Tänään minun oli tarkoitus mennä koulun jälkeen salille. Ilma oli niin ihanan keväinen, että päätin mennä salin sijaan juoksulenkille. Tämä oli myös ensimmäinen lämpimämmän sään ulkolenkkini, joten kevensin hiukan normaalia lenkkivaatetustani.

Alimmassa kerroksessa minulla oli juoksutoppi & tekninen urheilutoppi. Sen päällä kuvassa näkyvä pitkähihainen saumaton paita, joka on hyvin hengittävää materiaalia.
Jalassa ihan tavalliset juoksutrikoot
Takin alle laitoin vielä toisen pitkähihaisen, joka oli myös hyvin hengittävää materiaalia. Hihat ovat pitkät ja niissä on peukaloaukot.
 
Viimeisenä Rukan juoksutakki, joka on todella kevyt ja myös hyvin hengittävä. Selässä ja sivuissa ventilaatioaukot. En laittanut edes kaulahuivia, koska kaulus oli niin korkea. Pipokin jäi ensimmäistä kertaa kotiin.
 
Juuri ennen uloslähtöä aloin miettiä, onko sittenkin liian vähän vaatteita ja lisäsin (kamalat) säärystimet asuun. 
 
Hiukan tuli käsistä viileä, kun en ottanut sormikkaita. Muuten toimi erittäin hyvin tämä asu aurinkoisella lenkillä.
 
Pari kuvaa loppuun lenkkipolulta :)

 

 

 

Kuuntelin muuten tänään lenkillä Two door cinema clubia, joka sopi oikein loistavasti tällaiselle aurinkoiselle leppoisalle lenkille.
 
 
Mukavaa keskiviikon jatkoa! :)
 
Toiveita saa edelleen laittaa edellisen postauksen kommenttiboksiin. 

Kommentit (26)

Senja

hei mäkin olin tänään kevään ekalla lenkillä (oikeestaan koko vuoden he he :D ) ja oli ihan mahtavaa! taitaa keskiviikkopumppi vaihtua pikkuhiljaa juoksuun taas ;) ps oot hirmu kaunis!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi kiitos Senja! :) Joo kyllä nää kevätlenkit antaa jotenkin VIELÄ enemmän energiaa kun siinä on se aurinko mukana. Mahtavaa. Ja se on hyvä, että kerrankin havahtuu tähän lenkkeilyyn jo helmikuussa! Yleensä tajuan sen vasta kesähelteillä :D

Anonymous

oot tosi pirtee ja luonnonkaunis!! huomaa miten ihmiset joilla on hyvät elämäntavat ni näyttääki hyvältä :)

Anonymous

ihana toi kuva susta lenkillä ! oot niin ilosen ja kauniin näkönen, pitää sanoo et oon samaa mieltä ton anonyymin kanssa joka sano että ihmiset joilla on hyvät elämäntavat näyttää kans hyvältä :)tää sun blogi on muutenki inspiroiva, keep going !

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi kiitos ihana! Joo, oon kyllä myös samaa mieltä tuossa. Noissa Jutta ja superdieetit ohjelmissakin huomaa, kuinka koko olemus muuttuu niin freshiksi ja iloiseksi. :) kyllä kai se hyvinvointi näkyy myös ulospäin!

Joan

Kiva kun linkkasit noiden musiikkia! En ollutkaan ennen törmännyt bändiin ja jo tovin on toivonut jotain hyvää ja freesiä uutta kuunneltavaa :) Sulla on kivan olonen blogi, löysin joku aika sitten. On ihan älyttömän freshiä kuulla kun joku sanoo "menin suunnitellun salin sijaan juoksulenkille kun oli niin kaunis ilma"! Nykyään kaikki blogit (mitä luen) on niin kovin sellasia--- päättäväisiä. Kun on ohjelma niin sitähän sitten seurataan, siitä pidetään ja elämästä muka nautitaan, eikä kellään oo mitään tollasia päiviä että suunnitelmia muutettais esimerkiksi fiilispohjalta tai sään mukaan :D Ite olin aikoinaan sellanen, mutta jotenkin sitten ajauduin tolle suorituspuolelle, todennäkösesti vaikutuin osaksi näistä blogeista mitä seurailin. Viikko sitten päätin että moisten ääripäiden blogien seurailu vois vähentyä ja haluan terveellisiä blogeja tilalle, tälläsiä kun sun, joista välittyy sen henkilön henkinenkin tasapaino. Sellanen mikä munkin blogi oli ainakin vuosi kaks sitten :) Ja kai se vielä nykyäänkin on ja toivottavasti tulee oleen nyt jatkossa vielä enemmän. Oon erittäin kyllästynyt toimimaan tietyin koska "pitäisi" esim jotta pääsee tavoitteseen, oon kyllästynyt että on rajotteita ja sääntöjä, joita pitäisi noudattaa päivittäin oli minkälaista tahansa elämä sillä hetkellä... tolleen kun koittaa elää, niin on mahdoton kuulla enää itseään ja oman kehon viestejä ja kyllä se elämästä nauttiminenkin jää aika vähälle.Mun elämässä on kääntynyt siis uusi mutta toisaalta aivan älyttömän vanha sivu: elämästä nauttiminen, valinnoissa terveys etusijalla, mutta joskus voi tehdä vähän huonompiakin valintoja koska ei sitä aina voi eikä tarvitse olla täydellinen, ruoassa ja liikunnassa juuri niitä asioita mitä oikeasti haluaa, ja samoin ihan jokaisella elämän osa-alueella :) Jotenkin tuntuu että on ollut vähän sairas ja nyt on paranemisen tiellä. Pikkuhiljaa pienin askelin itseään kuunnellen. Päätin muuten että laitan blogien lukemisenkin tauolle, kaiken paitsi sun ja yhden toisen järkeviä kirjoittavan :) En tarvitse nyt ruudulleni yhtään "syön rahkaa reilu puoli kiloo päivässä ja voin hyvin" -blogia. Ihanaa loppuviikkoa ja kiitos kivasta blogista!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos ihanasta kommentista! :) Mielestäni se on juuri niin, että henkiseen hyvinvointiin kuuluu se vapaus kuunnella omaa kehoa ja fiiliksiä. Jotkut toki tulevat onnelliseksi siitä, että tietävät tasan tarkkaan mitä treenaavat ja syövät, eikä siinäkään ole mitään vikaa! :) silloin kun se alkaa tuntua pakkopullalta, kannattaa ottaa rennommin vähän aikaa!Kiva kuulla, että olet kääntänyt uuden sivun elämässäsi! Liiallinen täydellisyyteen pyrkiminen hajottaa. On hyvä olla täydellisen epätäydellinen. Ja jos joskus ei huvita treenata tai haluaakin syödä suklaata ja pullaa, silloin sen voi myös tehdä ;) tsemppiä uuteen terveelliseen elämään! Varmasti lähtee hyvin käyntiin. Fiksuja juttuja kirjoittelit :)

Anonymous

missäs juokset? :) näyttää epäilyttävästi munkkiniemi-meilahti-pikku-huopalahti-seudulta! itse asun meikussa ja tarttisin jotain uusia kivoja lenkkireittejä ainaisen seurasaaren sijaan :D

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hyvin te tunnistatte! :) tuolla munkan rannassa on ihanat reitit! Ja sieltä voi jatkaa sinne tarvaspäähän asti ja tulla koneen puiston kautta takaisin :) mutta en ole kauaa täällä vielä asunut, joten lenkkireittivinkkejä otetaan vastaan myös täällä!

Anonymous

Olen asunut meikussa jo melkein pari vuotta. Jos tykkää juosta vähän pidempään, oiva n.14-15km lenkki menee rantoja pitkin: munkka-kuusisaari-lehtisaari-keilaniemi-lauttasaari-ruoholahti-meilahti ---ja siitä jälleen munkka.Eli kierrokselle voi tulla mukaan mistä vain :).

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei kiitos vinkistä! Katselinkin kartasta just yhtenä päivänä että pääsisköhän siitä ympäri jotenkin kivasti. Saattaa olla meikälle vielä liian pitkä matka, mutta ehkä keväämmällä :D

Anonymous

Moikka! Löysin vasta blogisi ja jäin aivan koukkuun. Ihanaa energiaa ja tsemppiä välität <3 Kiitos! -Laura

Marika

tosi kivat noi sun lenkkivaatteet ! ja ihana erityisesti tuo rukan takki ja sitä alempi harmahtava pitkähihainen! :) muutenkin sulla on ihana blogi ja oot ihanan positiivinen :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiiitos kamalasti! :) se pitkähihanen on tosi hyvä treeneissä ku treeneissä! Ostin stadiumista jonku aikaa sitten, eikä ollut kalliskaan :)

Aino

en tiiä oonko jotenki outo tai jotain, koska miulla on ton verran päällä -15 kelillä kun meen lenkille :D Mut ihana pirtee postaus !

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hahaha, näkisit mitä mulla on päällä niin kylmällä! :D taidan olla aika vilukissa. Tai sitten sä juokset vaan paljon kovempaa! Kiitos :)

wilma

Voisitko tehdä postausta juoksusta aloittelijalle? Mulla on ollu pienestä asti astma ja siihen jokapäiväinen lääkitys ja senkin takia en ole vain ikinä pitänyt juoksua omana lajinani. Hiljattain olen kuitenkin inspiroitunut ajatuksesta, että ikään kuin "opettelisin" juoksemaan. Olisi niin hienoa kesään mennessä pystyä juoksemaan vaikka 5km lenkki!:)Kiitos jo etukäteen jos toteutat tämän postausidean!:)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei Wilma! Olen itsekin sen verran aloittelija, että en tiedä osaisinko kertoa kovinkaan hyvin juoksusta. Aikoinaan kun itse alottelin, kuulin kuitenkin hyvän neuvon. Alku pitäisi tehdä niin, ettei juokse yhtään kovempaa kuin kävelyvauhtia. Vaikka kuinka tekisi mieli juosta hiukan kovempaa, pitäisi malttaa ja hölkkäillä niin ettei syke kamalasti nouse. Sitten vasta, kun kroppa on tottunut siihen juoksun erilaiseen rytmiin, voi vauhtia nostaa. Vaikka tuntuu hölmöltä hölkytellä aluksi ihan etanavauhtia, se kannattaa. Kyllä se kunto kohonee nopeaa!

marra

oon jo jonkun aikaa lukenu sun blogia mut nyt ensimmäistä kertaa ikinä ajattelin jättää kommentinkin, koska oon AINA ollu sitä mieltä et two door cinema clubin what you know on aivan mahtava lenkkeilybiisi, mutten vaan oo ikinä päässy toteamaan sitä täydelliseksi lenkkeilybiisiksi käytännössä, koska en omista biisiä enkä tykkää latailla laittomastikaan :Dite en tykkää lenkkeillä talvella, suurin syy siihen on se ettei mulla oo varmaankaan siihen kunnon varusteita. osaisitko siis antaa neuvoja mitä kannattaa/kertoa mitä itse tykkäät pukea päälle juoksulenkille kun ulkona on yli -15 astetta? nyt kevät on jo nii pitkällä että talvilenkkeilyyn sopivan takin osto jää ens syksyn to do-listille. kiitti mahtavasta blogista ja ihanan aurinkoista kevättä! :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei!Riippuu ihan ihmisestä, miten tykkää pukeutua. Jotkut vetelee pelkissä trikoissa ja kevyissä verkkatakeissa läpi vuoden. Itse juoksen sen verran hitaampaa ja olen melkoinen vilukissa, joten puen talvella trikoot,tuulihousut,säärystimet,treenitopin, teknisen pitkähihaisen,hupparin,kaulahuivin,pipon ja tuulitakin. Lisäksi sormikkaat käteen. Niillä voi helposti viilentää oloa jos meinaa tulla liian kuuma. Kengissä mulla on irroitettavat jääpiikit jäisille keleille :)Kiitos kommentistasi ja ihanaa kevättä myös sinulle! :)