Tällä hetkellä herkuttelu, punaviinilasilliset, ystävät ja hedonistinen elämäntapa vetää puoleensa enemmän kuin kuntosali ja lenkkipolut. Hyvään elämään kuuluukin mielestäni paljon muutakin, kuin puhtaasti syöminen ja urheilu. 

Olen kuitenkin potenut ihan kamalan huonoa omaa tuntoa siitä, etten ole urheillut. Tänään Eeva Kolu kuitenkin sai mieleni rauhoittumaan toteamalla, että elämässä tulee ja menee kausia. Ja se on ihan ok. 

 

Keskityn nyt siis hoivaamaan omaa henkistä puoltani ja nauttimaan elämästä sen sijaan, että stressaan kokoajan siitä, että nyt pitäisi olla lenkkipolulla. Pahinta on nimittäin se, että ei tee jotain asiaa, mutta miettii asiaa kuitenkin jatkuvasti. Vapauttaisin tämän aivokapasiteetin mielummin johonkin muuhun.

 

Koska voin myös henkisesti parhaiten silloin, kun liikun, aion nyt pysyä aktiivisena muilla tavoilla. Teen vain sellaisia juttuja, mitkä tuntuvat hyvältä. Kävelen reippaan lenkin raikkaan kirpakassa ilmassa, puunaan kotia talvikuntoon, siivoan kaappeja ja laitan hissin käytön pannaan.

 

Jos jollain on myös itsensä motivoimisongelmia liikunnan suhteen, mutta kuitenkin ehdottomasti haluaa saada sen kipinän sinne hikilenkille, suosittelen katsomaan tämän videon.

 

Kommentit (9)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

I agree! =) What ever floats your boat at the moment! Sometimes it can be eating healthy and doing sports, sometimes it's eating ice cream and reading books.

Meriannen

Kiitos, ihana postaus, ihana itsensäymmärtäminen ja kuitenkin aktiivisena pysyminen. Upeata lukea tällaista - että liikunta ei tosiaan ole jotain mitä pitäis veri maistuen suussa tehdä, vaan jotain mistä nauttia! Kiitos myös videon jakamisesta, heti tuli sellainen fiilis että nyt tää peffa ylös sohvalta ja menoks! :D

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi kiitos! Tuli hyvä mieli tästä kommentistasi:) ja tosiaan, tuo on ihan huikea motivaattorivideo;)

Niina

Täällä vähän samanlaiset fiilikset, oon aina liikkunu paljon ja säännöllisesti. Nyt tuntuu siltä että tekis mieli kääriytyä vaan viltin alle teekuppi kädessä, toisaalta taas sitten tunnen huonoa omatuntoa ku en lähde sinne salille. Tärkeintä olisi kai kuunnella itseään, jaksamistaan ja mikä juuri sillä hetkellä tuottaa hyvää oloa ja mieltä. Tykkään blogistasi hirmusesti ja kuuluu suosikkeihini!

Mukavaa syssyä sinulle :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos kovasti! Välillä tekee nimenomaan hyvää ottaa vähän rennosti:) puuhailla niitä juttuja, mitkä kullakin hetkellä houkuttelee! Kunhan ei pitkäksi aikaa sohvalle jää makailemaan. Se alkaa melko nopeasti nimittäin passivoimaan ;D

Tuuli

En voisi paremmin "kompata" tätä postausta ja mielipidettäsi, itsellä on samanlaiset fiilikset ja ajatukset tällä hetkellä. Ihana, kun joku bloggaaja oikeasti kirjoittaa tällaisia ajatuksia julkisesti luettavaksi! :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos Tuuli:) välillä tulee tällaisia kausia! Ei niistä kannata ottaa stressiä:)