Kätevintä on varmaankin liikkua Amsterdamissa pyörällä. Kaikkialle oli rakennettu hyvät tiet polkupyörille. Ensimmäisenä päivänä olin juuri se urpo turisti, joka meinasi törmäillä pyöräilijöihin, kun ei ollut tottunut että niitä on niin paljon. Nopeasti siihenkin kuitenkin tottui. Myös ratikat ovat todella käteviä, sillä ne levittäytyvät aikalailla joka paikkaan. Otimme jokaiselle päivälle 24h kortin, jotta voi matkustella ihan vapaasti. Yleensä en viihdy ihan keskustassa yhtä päivää enempää ja sama homma oli tälläkin kertaa. Keskustasta kuitenkin löytyy niin punaisten lyhtyjen alue, kuin iso kauppakatukin, jolla tunnetuimmat merkit ovat.

Koska mielestäni kiinnostavimmat paikat löytyy turistirysien ulkopuolelta, yritimme joka päivä kierrellä mahdollisimman paljon muilla alueilla. Lempialueitani oli Jordaanin lisäksi De pijp, joka oli ihan hotellimme lähellä. Sieltä löytyi baareja ja ruokapaikkoja, sekä jonkin verran myös vaatekauppoja. Iltaisin aukioiden terassit täyttyivät iloisista nuorista. Kävimme muutamassa eri ravintolassa siellä ja tunnelmallinen Braque sekä eksoottinen Bazar jäivät todella positiivisesti mieleen. Kuulemma the Butcher tai Burgermeester-nimiset paikat tarjoavat parhaat burgerit. 

Myös Vondelpark-puisto oli todella mukava nähdä. Istuskelimme sunnuntaina siellä yhdessä ravintolassa, mutta paikka olisi loistava myös omalle piknikille tai auringonotolle. 

Kommentit (0)