Minusta matkustelun ympärille liittyy paljon mukavia asioita. Matkoilla kokee aina niin paljon uusia hienoja asioita, että pidän yleensä matkapäiväkirjaa. Silloin niihin fiiliksiin voi palata kerta toisensa jälkeen. Kaikki pienet hauskat yksityiskohdatkin jää eri tavalla mieleen kun ne on kirjoittanut ylös. 

Yhtä lailla ennen matkaa on luvassa kaikkea mukavaa, kuten esimerkiksi matkareitin suunnitteleminen ja Bucket-listojen tekeminen eri paikkoihin. Tällä kertaa ajattelin panostaa myös pakkaamiseen hyvissä ajoin. Olen niin pitkään reissussa, että pitää miettiä tarkkaan, mitä ottaa mukaan. Normaalisti olen todella huono pakkaamaan laukkua. Survon yleensä viimeisenä iltana laukun täyteen kaikkia mahdollisia puhtaana olevia vaatteita ja sitten suurin osa jää käyttämättä.

 

Nyt en halua pakata mitään turhaa, mutta toisaalta en halua ostella mitään vain sen takia, etten sattunut ottamaan jotain mukaan. Vietän ensimmäiset 3,5 viikkoa Jenkeissä, joten sieltäkin varmaan tarttuu jotain mukaan. Sen jälkeen matkaan vielä kuukaudeksi Meksikoon, joten sinne pitää taas olla hiukan erilaista vaatetusta. 

Käänsin melkein koko vaatekaapin läpi ja tulin siihen tulokseen, että kannattaa ottaa vain sellaisia vaatteita, joista saa yhdisteltyä todella erilaisia asuja. Tavallisia toppeja & t-paitoja, sekä muutamat shortsit ja hameet. 

 

Totesin myös tässä erilaisia vaateyhdistelmiä kokeillessani, että pakkaaminen voi oikeastaan olla todella hauskaa. Silloin kun sen aloittaa tarpeeksi ajoissa ja miettii sen osana matkan suunnittelua. "Missäköhän asussa haluaisin mennä viinitilalle käymään? Tai istuskella rannalla auringonlaskua tuijotellen?" Heti pääsee siihen reissufiilikseen!:)

 

Jos muuten jollain on vinkata edullisista majoituksista Losissa tai San Diegossa, olen todella kiitollinen kaikista vinkeistä! Ollaan katsottu Motelleja sun muita, mutta olisi kiva tietää vähän, missä päin kannattaa yöpyä.

Kommentit (23)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei mahtavaa! Kiitos vinkistä :) Airbnb ei taida onnistua kun ei tiedetä vielä päivämääristä, että milloin ollaan missäkin! :/ Voisihan sitä tietty ainakin parille päivällä varata sen kautta :) Täytyy tutkailla!

Kriselda

Ihanaa reissua!! Länsi-rannikolla ja Meksikossa on niin upeita paikkoja! Plus ihmiset ja tunnelma on niin huikee siellä päin maailmaa ;) p.s. ihana toi free spirit-toppi!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos! No vitsi, en malta oottaa! Oon ollut aina Jenkeissä ollessani vaan itärannikolla, joten ihana päästä länteen.:)

hanna

siis ootko sä ulkomailla 2kk?! eikä, oon kateellinen! :D mutta pidä hauskaa (turha kehotus) ja muista meitä!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Ääk, no älä ole! Mä koitan välittää sitä fiilistä mahdollisimman paljon tännekin :) Ja varmaan tulee opittua monta hyvää vinkkiä tollasen pidemmän matkan varalle joten niistäkin sitten kirjoittelen!

Una

Tervetuloa tanne Meksikoon! Minne pain suuntaat? Jos Keski-Meksikoon ja kaipaat matkavinkkeja niin taalta loytyy :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos! Mulla on vielä Meksikon suhteen vähän pläänit auki. Oon ostanut vasta lennot Guadalajaraan. Sieltä ois ehkä tarkoitus mennä Saylitaan ja sitten mahdollisesti sinne itäpuolelle, jos lentoja saa edullisesti. Missä päin sä majailet? Mitä suosittelisit noin niinkuin kohteen kannalta?:)

Una

Asun Querétarossa, noin 4 tunnin paassa Guadalajarasta. Sayulitassa tai Puerto Vallartassa en ole kaynyt mutta tuo koko Tyynen meren rannikko on tosi kiva esim surffailuun. Guerreron ja Oaxacan rannikoilla on paljon pienia lahes neitsytrantoja joissa ei edes huhtikuussa spring braken aikaan ole hirveaa tunkua. Jos menette Guadalajaraan niin kannattaa kayda tutustumassa laheiseen Tequilan kylaan jossa kyseinen juoma valmistetaan. Guanajuato on kauneimmista kaupungeista missa olen kaynyt (Guadalajaran ja Querétaron valissa) ja taalla Querétarossa on Sierran joka on ihan mahtava telttailuun, mokkeilyyn, uintiin jne extreme lajeihin.

Paikkoja ja tekemista kylla riittaa ihan joka makuun :D jos kaipailet lisavinkkeja niin laita postia unskipunski@gmail.com niin autan mielellani :) blogissani olen myos esitellyt useita kohteita http://mexperiencer.blogspot.mx/

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos hirmuisesti vinkeistä! Kuulostaa ihan täydelliseltä. Ja ihanaa, tutustunpa heti blogiisi!:)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Haha, mullakin on ihan tapissaan! Tuntuu kyllä että kaikki on nyt reissussa ;)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos Marjo! En malttaisi odottaa. Mutta toisaalta, tässä odottelussakin on oma taikansa ;)

E

Jos motelliin haluutte, niin Jenkkilän puolella on sellanen motelliketju kun Motel 6! On edullinen ja varma yöpymispaikka mut Jenkeissä todellakin kannattaa aina kattoo patjojen välistä jne että onko lutikoita jne :) nimimerkillä kaksi kertaa Jenkeissä käyneenä ja jollain ilveellä jotain puremia saatiin molemmilla kerroilla, toisella kerralla päädyttiin sairaalaan asti niiden takia :D

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Apua! Eikai ollu mitään vakavaa? Hui hitsi, mulle ei ole tosiaan tullut mieleenkään tuollainen :o hahahah, ja voi vitsit missä rotankoloissa sitä on tullut joskus yövyttyä. Nyt mua alko jännittäÄ toi :DD mutta kiitos vinkistä!

hanne

Hei wau, aiotko pyöriä Losin suunnalla sen 3,5 vkoa vai käydä myös muualla? Me asutaan Phoenixissa Arizonassa, tuu toki pyörähtään jos täällä päin oot! Mulla on ollu pitkään suunnitelmissa käydä Californiassa, mut ei oo vaan tullut saumaa. Ja hei todellakin katsot majoitusta sen mukaan, et siinä hotellissa / motellissa ei oo bed bugseja, koska ne on Arizonassa ja erityisesti Californiassa ihan älyttömän laajalle levinnyt ongelma. Ei missään tapauksessa kannata mennä niihin kaikkein kämäsimpiin majoituksiin, tai itse ainakin mieluiten menen vähintään 3 tähden majoitukseen. Ja asiasta kannattaa aina kysyä vielä erikseen. Sijainti tietysti kannattaa olla sellainen, että pääsee kätevästi liikkumaan. Aiotteko vuokrata auton vai liikkua julkisilla?

Vierailija

http://www.tripadvisor.com/Hotel_Review-g33052-d577728-Reviews-Hostellin...

Ihan ehdottomasti suosittelen kyseistä hostellia! Itse vietin siellä jonkin aikaa viime vuonna, sijainti mitä mahtavin: toisella puolella meri ja toisella puolella ostoskatu. Helppo lähteä heittämään aamulenkkiä rannalle ja vaikka tekemään punttitreenit Muscle Beachille (missä Arskakin tapasi treenailla, heh ;)). Mielestäni oikein hyvä hinta-laatusuhde, ja nimenomaan sijainti ihan huippuluokkaa. Olen jonkin verran Californiassa reissannut, ja Santa Monica lukeutuu todellakin omiin lempparialueisiini sieltä :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei kiitos tosi paljon! Toi vaikuttaa oikein hyvältä, mutta tuolla ei vaan taida olla privaattihuoneita? En jotenkin uskalla enää yöpyä noissa kimppahuoneissa kun yhdeltä mun kevrilta varastettiin sen laukusta sellasessa silloin kun se nukkui. :(

Vierailija

Äh eipä muuten taida olla, itse yövyin neljän hengen huoneessa. Todella ikävää että hostellissa pöllitty tavaroita! Itseltä ei ole koskaan varastettu mitään vaikka hostelleja olenkin paljon kuluttanut, ja siksi kuulostaakin hurjalta että reppureissaja tosiaan vie toiselta. Toki aina siihen piti olla varautunut eikä saa olla liian sinisilmäinen, mä pidin aina matkalaukun kiinni munalukon kera (vaikka usein muutaman yön jälkeen munalukon laittaminen jo rupesi unohtumaan). Toki missä vaan voi sattua mitä vaan ja voihan olla että toi sun kaverin tapaus oli harmillinen mutta verrattain harvinainen juttu, mutta toki ymmärrän ettei tuollaisen kuultua huvita hirveästi itse lähteä riskeeraamaan kun muitakin mahdollisuuksia löytyy. :)

Laura

Sun suunnitelmat kuulostaa ihan mahtavilta! :) Nauti meidän muidenkin puolesta ;) Pakko vielä kysyä, että mistä olet hankkinut viimeisen kuvan aurinkolasit?

noora

Moikka! San Diegossa suosittelen tosi lämpimästi sellasta hostellia kun USA Hostels San Diego. Aivan mahtava ja rento hostelli jossa varmasti tapaa muita reissaajia ja tutustuu uusiin ihmisiin :) Sijanniltaan ihan lyömätön, keskellä Gaslight districtiä ja helposti pääsee julkisillakin biitsille. Vietettiin siellä vaihtokavereiden kanssa ihan superhauska pidennetty viikonloppu viime syksynä. Kivaa reissua sulle!:)