossa saa vinkata. :)


Muuten annos oli melko kevyt, alla eri salaatinlehtiä ja pinaattia, päällä ohuita kananfileitä. Laitoin myös pari punajuurilohkoa, sekä hiukan Aurajuustoa myös annokseen. Ainakin ihanan värikäs annoksesta tuli. Koska ostin punajuuret hevi-osastolta valmiiksi esikeitettyinä, aikaakin meni vain kymmenisen minuuttia.

Joku kyseli, mitä kanaa yleensä käytän, joten otin kuvan paketista. Nämä ovat mielestäni kaikkein parhaita.

Siinä on usein todella monta pientä fileepihviä, joten niitä jää yleensä seuraavan päivän lounaaksikin.
Maustan useimmiten vain suolalla ja timjamilla, joskus laitan myös hunajaa ja valkosipulia.
Jos olisi varaa, käyttäisin vain tuoreita yrttejä. Ehkä joskus sitten tulevaisuudessa :)

Kommentit (10)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitokset vinkistä! Hyviltä kuulostivat. Liian harvoin tulee tehtyä kasvisruokaa, pitää varmaan kokeilla tuota!

Senja

oon löytänyt sun avulla punajuuren uudestaan ja ihastunut siihen vallan ! keitetty punajuuri sellaisenaan on ihanaa. :) pyreetä voisi myös kokeilla.

Anonymous

Suhteellisen uutena lukijana ajattelin tulla kommentoimaan. HIrmu kiva ja monipuolinen blogi; sopivasti treeniä, ruokaa ja muuta elämää. Jatka vaan samaan malliin;) Ois kiva kuulla, että jos käy ulkona syömässä niin mitä yleensä tilaat? Itse olen melkoisen nirso ja siksi kokkaillaankin usein kotona just semmosia pöperöitä josta tykätään.-Anna

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitoksia Anna! :)Itseasiassa en ole kauheasti käynyt nyt ulkona syömässä, hiukan saman ongelman takia: mielestäni kotona saa parempaa ruokaa. Tietty jos on valmis maksamaan hiukan enemmän, saa hienoista ravintoloista vaikka mitä hyvää. (Itselläni ei ole varaa siihen tällä hetkellä.) Jos syön ulkona, syön yleensä sushia tai nepalilaista, koska niitä on hankalampi tehdä kotona!

Anonymous

Laiskoille päiville vinkiksi, että Pirkka myy sellaisessa koiranmakkaran (:D) näköisessä pötkössä punajuuri-perunapyreetä! En tiedä mausta sellaisenaan, mutta itse tein siitä keittoa lisäämällä joukkoon ruokakermaa, suolaa ja hiukan valkosipulia (tungen sitä itse joka ruokaan). Aurajuustolla maustettu kerma olisi varmasti sopinut muttei osunut sillä kauppareissulla käteen. Kiirearjen pelastajaksi ostan uudelleen, soppa oli valmista 5 min päästä!-Sofia

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Nam!! Kuulostipa todella hyvältä :) Joku juuri kyseli kasvissosekeittoreseptiä, toivottavasi hän näkee kommenttisi;)

Anonymous

Tämä nyt ei liity mitenkään aiheeseen, mutta mitä mieltä olet siitä että laihduttajalla voi olla yksi päivä viikossa jollon saa syödä vapaasti ihan mitä haluaa? Ps. tykkään sun blogista todella paljon! :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Mielestäni sellainen on ihan paikallaan, jos se auttaa pysymään 6 päivää viikosta terveellisellä ruokavaliolla. En ole tosin itse koskaan sellaista pitänyt varsinkaan minään karkkipäivänä, koska uskon, että sokeri voi aiheuttaa jonkinlaista riippuvuutta. Kun ei syö makeaa kerran viikossa, ei sitä tee mieli muinakaan päivinä. Mutta, jos himoitsee jatkuvasti ns. Epäterveellisiä ruokia, ei siinä ole mitään pahaa, jos niitä kerran viikossa syö. Tärkeämpää on, mitä syö suuremman osan siitä viikosta :)