Tein ihan mielettömän hyviä kanoja tässä yhtenä päivänä, vaikka itse sanonkin. Meillä syödään kanaa niin usein, että sen perusmaku kyllästyttää. Sen takia päätinkin tehdä kunnon marinadin tällä kertaa. Kun fileet oli marinoituneet, tein vielä täytteen kanoille. 


 

Marinadiin:
  • Öljyä
  • Valkosipulia 3 kynttä
  • Inkivääriä (n. Kirsikkatomaatin kokoinen pala) 
  • Yhden limen mehu
  • Korianteria (kämmenellinen)
 
Täyte: 
  • Fetajuustoa
  • Tomaattia
  • Punasipulia


 

Kun kanat oli marinoituneet, laitoin ne pellille. Sillä välin olin valmistanut täytteen. Kaadoin loput marinadista vielä sen sekaan. Rullasin kanat ja kiinnitin hammastikuilla. Laitoin ne uuniin ja pidin n. 20-25 minuuttia (200 asteessa).
Kun kanat valmistuivat, tein porkkanoista ranskalaisia pannulla, sekä pinaattikookosmaitokastikkeen.
 
Porkkanaranskalaiset:
  • Muutama porkkana viipaloituna ohuiksi suikaleiksi
  • Öljyä
  • Suolaa
  • Juustokuminaa
  • Yrttejä
  • Hunajaa

Pinaattikastike:

  • Pussillinen pakastepinaattia
  • Sen verran kookosmaitoa, että kastikkeesta tulee juoksevaa
  • Merisuolaa

Kastike valmistui blenderissä todella nopeasti ja sopi loistavasti kanojen kanssa. 

Ja loppuun vielä, arvoin nyt voittajan Flow lipuille ja hiusväreille. Kiitos vielä kaikille osanottajille! Tällä kertaa voitto meni nimimerkille Mamou! Olen laittanut sinulle sähköpostia. Onnea voittajalle! 

Kommentit (2)