Uskallan väittää, että jokaisella meistä on elämässään enemmän tai vähemmän niitä kurjia hetkiä, synkän mustia vaiheita ja lohduttoman tuntuisia päiviä. Meillä on myös onnistumisia, pakahduttavia onnen hetkiä ja sellaista riemua mikä tuntuu repivän meidät kahti. Sen takia meillä on mielestäni kaksi tapaa tarkastella menneisyyttämme. Voimme muistella kaikkia niitä pitkiä rankkoja päiviä, unettomia stressin valvottamia öitä, ikäviä asioita joita meistä on sanottu, riitoja, paiskottuja ovia, lohduttomia itkuja, kipeitä kasvunpaikkoja, selkäänpuukotuksia ja tärkeiden ihmisten menetyksiä. Voimme katkeroitua ja nähdä tulevaisuutemme luonnollisena jatkumona tähän kurjaan elämäämme. Voimme luovuttaa ja odottaa aina pahinta. 

Toinen vaihtoehto on löytää jokaisesta rankasta päivästä jotain hyvää, arvostaa niitä hetkiä, kun ei ole kiire, muistella kehuja joita olemme kuulleet, miettiä miten paljon olemme oppineet jokaisesta riidasta, kuinka jokainen itku on meitä vahvistanut ja jokainen vastoinkäyminen saanut meidät seisomaan hiukan vankemmin kahdella jalalla. Kuinka ihmiset joista olemme joutuneet luopua, ovat tuoneet elämäämme iloa ja muistella niitä hetkiä joita kukaan ei muistoistamme voi viedä pois. Kuinka jokainen epäonnistumisemme ja väärä valinta on toiminut suunnannäyttäjänä ja vie nyt meitä kohti uusia unelmia. Kuin muistelemme menneisyyttämme ilolla, odotamme myös tulevalta helpommin innostavia ja mukavia asioita. 

Kun tarkastelen mahdollisimman objektiivisesti omaa elämääni, näen että kaikista ikävimmät asiat ovat kasvattaneet minua eniten. Puhuimme viikonloppuna ystävien kanssa voittamisesta, ja häviämisestä ja siitä miten niihin osaa suhtautua. Loppujen lopuksi mielestäni on tärkeämpää osata käsitellä juuri sitä häviämistä ja niitä epämieluisia tunteita kuin onnellisuutta.  Negatiivisia tunteita pitää pystyä tunnustamaan itselleen, vaikka niihin ei kannatakaan jäädä vellomaan. Joillekin auttaa niistä puhuminen ja usein asioiden ääneen sanominen avaa sinulle vastauksia, joita et ole tajunnut niitä päässä pyöritellessäsi.

Toisille puhuminen ei tunnu hyvältä, jolloin apua voi olla kirjoittamisesta. Olen itse kirjoittanut päiväkirjaa lapsesta saakka ja ne ovat toimineet minulle tällaisena terapeuttina. Päiväkirjojen yhtenä ihanuutena on se, että voit olla brutaalin rehellinen. Sinun ei tarvitse miettiä, miten asian muotoilisit ettei sinua väärinymmärretä, eikä surun hetkellä sinun tarvitse kohdata toisen säälivää katsetta. Harvoin nykyään luen vanhoja päiväkirjojani, mutta niiden tarkoitus onkin selkiyttää juuri sillä hetkellä käsillä olevaa kriisiä. Tarkoituksenani onkin hankkia rinnalle toinen, kiitollisuuspäiväkirja. Sinne olisi tarkoituksena kirjoittaa vain mukavia asioita, jotta balanssi pysyy. 

Miten te käsittelette negatiivisia tunteita?

Kommentit (11)

Vierailija

Tosi hyvä teksti! Itse käsittelen negatiivisia tunteita kirjoittamisen ja liikunnan avulla! Toimivat aina ;)
Pakko muuten sanoa vielä tosta, mitä sanoit päiväkirjoista. Itekin huomaan, että ne auttavat juuri sillä hetkellä, kun on niitä negatiivisia tunteita, mutta harvemmin luen niitä jälkikäteen. Kun kirjoittaa asiat selkeästi paperille/tietokoneen muistilehtiöön, niin mieli kirkastuu heti :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos Liisa! Noinhan se on! :) Ja liikunta auttaa kyllä melkein aina! Joskus tosin saattaa lenkilläkin tulla itku :D

Saranda

Aivan ihana ja ennen kaikkea asiantäyteinen postaus! Oon kans siitä asti kun oon osannut kirjoittaa pitänyt päiväkirjaa ja ai että kui monesta kriisistä oon selvinnyt nimenomaan sen avulla.

www.tyhjaajatus.blogspot.fi

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Se on kyllä uskomattoman terapeuttista! :) Saa jotenkin asiat järjestykseen oman pään sisällä :) Kiitos!

Piia

Mä aika paljon juttelen kavereiden kanssa ja toki liikkumalla. Jotenkin en ole päiväkirjaa ole koskaan osannut itselleni kirjoittaa. Sen sijaan olen viimekeväänä merileskenä olleena tehnyt päiväkirjamaisen scrapbookin toiselle puoliskolleni ja tällä kertaa kun jäin vuodeksi inttileskeksi kirjoitan päivästä ja ajatuksiani päiväkirjaan kuin kertoisin päivästäni murulleni. Ajatuksena että jos siltä kaiken päätteeksi tuntuu, annan sen hänelle. Eli en kirjoita ihan kaikkia ajatuksia sinne, vaan tavallaan kirjeitä. Sinne menee myös niitä vaikeampia juttuja, joilla en halua häntä vaivata palvelusaikana.

kata

Liikunta auttaa aina! Silloin kun pääsee treeneihin ja keskittyy täysillä siihen mitä tekee ei päähän jää tilaa muille ajatuksille. Itselläni auttaa myös pirteä ja iloinen musiikki :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Joo musiikilla on kyllä uskomaton voima! Toisinaan kyllä tekee mieli vaan kuunnella surullista musiikkia ja vaan velloa siinä melankoliassa. :D

ajattelija

Ihastuttava kirjoitus. Itse käsittelen negatiivisia asioita jonkun läheisen ja rakkaan ihmisen kanssa, jonka vieressä on turvallista olla. Siinä voi hetken olla huono/tyhmä/ajattelematon/surkea. Toinen pitää kiinni ja kertoo että olet sinä rakas paljon muutakin.

Kay

Ihana teksti taas sinulta Elisa, Kiitos <3 :) Itse olen kirjoittanut päiväkirjaa melkein joka ilta ja vuosia, se on kasvattanut ihmisenä. Ainakin siinä näkee oman kasvunsa. Kiitollisuuspäiväkirjaakin olen kokeillut, mutta vain lyhyen aikaa (normaalista päiviksestä jäi rehellisempi olo). Nykyään kirjoitan kuitenkin melkein joka päivän loppuun asioita mistä olen kiitollinen. Hyvää loppuviikkoa <3