Olemme puhuneet ystävieni kanssa lähiaikoina paljon urasta, tulevaisuudesta ja omista tavoitteista. Kannataako hypätä tuntemattomaan, pitääkö intuitiota aina kuunnella ja mitä jos jättääkin jonkun hyvän jutun tavoitellessaan sitä parasta ja huomaa yhtäkkiä jääneensä tyhjän päälle? Rakastan sitä, että ympärilläni on vahvoja naisia ja jokaisen juttutuokion jälkeen koen saaneeni suuren annoksen rohkeutta lisää. 

Koska syksy on monille uusien alkujen ja muutosten aikaa, ajattelin kirjoittaa täälläkin hiukan rohkeudesta. Kaikki uusi on aina pelottavaa, vaikka sitä uutta asiaa haluaisikin todella kovasti. Ihmisellä on taipumus jämähtää epämieluisiin tilanteisiin, koska vanhasta irti päästäminen on vaikeampaa kuin kurjassa olossa kärsiminen.

Jälkikäteen saattaa tuntua hullulta. Miksi pysyin niin kauan väkivaltaisessa suhteessa? Miksi en vaihtanut kurjaa työpaikkaa aiemmin? Minkä takia elin niin kauan epäterveellistä elämää, vaikka kärsin henkisesti ja fyysisesti joka päivä? Vastaus on yksinkertainen. Hyppy tuntemattomaan oli liian pelottava. Elämä tuntui kaikessa kurjuudessaan tutulta ja turvalliselta.  

Sen takia monet elävät läpi elämänsä vain arjesta selviytyen. Omasta mielestäni arjen ei pitäisi olla kurjaa. Siitä pitäisi pystyä nauttimaan samalla tavalla kuin lomasta tai juhlahetkistä. Jos oma arkesi tökkii, mieti mitkä ovat sellaisia asioita siinä, jotka tuovat eniten mielipahaa? Kun olet selvittänyt kurjuuden lähteen, mieti miten voisit muuttaa sitä osa-aluetta elämässäsi. Älä antaudu uhrin rooliin, vaan ota ohjat omiin käsiiisi. Vain sinä olet vastuussa onnellisuudestasi ja vain sinä voit vallitsevia olosuhteita muuttaa. 

Mistä sitä rohkeutta saisi sitten tähän tarvittavaan muutokseen? Oma vinkkini on yksinkertainen: kuvittele, että olet uimahallin hyppytornissa ja katselet alaspäin. Tarvitset vain yhden rohkean askeleen ja sen jälkeen painovoima hoitaa loput. Jälkikäteen olosi on mahtava!  Samalla tavalla kaikissa muutoksissakin tarvitsee ottaa vain se ensimmäinen askel, sen jälkeen kaikki on helpompaa. 

Toinen asia, joka kannattaa pitää mielessä: kaikki asiat AINA järjestyy. Tämä ei ole mielipide, vaan fakta. Vaikka aluksi tuntisitkin olevasi hukassa, älä pelkää. Antaudu sille tunteelle, että hetki on vapaapudotusta, aivan kuten uimahypyssäkin. Ja jos molskahduksen jälkeen huomaat olevasi taas jossain paikassa, mihin et halunnut on vain hypättävä uudestaan. Aina voi vaihtaa suuntaa elämässään, eikä ikinä kannata tyytyä sellaiseen mikä ei tunnu hyvältä.

Mun mielestä olisi ihana, jos haluaisitte jakaa kommenteissa tarinoita tilanteista joissa te olette olleet rohkeita?  Inspiroidaan toinen toisiamme ottamaan se hyppy tuntemattomaan.

Kommentit (42)

Just Me

Aion tänään lähettää ääninäytteeni Voice of Finlandiin vaikken ole koskaan esiintynyt kenellekään. En edes omalle äidilleni, joka on tärkein henkilö elämässäni :)

Elina

Kiitos inspiroivasta postauksesta :)Elämäni rohkein teko oli lähtä 5 vuotta sitten vuodeksi Jenkkeihin vitosen koulu englannilla. En tiennyt monia arkipäivän sanojakaan esimerkiksi, että mikä on lusikka. Lähdin myös yksin matkaan, joten kaikki tuntui aika karmivalta aluksi. Reissu kasvatti minua ihmisenä todella paljon ja opin myös sen englanninkielen ;)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Wau! Tosi rohkeaa ja varmasti antoi niiin paljon. Niinkuin usein ne kaikkein jännimmät asiat antavatkin :)

Vierailija

Hyvä Elisa! Kirjoitin tänään vähän samasta aiheesta, samalla aaltopituudella taas! ;D Oli kiva lukea postaus, jossa allekirjoitan joka lauseen!!! :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Great minds think alike ;)naureskelin samaa kun kommentoin sulle! hassua miten samoja asioita on ajatellut.

Vierailija

Mun rohkea hetki oli about vuosi sitten. Jäin opintovapaalle todella kuluttavasta työstä. Olin todella apaattinen työn takia, päivät menivät negatiivisten asioiden parissa, joten se ei voinut olla vaikuttamatta myös vapaa-aikaan. Nyt mietin, miksi olen edes hakeutunut ko. alalle töihin, koska se ei yhtään ole minun juttuni. Opintovapaalle jäädessä sain totetuttaa kaksi suurta haavetta - talvi Aasiassa ja pt-opinnot. Jatkoin opintovapaatani vielä toisen vuoden, katsotaan mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Ainakin aion olla rohkea :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Ihana että osasit kuunnella itseäsi! Usein sitä jälkikäteen ihmettelee itsekin, miksi ei tehnyt päätöstä aiemmin :)

Eij

Välillä saatan erityisesti uran kannalta olla jopa hullun rohkea! Kun eteeni on tullut mielenkiintoinen työtarjous, olen sen useimmiten ottanut vastaan ja luopunut vanhasta turvallisesta. Nytkin olin hyvin stressaavassa ja kuluttavassa 8 kk:n työprojektissa mukana, mutta opin siitä niin paljon, että en siltikään antaisi kokemusta pois! Olen luonteeltani ujo ja pelokas, mutta ihmeesti sitä sisukkuutta ja rohkeutta välillä kuitenkin pilkahtelee :) Olen ajatellut asian niin, että jos en lähde ja mene niin sitten jään tavallaan "paitsi" elämän kokemuksista. Kuten sanoit, asiat kyllä järjestyvät aina jollakin tavalla! Kannustan itse aina kavereitani ottamaan sen rohkean askeleen ja katsomaan mitä tapahtuu. Jotkut uskaltavat ja jotkut ei, mutta sitten mielestäni on turha valittaa elämäntilanteesta, josta voi päästä pois toisenlaisilla ratkaisuilla!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Niinhän se on! Itsekin usein lähden melkein kaikkeen mukaan, koska vaikka se ei olisikaan oma juttu, oppii siinä ainakin jotain itsestään. :) Ja välillä on hyvä olla hullunrohkea! ;)

minävain

Tää teksti oli täynnä asioita, joita olen pyöritellyt päässäni viimeisen vuoden suunnilleen. Jouduin loukkaantumisen takia viime vuoden keväällä laidalle rakkaasta 15v kestäneestä harrastuksestani, joka oli lähes koko elämäni. Pitkään jaksoin elätellä toivoa takaisin paluusta ja kun lopulta tajusin, etten enää koskaan pysty treenaamaan yli 20h viikossa huipulla, elämäni meni aivan uusiksi. Pitkään olin epätoivon ja pelon vallassa, mutta kun vihdoin uskalsin ottaa askeleita eteenpäin ja kokeilla kaikkea, mitä maailmalla on tarjota, aloin löytämään itsestäni uusia puolia. Ilman rohkeuttani ja läheisten eteenpäin potkimista, en olisi ikinä löytänyt uusia upeita kevyempiä harrastuksiani. Joten kyllä, rohkeus on avain ja vaikeatkin muutokset tuovat elämään jotain uutta hyvää :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Toi oli niin totta: vaikeat muutokset tuovat elämään jotain uutta hyvää. Ja ainahan se muutos on vaikeaa, koska se vie energiaa ihan eri tavalla, mutta ah niin palkitsevaa! :)Ihanaa että sulla on tollasia tsemppareita ympärillä <3

A

Oli pakko hieraista silmiä tätä lukiessa. Kirjoittelin eilen luonnoksen blogiini, jota anonyymina raapustelen ja aihe oli täysin sama. Lähes pelottavaa oli huomata, että identtisin lausein aihetta käsittelimme. :'D noh, se postaus jääköön odottelemaan myöhempää julkaisuajnkohtaa, eipä ollut edes ensimmäinen kerta kun näin käy!
Asioiden järjestymisestä, mulla on kuuden viikon päästä lähtö yksin pelkällä menolipulla maailman toiselle puolen. Vielä ei ole mitään suunnitelmaa, mutta en epäile hetkeälään pärjäänkö vai en. Ja muutenkin, kuudessa viikossakin kerkeää vaikka ja mitä :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

haha, joo mua nauratti kun Vilma P. oli kirjoittanut ihan samoista asioista mun kanssa samaan aikaaan. kai nää menee tällaisissa kausissa usein ;) Ja WAu, menolippu maailman toiselle puolelle. Kuulostaa erittäin hyvältä!

Iina-Maria

Ihana, hyvä teksti! Näitä juttuja olen pohtinut ja ymmärtänyt itsekin viimeisen vuoden aikana. :)

Itselläni asiat lähtivät pyörimään vuosi sitten, kun jätin Suomen taakseni ja lähdin kaverini kanssa Australiaan. Suomessa mulla oli kaikki tosi hyvin: kiva koulu, kiva työpaikka, harrastukset, ihanat ystävät. Mutta silti tuntui, että jotain puuttuu. Olen aina halunut lähteä/asua ulkomailla, joten tartuin tilaisuuteen ja lähdin Australiaan. Se oli tosi iso askel minulle.

MUTTA. Australiassa tajusin, ettei backpacking elämä ollut minua varten, ja samaan aikaan rakastuin hollantilaiseen mieheen. Parin kuukauden Australiassa olon jälkeen päätinkin sitten lähteä Hollantiin. Viimeiset kuukaudet Australiassa mietin, mitähän muut ajattelevat. Tuntui inhottavalta myöntää, ettei "unelma vuosi Australiassa" ollutkaan mun juttu, vaikka aikaisemmin olin lukenut paljon hienoja kokemuksia reppureissaajaelämästä Australiassa. Sitten rohkaistuin taas. Sillä ei ole mitään väliä mitä muut ajattelevat (ja luultavasti muut eivät ajattele yhtään mitään) ja mun täytyy tehdä just niitä asioita joista itse pidän. Joten Hollannissa mulla olikin sitten ihanaa ja rakastuin varpaita myöten!

Nyt olen jälleen Suomen puolella suorittamassa unelmaopintoni loppuun ja pian muutan takaisin Hollantiin. :)

Eli itse olen ottanut askeleen tuntemattomaan, todennut suunnat vääräksi, ja ottanutkin uuden askeleen toiseen suuntaan. Tuntuu hyvältä, jopa ne harha-askeleetkin. :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Toikin vaatii hurjasti rohkeutta: myöntää että jokin asia ei toiminutkaan. Usein siinäkin jännitetään paljon sitä, mitä muut ihmiset ajattelevat jos "palaa maitojunalla kotiin" tai lopettaa opiskelut kesken kaiken. Ihanaa, että uskalsit ottaa harha-askelia :)

Veera

Kärsin monta vuotta ihan hirveässä työpaikassa, koska en tiennyt mitä muutakaan olisin tehnyt. Yhtenä päivänä sitten vaan repäisin ja irtisanoin itseni vaikka minulla ei ollut mitään hajua mitä seuraavaksi enkä todellakaan ollut taloudellisesti vakaassa tilanteessa. Vuokra piti edelleen maksaa kuten kaikki muutkin laskut ja monet pitivät tätä tempaustani täysin hulluna. Lopulta kävikin niin etten joutunut olla päivääkään työtön vaan satuin saamaan aivan unelmien työpaikan. Henkinen hyvinvointini satakertaistui ja uudesta pomostanikin tuli yksi parhaista ystävistäni vaikka meillä onkin 30 vuotta ikäeroa. En sano, että kaikkien pitäisi olla yhtä hullunrohkeita, mutta omalla kohdallani uskon, että tällainen "pakko saada äkkiä uusi työ" oli se sysäys jota tarvitsin. Ei ollut yksinkertaisesti muita vaihtoehtoja. Nyt olen äitiyslomalla kyseisestä työpaikasta toteuttamassa jälleen uutta unelmaani: perhe-elämää. Uskon vilpittömästi, että jokaisella on mahdollisuus samaan kuin minulla, pitää vain luottaa siihen että elämä kuljettaa. Kiitos inspiroivasta tekstistä!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Wau! Tosiaan joskus sitä tarvii sen pienen potkun persuksille että oikeasti irtaantuu jostain, mikä ei tee hyvää. Olipa inspiroiva tarina, kiitos kun jaoit :)

Vierailija

Tää on pieni juttu varmaan mut mulle oli iso :D Vihasin ja inhosin ja pelkäsin julkisesti puhumista ja puheiden pitämistä, meinasin aina välillä pyörtyä ja heikotti ennen ja jälkeen esiintymisten. Sit päätin että ei tää tuu tästä paremmaks jos en vaan esiinny vaikka pelkään sitä ja ilmoittauduin Lions Clubin puhekilpailuun :D Oli ihan hirveetä ensin, mutta huomasin että en kuollutkaan vaikka puhuin isolle yleisölle ja piti kilpaillakin. Voittoa ei tullut mutta kliseisesti sanottuna voitin itseni! Hyvä kirjoitus, tuo "asiat järjestyy aina" on fraasi jonka kuulen aina vanhemmiltani kun stressaan... Pikkuhiljaa alkaa jo uskoa siihen, että niinhän se on.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Ei ollut pieni juttu, vaan mun mielestä ainakin tosi rohkea! Itse en edes jännitä kamalasti puhumista, mutta silti tollanen puhekilpailu olisi mulle ihan liian jännittävä paikka :D Ihan mieletöntä että uskalsit!

Vierailija

Asun Briteissä, ja olin haaveillut aloittavani mallin työt uudelleen. Yhden harvinaisen huonon ja karmivan työpäivän jälkeen irtisanouduin, vaikka uudesta työstä ei ollut hajuakaan.

Elelin muutaman kuukauden säästöillä, ajelehdin ajatuksesta toiseen, olin vähän hukassa enkä tiennyt mitä elämältäni halusin. Mutta kuten sanoit, asioilla on tapana järjestyä ja niinhän siinä kävi. Nyt saan vihdoin tehdä työtä, josta aidosti nautin. On upeaa, kun aamulla töihin lähtiessä voi oikeasti jopa hymyillä eikä tunnu siltä, että maailma potkii päähän!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Ihana kuulla <3 Noin se vaan aina menee! Joskus siihen menee kauemmin aikaa ja joillain asiat tuntuvat loksahtelevat hurjaa vauhtia paikoilleen. Aina ne kuitenkin lopussa on hyvin!

pieni mutta rohkea

Minä voisin jakaa oman tarinani. Viime syksynä koko elämäni muuttui täysin, muutin Helsingistä itselleni täysin vieraaseen kaupunkiin opiskelemaan, jätin monen vuoden työelämän taakseni ja minusta tuli yhtäkkiä opiskelija. Samalla jouduin asumaan yksin ensimmäistä kertaa elämässäni, avomieheni jäi Helsinkiin. Uusi kaupunki, uusi ala, uusi koti, uudet ihmiset, kaikki uutta. Tuntui niin pelottavalta ja hirveältä, mutta niin vaan selviydyin ja sopeuduin. Ala on juuri se mitä haluan opiskella. Olin kuitenkin tyytyväinen, että elämässäni säilyi yksi turvallinen ja tuttu asia, ihana parisuhde. Nyt tänä syksynä, vuoden erillään asumisen jälkeen tilanne on se, että jatkamme poikaystäväni kanssa erillään. Vaikka taas pelottaa ja tuntuu, etten selviä tästä, tiedän, että selviän, vaikka se tulee ottamaan aikaa. Kiitos siis tästä rohkaisevasta kirjoituksesta, joka antoi mulle taas voimaa luottaa siihen, että välillä pitää vaan antaa virran vietäväksi ja kokea ne pelottavatkin asiat, jotta voi ehkä saada tilalle vielä jotain vielä hienompaa!!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi ihana pieni mutta rohkea, mulla tää sun teksti meni ihan tunteisiin ja tuli kylmät väreet. Erot on aina tosi hankalia ja niissä joutuu aina riuhtomaan itsestään osan pois sen toisen mukana, mutta aina saa jotain vielä hienompaa sen tilalle. Musta ainakin tuntuu että mun parhaat ominaisuudet on syntynyt kriiseistä <3 tsemppiä uusiin alkuihin!

Vierailija

Hei Elisa ja kiitos inspiroivasta postauksesta! Tämän kesän mottoni on ollut "Asioilla on taipumus järjestyä", jonka toistin lähes päivittäin. Uskomatonta ja ihanaa, että muutkin ajattelevat samoin!

sirpar

Kirjoitit täydelliseen aikaan tämän postaukseen, koska mulla on just nyt se aika kun täytyy olla rohkea. Suunnilleen viikon päästä täytyy muuttaa pois kotoa ja kauas täältä opiskelemaan ja omaan kämppään. Kaiken lisäksi en tunne tulevasta opiskelukaupungista ketään. Joten mun elämässä hetki olla rohkea oikein kunnolla ja isosti on just nyt! Odotan jo innolla kaikkea mitä eteen tuleekaan ja rohkeasti eteenpäin mennään ;)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voii sulla on kaikkea niin mahtavaa edessä! Se on ihan parasta kun ei tunne oikein ketään kaikki on uutta. Vaikka se on hurjan jännää, saa niistä ajoista paljon irti! :) Rohkeasti vaan eteenpäin niinkuin sanoit :)

Missa

Kiitos inspiroivasta tekstistäsi. Olen nyt sellaisessa tilanteessa, että inhoan työtäni. Näin se vain on. Minulle sanotaan jatkuvasti, että minun pitäisi olla kiitollinen että minulla on työtä. Se on ehkä ainut syy, miksi olen jaksanut edes tähän asti nousta aamuisin töihin. Ennen kuin valmistuin, ainoa työpaikka josta haaveilin, on nykyinen työpaikkani. Ja sen sain. Nyt kun olen työskennellyt siellä kolme vuotta, olen huomannut kuinka huonosti se sopii minulle. Muutama viikko sitten lenkillä kysyin itseltäni, että mikä olisi se minun toiveammattini. Ihan sama mikä on työllistymistilanne, palkka tai koulutustarve. Mikä olisi se ammatti, missä uskoisin loistavani ja olevani paras mahdollinen minäni. Lenkki kului nopeasti, kun aloin pyörittelemään päässäni keinoja, miten pääsisin toiveammattiini. Lenkin jälkeen istuin koneelle ja tutkin mahdollisia vaihtoehtoja ja hain uuteen kouluun. Haastattelu on ensi viikolla ja toivon pääseväni sisään. Ja vuoden lopussa minulta loppuu työsuhde, jonka olen päättänyt itse lopettaa siihen, vaikka jatkoa minulle tarjottaisiinkin. Mikään työpaikka ei ole niin tärkeä, että se menee oman hyvinvoinnin edelle. Maailmassa tosiaan eletään vain yhden kerran, joten se pitäisi tehdä juuri niin kuin itse haluaa.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Ihan mahtavan inspiroivaa!! Aina voi opiskella uuden alan ja tehdä täyskäännöksen urarintamalla. Oma onnellisuus menee etusijalle ja mikään työpaikka ei ole oman sen arvoinen että siitä kannattaisi pitää kiinni oman hyvinvoinnin kustannuksella. Tsemppiä haastatteluun!! :)

Maria

Minun rohkea hetkeni on ollut lähiaikoina se, että hakeuduin ammattiauttajalle ja olen päättänyt antaa anteeksi hänelle, joka käytti minua seksuaalisesti hyväksi. Helppoa anteeksi antaminen ei ole ja se voi olla pitkä prosessi, mutta olen päättänyt antaa siihen mahdollisuuden itseni vuoksi. Kiitos ihanasta blogista! :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Joskus se vaatii kaikista eniten rohkeutta, että pystyy myöntämään ettei kaikista asioista tarvitse selviytyä yksin. Ihanaa että siitä on ollut apua, vaikka kyse on noinkin vaikeasta asiasta! Voimia prosessiin <3

Piu

Harmittavan usein ajatellaan että työ ei ole työtä jo se ei ole jollakin tavalla tosi rankkaa. Sunnuntaisin pitäisi ahdistua tulevasta maanantaista ja taas uuden työviikon alusta. Jos sanot pitäväsi työstäsi paljon ja olevan tosi iloinen töissä sinua katsotaan ihmetellen. 'Työ' sanasta "kuuluu" tulla negatiivinen mielikuva. Mun mielestä työ voi olla tosi hauskaa ja ainaki mulla tulee töissä olo että hei wow mulle vielä maksetaan tästä.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Se on onneksi ehkä hiukan muuttumassa! Tai ainakin musta tuntuu että nykyään monet tekevät sitä intohimoduuniaan, jonne on kiva mennä. Ja tollanen olo sitä pitääkin tulla ;) Ei sen tarvitse olla rankkaa!

Päivi

Kiitos inspiroivasta kirjoituksesta. Ja kiitokset myös muille kommentoijille omien tarinoiden jakamisesta. "What would you do if you weren't affraid?" Tiedän itse jo tähän vastauksen mutta valmistaudun edelleen hyppäämään... ehkä jo ensi viikolla teenkin sen :-) ... pitää olla myös salliva itseään kohtaan, jokainen kulkee omassa tahdissaan ja toisille muutokset (ne hyvätkin) vaativat enemmän aikaa ja valmistelua

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Heiii tsemppiä hyppyyn! :) Toi, että tiedät jo vastauksen, on jo puolet rohkeutta. Sitten vaan muutos pyörimään kun olet valmis!

Satu

Tosi kiva postaus ja olipa ihana lukea niin inspiroivia ja rohkaisevia tarinoita muilta lukijoilta! Kuten Eij kirjoitti, myös minun rohkeuteni ilmenee tavassa osallistua projekteihin, jotka ovat reilusti mukavuusalueen ulkopuolella. Mutta onneksi niihin tulee lähdettyä ja silloin tulee ylitettyä itsensä kun on jo liian myöhäistä perääntyä :)

Juumi

Minun elämäni rohkein viikko oli kesäkuussa: irtisanouduin vakituistesta työpaikasta, jotta voin keskittyä vain opiskeluun ja päätimme erota poikakaverini kanssa minun aloitteestani. Nyt kun käytännön asiat ovat järjestyneet ja arki alkaa rullata, päätökset tuntuvat paremmilta kuin uskoinkaan!

Joskus pitää olla rohkea, jotta voi saada parempaa tilalle.

Vierailija

Pari vuotta sitten nuorena, pienen kylän tyttönä lähdin ensimmäistä kertaa elämässäni Pohjoismaiden rajojen yli Italiaan, lentäen ensimmäistä kertaa lentokoneella. Oli niin pelottavaa ja samalla hyvin jännittävää lähteä maailmalle vuodeksi, yksin tuntemattomaan. Monet koti-ikävän kyyneleet tuli itkettyä ja monia vaikeita hetkiä koettua. Vuosi kuitenkin tuli asuttua ensin pienessä kylässä Pohjois-Italiassa ja suurin osa ajasta Milanossa, mikä olikin elämäni parasta aikaa. Mitään en vaihtaisi, vaikka viimeiset viikot olivatkin omalta osalta hyvin epäonnistuneita ja tuntui että kaikki menee pieleen. Kotiin palasin aivan uutena ihmisenä. Opin niin paljon itsestäni, itsenäistyin, opin huolehtimaan itsestäni. Vuoden aikana opin uuden kielen, löysin itseni, sain kokea millaista italialaisten elämä on, opin kokkaamaan OIKEALLA tavalla pastaa, elin muodin mekassa, koin ensimmäiset muotiviikkoni ja mikä parasta, tapasin maailman ihanimmat ihmiset siellä. Ikuisia ystäviä, reunionkin on tullut jo pidettyä tyttöjen kanssa, jotka kaikki tulivat eri puolilta maailmaa Milanoon asti, jotta voisimme muistella vanhoja aikoja! Kannustan kyllä jokaikistä, jolla vain on mahdollisuus lähteä ulkomaille! Menkää, nähkää ja kokekaa! Eläkää! Itselle se oli se elämän suuri hyppy tuntemattomaan, en tuntenut maasta ketään, lähdin yksin, en osannut sanaakaan italiaa, en tiennyt oikein maastakaan mitään muuta kuin mitä koulussa olin oppinut. En ollut ikinä ollut muualla kuin Ruotsissa, Norjassa ja Virossa. Hollolassa ikäni asuneena oli iso juttu lähteä isoon kaupunkiin. Ja se oli paras mahdollinen juttu mitä tein!! Kiitos ihanasta postauksesta, kyllä tässä on muutenkin ollut vaikeaa elämässä ja pitkä tarina se olisikin. Postauksesi sai kyllä lisää rohkeutta itselle tulevaa ajatellen. Kiitos siitä!!

Kaisa

Vau, upea ja rohkaiseva kirjoitus! Oikeen sydämestä otti, kun mulla ja mun pitkäaikaisella poikaystävällä on menossa vaikea eroprosessi. Tarvitsen rohkeutta hypätä uuteen elämäntilanteeseen ilman entistä rakasta, tärkeää tukea. Mutta niinhän sitä sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, monta uutta avautuu! Minullakin on onneksi edessä uudet opinnot uudella paikkakunnalla. :)

Happilyeverafter

Avioliitto. Olen itseassa todella onnellinen. Se sitoo kaksi ihmistä todella tiiviisti yhteen. Suomessa edellytykset yleisesti on olla yhdessä jatkuvasti. Ostaa asunto, hankkia koira , auto, asunto ja yhteiset etelän matkat. Tätä on ollut 10 vuotta ja en kadu päivääkään ja olen ollut erittäin onnellinen. Nyt olen kuitenkin hyppäämästä tuntemattomaan ja muutta massa Australiaan 6 kk:si tyttökaverini kanssa. Kuinka ihanaa ja samalla pelottavaa!! Mies jää Suomeen tekemään töitä ja tarkoituksena ei ole missään nimessä erota tai aiheuttaa pahaa mieltä. Tosin minun mieleni on kyllä pahoiteltu tuntemattomien ja läheisten puolesta. Suomessa avioliitto on nähtävästi jatkuvaa yhdessä oloa ja perheen suunnittelua!. Itse näen avioliiton matkana jossa molemmilla pitäisi kuiten olla mahdollisuus toteuttaa itseään. Ympärilläni tapahtuu eroja jatkuvaan tahtiin. Omat syynsä kullakin. Mutta minä hyppään olen rohkea ja elän tavallaan hetken itselleni ja itsekkäästi. Kyse on kuitenkin vain puolesta vuodesta, jos haluaa ajatella että on yhdessä loppu elämän. On mieletöntä että mieheni on tämän matkan suurin tukipilari, ehkä jonain päivänä saan olla sitä myös hänelle. Olkaa rohkeita myös avioliitossa, kaikkea ei voi eikä tarvitse tehdä yhdessä.