Eilen sanoin, että on ihanaa kun ei stressaa vuoden vaihtumisesta ja siitä, mitä silloin puuhaa. Harvoin ne tilanteet nimittäin ovat sen kummempia, ja niihin liittyy usein suuria odotuksia ja pettymyksiä. Emme olleet ottaneet selvää mistään paikoista etukäteen tai varailleet pöytiä ravintolosta. Satuimme kuitenkin pääsemään pieneen ja ihan mielettömän hyvään ravintolaan syömään nelistään. Ulkona vähän ripotteli ja päätimme etsiä vain jonkun rennon baarin, missä pääsisi istuskelemaan ja juttelemaan.

Päädyimme todella kivaan rantabaariin, joka oli ihan hiekkarannalla. Reggae-bändi oli juuri aloittelemassa keikkaansa ja pääsimme nauttimaan live-musiikista juuri ennen vuoden vaihdetta. Kellon lyödessä 12 sade oli lakannut ja seisomme hyvässä seurassa rantaviivalla, katsoen ilotulituksia jotka värjäsivät taivaan aina eri väriseksi. Lämpimät aallot liplattelivat varpaiden alla, palmut heiluivat tuulessa ja musiikki soi vieressä. Tuntui ensimmäistä kertaa siltä, miltä olen aina kuvitellut vuodenvaihteen kuuluvan tuntua. 

Aloin yöllä vielä pohtia sitä, onkohan tässäkin nyt vain reseptinä sama juttu kuin kaikessa muussakin elämässä. Kun olet tyytyväinen siihen mitä on, kaipaamatta kuhunkaan tilanteeseen mitään sen enempää, universumi antaa vielä enemmän kuin osasit toivoakaan. Toki unelmia ja tavoitteita pitää olla, mutta ne eivät saa estää nauttimasta tästä hetkestä. Kun on tyytyväinen vallitseviin tilanteihin, eikä ajattele tulevansa sen onnellisemmaksi toiveiden täytyttyä, on paremmat mahdollisuudet olla onnekas. 

Ainoa lupaukseni tulevalle vuodelle on keskittyä enemmän olemaan läsnä kaikissa mahdollisissa tilanteissa ja hyväksyä ne juuri sellaisina mitä ovat. Haluan pyrkiä löytämään entistä paremmin mielenrauhan ja onnen sisältäni niin, etteivät ne ole kiinni vallitsevista olosuhteista tai muista ihmisistä. Haluan oppia arvostamaan kaikkia ihmisiä, hetkiä ja paikkoja niinä itseinään, yritttämättä muuttaa niitä mihinkään omaan muottiini.

Näillä mietteillä uuteen vuoteen! Teittekö te jotain lupauksia?

Kommentit (8)

Laura

Voi vitsi miten hyvä fiilis tästä postauksesta tuli, ja jotenkin maaginen tunnelma noissa kuvissa : )
Oon ite ihan samaa mieltä siitä, ettei tilanteilta kannata etukäteen odottaa liikoja, koska silloin joutuu useimmiten pettymään. Parhaat muistot syntyy yleensä sellaisissa tilanteissa, kun ei mieti liikoja vaan antaa asioiden tapahtua omalla painollaan :--)
Ihanaa uutta vuotta sulle!

Paa

Moi, pakko kirjoittaa sulle, koska kirjoitin päiväkirjaani ja palasin vuoden takaiseen ihan vaan huvikseen katsomaan mitä olin silloin kirjoittanut. Huomasin, että olin asettanut neljä tavoitetta, joita sinä viime vuonna kannustit asettamaan. Ilokseni huomasin, että haaveeni/tavoitteeni olivatkin suurin osa toteutuneet vaikken ollut niihin edes kauheasti vaivaa nähnyt. Kiitos siis paljon, että annoit tälläisen idean. Tein tänä vuonna saman, katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan :) Hyvää uutta vuotta vielä sulle ja kaikkea hyvää!

Elisa L.
Liittynyt24.11.2015

Ihan mahtavaa!! Ihana kun kerroit, tuli tosi hyvä mieli tästä :) Ja pitääpä itsekin tehdä taas sama! Hyvää uutta vuotta sullekin!