Pulled pork, tai suomalaisittain nyhtöpossu, on ollut jo jonkinaikaa aikamoinen trendiruoka. En ollut kuitenkaan ikinä tehnyt sitä itse, koska kuvittelin että sitä on pakko kypsyttää suurin piirtein yön yli. Yhtenä päivänä kuitenkin aloin himoita pitaleipiä ja päätin kokeilla tätä possua samalla. Lihatiskillä kertoivat, että neljässäkin tunnissa saa ihan hyvän koostumuksen aikaan kun kypsentää 125 asteessa. Ostin sellaisen pienehkön köntin possun kasleria. Hieroin pintaan suolaa ja pyörittelin sen jälkeen soijakastikkeessa, johon olin lurauttanut hiukan siirappia. Kääräisin lihan sen jälkeen leivinpaperiin ja päälle laitoin vielä foliota. 

4 tunnin päästä otin lihan ulos ja revin haarukalla paloiksi. Pyörittelin vielä revittyjä osia hiukan marinadissa, joka oli jäänyt leivinpaperille. 

Parasta näissä pitaleivissä oli mielestäni tämä kastike, mitä tein väliin. Minun oli tarkoitus tehdä tämä alunperin turkkilaiseen jogurttiin, mutta kotona huomasin, että meillä on ranskankerma joka pitäisi käyttää. Sama resepti toimisi varmasti myös jogurtin kanssa ja olisi myös hiukan kevyempi. 

Kastike

  • 1 pieni purkki creme fraichea
  • 0,5 limen kuori raastettuna
  • 0,5 limen mehu puristettuna
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 tl sitruunapippuria
  • ripaus suolaa
  • 1 rkl sitruunan mehua

Pitaleivän täytteet

  • pulled pork lihaa
  • paprikaa
  • punasipulia
  • avokadoa
  • romaine salaattia

 

Näitä tulee varmasti tehtyä uudestaankin. Ensi kerralla pyrin varmaan kypsentämään lihaa vielä kauemmin, vaikka toki se oli nytkin hyvää. 

Kommentit (0)