Viime viikolla kohtasin oman tietynlaisen rajani. Mietin monta kertaa, kirjoitanko siitä ollenkaan. Ja kirjoittamisen jälkeenkin epäröin julkaisemista. Tämä blogi on ollut alusta asti hyvän mielen blogi ja sellaisena sen haluan jatkossakin pitää. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että joku muu saattaa ehkä kamppailla tämän saman asian kanssa ja tästä voi olla silloin jotain apua. Ja on tässä tarinassa ainakin onnellinen loppu.


Syksy on ollut minulle tavallista kiireisempi ja olen haalinut itselleni hiukan liikaa töitä. Kerroinkin aiemmassa postauksessa siitä, kuinka itseään pitää kuunnella ja osata hiljentää tahtia kun on tarvis. Mitä sitten, kun onkin niin paljon kivoja asioita, että huomaa sen uupumuksen vasta silloin kun ei enää jaksa yhtään mitään? Tuntuu ironiselta löytää itsensä siitä tilanteesta, josta on muita varoitellut. Ja vielä kun niitä varoitusmerkkejäkin oli niin paljon ilmassa.


Vietin viime viikolla harvinaista vapaapäivää ja sen kunniaksi aloin siivoamaan perusteellisesti kaappeja. Jossain vaiheessa se ahdistus vain iski ja tajusin, ettei tällä tahdilla voi jatkaa. Mittasin verenpaineeni ja se oli ihan järkyttävän korkea. En ole oikeastaan sellainen stressaajaluonne ja huomaan välillä stressin vain fyysisistä asioista. Nytkin ensimmäisenä tunsin tuhatta ja sataa jyskyttävän sydämen. Jo tulevien päivien ajattelu alkoi huimaamaan päässä.


Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? 


Itse pohdin hiukan tulevaisuutta ja mietin, minkälaisia velvotteita minulla on. Totesin, että vuorotyöni on turhan rankkaa tähän elämäntilanteeseen. Kun sen ohella olen täyspäiväinen opiskelija, bloggaaja ja työskentelen myös oman alani työtehtävissä freelancerinä, ei rahkeet riitä pitkiin työpäiviin ja vaativiin työaikoihin. Soitin esimiehelleni siltä seisomalta ja kysyin, voisinko jäädä muutamaksi viikoksi pois seuraavista työvuoroista.  Tulen mielummin toimeen vähän pienemmillä tuloilla ja olen onnellinen. 


En tietenkään lopeta kokonaan työntekoa, vaan hommat jatkuu edelleen muissa projekteissa. Ymmärrän toki, ettei kaikilla ole mahdollisuutta tehdä näin radikaalia ratkaisua, mutta uskon että monesti ainakin työtaakkaa voi jollain tavalla koettaa pienentää. Varaa vaikka aikaa keskusteluun esimiehesi kanssa ja kerro, että tunnet itsesi kovin uupuneeksi. Uskon, että hänkin tekee kaiken mahdollisen jotta pitkiltä työuupumuksesta johtuvilta sairaslomilta vältytään. 


Ole myös armollinen itsellesi ja ymmärrä, ettei uupumuksen myöntäminen tarkoita heikkoutta. Älä ala syyttelemään itseäsi tai pohtimaan mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Keskity siihen, mitä voit tehdä nyt. Opettele sanomaan ei ja laittamaan itsesi etusijalle. Ein sanominen helpottuu kerta kerralta ja se antaa sinulle tunteen siitä, että sinulla on ohjat käsissä omassa elämässäsi. Itse olen myös aina ollut vähän sellainen "minä itse"-tyyppi ja hoidan mielellään asiat yksin. Välillä on kuitenkin hyvä antaa muiden auttaa ja huomata, ettei itse ole mitenkään korvaamaton. Asiat kyllä hoituvat muutenkin.


Voin kertoa, että oloni on nyt miljoona kertaa parempi kuin viime viikolla. Kaikki mieltä painaneet asiat sain hoidettua ja nyt verenpaineetkin on taas vihdoin normaalilla tasolla. Nyt on taas intoa ja energiaa laittaa itsensä kokonaan likoon niihin asioihin, mitä tekee, kun ei tarvitse murehtia unenpuutetta tai liian tiukkaa aikataulua. Tuon asian myöntäminen on siis oikeastaan ollut paras palvelus, mitä olen itselleni tehnyt.  Ja eilen kun luin teidän kommentteja tuohon onnellisuuskysymykseen, tunsin itseni niiin järkyttävän onnelliseksi ettei mitään rajaa. Kiitos niistä!


Ihanaa viikonloppua kaikille!:)

Kommentit (28)

Tiia

Oon lukiolainen ja koeviikoilla huomaan itselläni tuollaisia fyysisiä oireita, mutta itse olen myös psyykkisesti stressaava, ja se on joskus todella raastavaa. Silloin on kuitenkin vähän hankala lähteä vähentämään sitä työmäärää, kun on pakko lukea kokeisiin... :/ Tai itse asiassa esimerkiksi liikunnasta tingin usein koeviikolla, mutta se tekee olon vain entistä väsyneemmäksi. Siksi inhoan koeviikkoja.
Mutta onneksi sä sait nyt kevennettyä elämääsi! :) Ja en mäkään niin paljon stressaa muuta kuin koeviikoilla. :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi hitsi! Ootko koittanut ennakoida noita koeviikkoja jotenkin, että kertaisi asioita aina siinä kurssin edetessä pikku hiljaa. Sitten koeviikolla voisi vain vähän palauttaa mieleen juttuja ja taakka ei tuntuisi liian kovalta? Toivotavasti stressaaminen helpottaa:)

wuuh

Pystyin samaistumaan aikalailla täysin! Olen myös täysipäiväinen opiskelija ja lisäksi kävin vuorotyössä. Jo viime keväänä tein aivan liikaa töitä koulun ohella ja jatkoin suoraan kesätöihin, en ehtinyt palautua rankasta keväästä. Nyt syksyllä vähensin töitä reilusti, mutta aloin ymmärtämään ettei sekään riitä. Lopulta viime viikolla tein päätöksen ja irtisanoin työpaikkani. Päätös oli kauhea tehdä, onneksi pomo oli todella ymmärtäväinen ja tuki päätöstäni. Vaikka hieman "kaduttaa", niin tiedän sen olleen oikea päätös. :)
Joten hurjasti tsemppiä! Kyllä me tästä eteenpäin mennää ;)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Onneksi uskalsit tehdä tuon päätöksen! Kyllä niitä töitä ehtii tehdä sitten koko lopun elämää ja tärkeintä omasta mielestäni on ainakin saattaa ne opinnot päätökseen:) Välillä pitää tosiaan tehdä tällaisia vähän radikaalimpia päätöksiä kun ei jaksa muuten.

Anni

Hyvä, että huomasit itse, että oma rajasi on ylittynyt. Se, että raja ylittyi, ei ole hyvä asia, mutta osoittaa elämänhallintaa, että itse tiedostit asian ja halusit irroittautua oravanpyörästä. Olen itsekin oppinut kantapään kautta, että kukaan muu ei voi vaikuttaa kierteen katkaisemiseen kuin minä itse.

Energisempää syksyä sinulle Elisa! ü

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos Anni! Noinhan se tosiaan on. Ja silloin ei kannata jäädä sinne tuleen makaamaan vaan tehdä asioille kaiken mitä voi. :) Kiitokset tsempeistä!

Salla

Mulle kävi niin että jouduin kesän jälkeen kahden kuukauden sairaslomalle vakavan työuupumuksen takia. Se oli pikkuhiljaa kehittynyt alkuvuodesta, niin salakavalasti etten pahimpinakaan aikoina itse huomannut kuinka huonosti voin. Olin jatkuvasti todella väsynyt, eikä edes useamman päivän vapaat riittäneet palautumiseen. Töiden ohella ainoa asia mitä jaksoin tehdä oli juoksuharrastus. Muuten elin linnoittautuneena omaan kämppääni, hyvinä päivinä katsoin dvd:itä, mutta aina en jaksanut senkään vertaa. Koko elämä kutistui todella pieneksi, eikä mulla ole kesältä paljoa muistoja. Sitten alkoivat uniongelmat; aluksi katkonaisesti nukuttuja öitä, sitten muutaman yövuoron jälkeen en nukkunut enää ollenkaan.
Aluksi yritin salata pahan oloni, mutta kesällä ne kulissit alkoivat vähitellen sortua. Sain joskus töissä aivan hillittömiä itkukohtauksia, enkä pystynyt ollenkaan lopettamaan. Kerran jouduin lähtemään kotiin sen takia. Sen jälkeen eräs työkaverini puolipakotti minut varaamaan ajan lääkärille. Pomolle tällaisista asioista ei pystynyt puhumaan. Häntä ei kiinnostanut alaisten hyvinvointi pätkän vertaa.
Lääkäri laittoi mut samantien sairaslomalle, ja parin viikon päästä oloni alkoi parantua huomattavasti. Vasta silloin tajusin millaisessa vankilassa olin elänyt. Nyt olen aloittanut työt uudessa paikassa osa-aikaisesti sairaslomalla, ja olen viihtynyt todella hyvin. Pystyn taas nauttimaan työnteosta niin kuin ennenkin.

Onneksi sinä huomasit ajoissa hidastaa tahtia! Olet niin oikeassa kun sanot sen olevan paras palvelus mitä olet itsellesi tehnyt. Se on sama kuin antaa itselleen elämä.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hui kamala! Surumielisenä luin tarinaasi. Tuo kuulostaa todella kurjalta ja huonolta johtamiselta. Valitettavan monessa työpaikassa tilanne kuitenkin on juuri tuollainen. Itsekin olen ollut vastaavassa paikassa töissä. Se syö motivaatiota työntekoon ja kasvattaa sitä henkistä taakkaa, kun ei uskalla jäädä edes sairaslomalle.
Ihana kuitenkin kuulla, että olet nyt uudessa työpaikassa ja olo on helpottanut <3 tuo oli varmasti silti todella opettava kokemus!

annemi/52weeksofdeliciousness

Hurjasti tsemppiä ja voimia syksyyn, teit hienon ja rohkean päätöksen ja uskon että se kannatti :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos Annemi! Kyllä tämä tästä, nyt on tosiaan olo kuin eri ihmisellä! Tarmoa täynnä ja niin pois päin ;)

Tuuli

Hienoa Elisa, että päätit lopulta kirjoittaa ja julkaista tekstin tästä aiheesta! Aihe todellakin koskettaa monia lukijoita ja surullisen paljon hyvin monia kaikkia suomalaisia. Älä turhaan epäröin blogin säilymistä "hyvän mielen blogina" - mielestäni on upeaa, kun bloggaaja jakaa ajatuksiaan jopa omasta elämästää; sekä hyviä, että vaikeampiakin asioita. Tämä on myös yksi syy, miksi esim. tämä blogi on ehdottomasti yksi suosikeistani, sillä bloggaja kirjoituksia takana vaikuttaa todella fiksulta, jalat maassa olevalta ja juuri omalta itseltään :)
Sinulla vaikuttaa olevan todella paljon tietoa ja taitoa, vielä kun saisit itsellesi tarpeeksi aikaa, jotta pääsisit "hyödyntämään" kaiken sen viisauden myös omaa elämääsi sen lisäksi, että jaat ajatuksia tänne blogin lukijoille. :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi kiitos Tuuli! Ihanasti sanottu :) Välillä sitä joutuu pohtimaan niitä rajanvetoja oman yksityisyytensä ja avoimuuden välillä. En halua, että tästä tulee mikään julkinen avautumispäiväkirja, mutta välillä pitää ehkä raottaaa sitä verhoa pitääkseen inhimillisen otteen tähän touhuun! Kivaa syksy jatkoa!

Mari

I feel you! Itsekin opiskelen täysipäiväisesti ja teen samalla 20h työviikkoa. Illat menee erilaisten projektien, gradun ja harrastusten parissa, eikä vapaa-aikaa tunnu olevan. (Poikaystävästäkin olisi kuulema mukava nähdä minua joskus)Tämä sinun kirjoituksesi osui ja upposi. Olen viime aikoina oikeasti miettinyt sitä, kuinka kauan tätä voi jaksaa. Pelottaa, että joku päivä vain seinä tulee vastaan.Tykkään paljon siitä kaikesta mitä teen ja helposti omat voimavarat unohtuu. Kiitos tästä ja tsemppiä syksyyn! :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hyvä jos sain ajattelemaan :) Niinkuin joku tuolla aiemmin sanoi, sitä tahdin hiljennystä ei voi tehdä kukaan muu kuin sinä itse! kannattaa tosiaan hiljentää silloin kun se seinä ei ole vielä vastassa :) Tsemppiä gradun kirjoitukseen ja kivaa syksyä!

Elmeri

Minä olen kamppaillu stressin ja uupumuksen kanssa viimeiset 1,5 vuotta. Kaikki lähti siitä, kun opiskeluaikoina löysäilin ensimmäiset vuodet ja viimeisenä keväänä hoidin sitten opinnäytetyön ja 2 kuukauden työharjottelun lisäksi 2 rästikoetta, n. 20 rästiin jäänyttä tehtävää ja yhden kokonaisen äidinkielenkurssin muutenkin pitkien päivien lisäksi.

Viimeiset kaksi viikkoa ennen valmistujaisia itkin päivittäin ja halusin vain hävitä maapallolta, melkein erosin rakkaasta poikaystävästäni joka yritti vain auttaa. Itkujen ja rästijuttujen jälkeen oli ihanan kevyt olo, mutta en ehtinyt toipua stressistä kuin 2 viikkoa ennen kuin aloin yrittäjäksi...

Olen miettinyt joka päivä 1,5 vuoden yrittäjyyden aikana ratkaisua tähän jatkuvaan stressiin, mutta ratkaisua en ole keksinyt, koska yksinkertaisesti ei ole varaa pitää 3 päivää pidempiä lomia, koska poikaystävä opiskelee ja minun tuloilla pitäisi elättää kaksi ihmistä ja Suomessa yrittäminen on sama kuin päätä hakkaisi seinään :D Teen paljon töitä, mutta vain noin 30-40% rahoista jää verojen, vakuutusten jne. jälkeen itselleni ja siitä pitää vielä maksaa kodin vuokra, ruuat, auton kulut yms, joten lomia ei ole ja jos pidän pari päivää vapaata, en edes osaa enää rentoutua, vaikka haluaisin. Tuntuu vain siltä, että olen surkea ihminen, jos pyykkikori on täynnä tai jos vietän päivän aamutakki päällä ja hiukset niinkuin röllillä..

Mutta tämä postaus antoi jonkunlaista voimaa ponnistella eteenpäin! Vitsailin jo poikaystävällekin, että kun se 2 vuoden päästä valmistuu ja menee töihin, minä jään heti kättelyssä 2 kuukauden hermolomalle :D

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voih! Tosiaan, yrittäjänä sitä ei paljon lomia pidetä. Onneksi tilanne on kuitenkin "väliaikainen" ja varmasti helpottaa kun miehesi siirtyy työelämään. Nyt en osaa muuta antaa kun superisot virtuaalitsempit! Ja koita olla itsellesi armollinen, ei sillä ole niin väliä vaikka pyykkikori pursuisi joskus yli! Täydellisyys on loppupeleissä aika tylsää ;)

Marja

Hyvä, että kirjoitit tästä! Tärkeä asia, etenkin tällaisessa nykyajan menossa, kun aina on kalenteri täysi ja vielä pitäisi pystyä enempäänkin. Huh. Oma syksy on ollut työntäyteinen uuden työpaikan sekä opinnäytetyön ja muutaman muunkin kouluun liittyvän tehtävän takia. Nyt ei valitettavasti ole mistä vähentää, mutta voimia saan siitä, kun ajattelen elämääni vain kuukauden, kahden päähän ja tiedän, että mitään kouluun liittyvää ei enää ole to do -listallani. :D Ah, silloin aion käyttää vapaa-aikani esimerkiksi romaanin lukemiseen ja ulkopaikkakuntalaisten ystävieni tapaamiseen. Oppikirjat saavat jäädä hyllyyn pölyttymään ;)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Niinhän se tuntuu olevan! En ole ikinä oikein ymmärtänyt sitä, että mikä siinä on niin hienoa että on kiire kokoajan. Jotenkin sitä itse kuitenkin on ajautunut siihen tilanteeseen. Onneksi sullakin tuo on ohimenevä vaihe ja pääset rentoutumaan kun urakka on ohitse! Tsemppiä viimeisiin rutistuksiin:)

Sini

Moi Elisa ja toivottavasti voit jo paremmin.<3 Mä muistelen lähes kauhulla opiskeluaikoja jolloin menin muutaman vuoden lujaa ja todellakin oman jaksamisen äärirajoilla.. Muistan kuinka silloin 'arvotin' itsenäni sillä kuinka paljon jaksan suorittaa; tehdä töitä, opiskella ja buukata vielä vapaa-ajankin täyteen. Mulle tuli hyvältä mieli siitä kun moni ihmetteli miten jaksan aina hymyillen sanoin et "tosi hyvin", vaikka välillä pienikin vastoinkäyminen sai mut itkemää. Kaikki tekeminen oli yleensä mukavaa, niin harjoittelu jaksot, työt ja vapaa-aika, mutta se että tyhjä päivä kalenterissa ahdisti ei kuullosta hirveen hyvältä näin jälkeen päin ajateltuna hieman vanhempana ja viismpana ;) Mulla ei ollut kunnon lomaa moneen vuoteen. Valmistuttuani vuoden 2011 joulukuussa päätin lähteä lomalle ja töihin Australiaan. Viimeisen 1,5 vuoden aikana olen lomaillut paljon ja enää en 'arvota' itseäni suoritusten kautta. Tiedän, ettei tällainen lomailu jatku ikuisesti, mutta otan tästä elämäntilanteesta kaiken irti. Nykyään nautin tyhjistä päivistä kalenterissa jotka voin halutessani täyttää erilaisilla aktiviteeteillä. Terveiset keväisen kuumasta Australiasta ja mukavaa loppu syksyä sinne Suomeen! Take care<3 xx

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Moi sinikulta <3 mä oon kuullut tosi paljon Australiasta hyvää ja just siitä niiden elämänasenteesta. Kuulemma olisi suomalaisillakin paljon opittavaa siitä, että välillä on hyvä ottaa välillä vähän lungimmin! Ihanaa, että säkin oot osannu höllätä tahtia. Oot niin tunnollinen tyyppi, että usein saattaa polttaa itsensä ihan loppuun kun laittaa kaiken muun itsensä edellle. Nauti nyt <3

Johanna

Kiitos tosi paljon tästä postauksesta! Tää sai mut vihdoin havahtumaan, että mikä tässä hetkessä oikeesti on tärkeää. Olen kanssa täysipäiväinen opiskelija, mutta vaan yliopiston puolella. Oon tehnyt tässä viimeiset puolitoista vuotta töitä opintojen ohessa 15-20h / vk ja aika rajoilla oon jaksaminen suhteen mennyt oikeestaan koko ajan. Tää syksy on nyt ollu vielä ihan oma lukunsa. Monesti olen pohtinut töiden vähentämistä, mutta jotenkin on aina tullut kuitenkin aateltua että kyllä mä vielä hetken jaksan. On myös tullu ajateltua asiaa vaan muitten kannalta että sitten jättäisin esimieheni pulaa ym. ei oikeasti niin olennaista. Esimiehelle kertomisesta olen tehnyt päässäni hirveän vaikean ja ylitsepääsemättömän asian. Olen liian kiltti ja vaadin itseltäni liikaa, pelkään epäonnistua.

Oikeasti tää kirjoitus herätti mussa niin suuria tunteita ja pystyn samaistumaan sun tilanteeseen. Sun innoittamana aloin miettiä, että mikä on oikeasti tärkeää. En jaksa millään olla onnellinen tällä elämäntahdilla ja koulukin kärsii. Siksi tein vihdoinkin jotain asian eteen ja siitä täytyy kyllä kiittää ihan sua. Otin eilen yhteyttä esimieheeni ja ilmoitin että haluan jättää stressavimmat hommat pois ja vähentää tuntimäärää alle puoleen. Ja tämä ei ollut mikään ongelma, toisin kun päässäni olen kuvitellut. Odotan niin innolla kun elämä pian helpottuu niin paljon. Helpotuksen tunne on suuri. Ja oikeasti mitä iloa hieman suuremmista tuloista on, jos on muuten koko ajan väsynyt ja tyytymätön elämäänsä. Olisi pitänyt tehdä tämä päätös jo aikoja sitten.

Kiitos paljon sulle! Sun blogi on ihanan aito ja vaikutat mahtavalta tyypiltä. Mä oon niin iloinen siitä, että uskalsit avautua tästä asiasta. Sun kirjoituksilla on oikeasti vaikutusta muiden ihmisten elämään :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos paljon kommentistasi Johanna! Hienoa, että uskalsit ottaa yhteyttä esimieheen. Ja ihanaa, että olo on jo nyt helpottunut. Vaikka usein sanotaan, että "nuorena sitä jaksaa", pitää miettiä onko se kaiken arvoista, että kaikki aika menee töiden parissa? Monesti nuoret keskittyvät liikaa siihen töiden tekoon ja sitten opiskelu venyy ihan kamalan pitkäksi. Mukavaa ja stressittömämpää syksyä sulle!:)

Suvi

Kiitos, että kirjoitit tästä aiheesta. Mä oon kans kulkenut pitkään jaksamiseni rajoilla: n. 9op/kk yliopistossa ja 20-24h töitä viikossa... yliopisto-opinnot alkaa olla pikkuhiljaa paketissa ja tän postauksen innoittamana ajattelin jatkaa vaan noita osa-aikatöitä ainakin loppuvuoden! :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiva kuulla! Kannattaa tosiaan himmata tahtia ennen kuin se raja ylittyy:) Toivottavasti loppuvuosi on stressitön ja antaa paljon energiaa!