Tein eilen täytettyjä suippopaprikoita. Yritän karsia taas turhia hiilihydraatteja, kun ne tuntuvat itselläni olemaan juuri se, mikä saa raskaan olon aikaan. Näiden ohje on tajuttoman helppo, tarvitset vain:



  • 3 suht samankokoista suippopaprikaa (voi käyttää myös tavallisia paprikoita)

  • Purkillisen maustettua tuorejuustoa, itselläni oli ruohosipulin maku

  • 2 sipulia ja valkosipulia 

  • 400 g naudan vähärasvaista paistijauhelihaa

  •  Juustoa kuorrutteeksi

  • (tajusin myöhemmin, että sienet olisivat sopineet näihin myös todella hyvin)



  1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen.

  2. Leikkaa paprikat auki ja poista siemenet. Pese ne. Jos paprikat eivät pysy pystyssä, voi pohjasta leikata pienen palasen pois, jotta "alustasta" tulee tasainen.

  3. Paista jauhelihat ja mausta mielesi mukaan. Pilko sipulit ja lisää ne kun jauheliha on kypsää, samalla voit lisätä pari valkosipulin kynttä.

  4. Sekoita mukaan koko purkillinen Creme Bonjouria.

  5. Täytä paprikat mössöllä ja laita ne uunivuokaan tai pellille.

  6. Raasta tai höylää päälle hiukan juustoa, ja laita paprikat uuniin.

  7. Kun juusto on kullankeltaista ja rapsakkaa, paprikat ovat valmiita. Minulla taisi mennä n. 10-15 minuuttia.




Päälle voi halutessaan laittaa vielä oreganoa, tai muita yrttejä. Tarjoile vihreän salaatin kanssa. 


 

Kommentit (5)

rita

Kannattaa kokeilla myös munakoiso"pizzaa":) leikkaa munakoisosta n sentin paksuisia viipaleita ja käyttää pitsapohjana, tulee pikkupitsoja! Ihan mielettömän hyviä.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Joo mä oon tehnyt useasti, ihan sairaan hyviä! :) Toimii myös kesäkurpitsan kanssa!

Eij

Sitten jos haluaa vielä ruokaisampia niin vaihtaa tuorejuuston tilalle creme fraichen ja lisää kidney-papuja! Nam nekin on herkkuja :)

nella

Minkä kokoisen purkin laitoit tuorejuustoa? Laitoitko sellaisen pyöreän vai suorakulmaisen muotoisen paketin?