Suhtauduin vähintäänkin skeptisesti tähän kuminauhaan, jonka poikaystäväni osti viime syksynä. Se on kuitenkin osoittautunut todella monipuoliseksi kuntoiluvälineeksi. Parasta tässä on mielestäni edullinen hinta. Näitä saa useimmista urheiluvälinekaupoista, esimerkiksi Stadiumista 20€ 

 

Youtube on pullollaan erilaisia treenivideoita, joista voi katsoa liikkeitä, tai keksiä itse uusia. Vain mielikuvitus on rajana. Kuvailin kuitenkin puhelimella muutamat perusjutut, mitkä voi helposti toteuttaa vaikka tällaisella ulkotreenipaikalla. Kuminauha ei paina juuri mitään, joten se on helppo ottaa mukaan.

 

Tämän treenin voi vetää esimerkiksi niin, että tekee jokaista liikettä tietyn aikaa kovalla temmolla ja vaihtaa suoraan seuraavaan. Tai tekemällä kutakin liikettä esimerkiksi 20 toistoa ja käymällä liikkeet 2-4 kertaa läpi. Alkulämmöksi sopii hölkkä tai pyöräily treenipaikalle.

 

1. Rintalihakset

 

Pujota kuminauha leuanvetotangon ympäri ja astu eteenpäin sellaiselle etäisyydelle, missä tunnet tarpeeksi vastusta. Aloita kädet sivuilla ja työnnä niitä samaan aikaan eteen. Tuo hitaasti takaisin sivulle. 

 

2. Hauis

 

Laita kuminauha mahdollisemman matalalta kiinni. Kotona tässä voi olla vaikka sohvapöydän jalka. Astu taas taakse niin kauas, että vastus on tuntuva. Tee hauiskääntöjä vuorokäsin, samalla tavalla kuin käsipainoilla. Voit vaihdella nopeutta ja tehdä vaikka puoli minuuttia todella nopeita kääntöjä ja sen jälkeen pitää pienen tauon. 

 

3. Selkä

 

Pujota kuminauha melko ylhäältä (leuanvetotankokin käy tähän). Aloita sellaisesta asennosta, että kätesi ovat suorina edessäsi. Vedä kuminauhaa kummallakin kädellä samaan aikaan taakse ja kohdista liike selkään. 

 

4. Ojentajat

 

Laita kuminauha jälleen mahdollisimman ylös. Astu lantion levyiseen haaraan ja aloita asennosta, jossa kätesi ovat ylhäällä, kyynärpäistä alaspäin. Paina kuminauhan kummatkin päät alas samaan aikaan. Pidä selkä mahdollisimman suorana, ja kyynärpäät kokoajan samassa asennossa kehon molemmin puolin. 

 

5. Olkapäät

 

Pujota kuminauha mahdollisimman alhaalta, tai astu sen päälle kummallakin jalalla jalat haarassa. Aloita kädet sivulla ja nosta niitä sivulle yhtä aikaa. 

 

Toinen liike olkapäille, tapahtuu tuomalla kädet sivujen sijasta suoraan eteen.

 

 

Kommentit (17)

Heini

Kiitos tästä postauksesta! Olenkin kaivaillut vinkkejä kotitreeniin, ja tämä vaikutti hyvin hyödylliseltä :) Täytyykin käydä satdiumissa ostamassa tuollainen kuminauha, vaikuttaa kyllä kätevältä. Osaatko sanoa, kuinka kestävä on?

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiva kun tykkäsit! Meillä on ainakin kestänyt hyvin!:) Ymmärsin, että niitä on 3 eri vastuksella. Kannattaa varmaan kysyä myyjältä, mikä on paras omaan käyttötarkoitukseen.

idaelisa

Tämähän oli hyvä postaus! Jos ostaisi tarpeeksi kovalla vastuksella kuminauhan niin eiköhän siinä jotain tuntumaa saisi! Itse olen vähän skeptinen että meneekö vähän liian "jumppaamiseksi" ja liian moniksi toistoiksi :D

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos! Niin minäkin kuvittelin :) Mutta kun tuo ravaampi puoliskokin saa treenin aikaiseksi tuolla niin päätin itsekin kokeilla. Ja hyvin saa tuntumaan!

sansa

ei vitsit! eipä oo ite tullu hoksattua että tolla kuminauhalla sais tehtyä näi hyvän treenin :'D kiitti!
ja tää mun kysymys voi kuulostaa vähän tyhmältä mutta kun mulla on semmosia vainoharhoja että jotkut ruuat vaikuttaa lihaksiin silleen että niistä tulee mm. löysempi tms.. (joo o :D) niin ja kun aikeena olis piitkästä aikaa syödä vähän jotain ei niin terveellistä eli pakastepizzaa. Jos syön pienehkön pakastepizzan puoliksi vaikuttaako se jollakin tavalla lihakseen vain koska se sattuu olemaan pizzaa.. :D (puolikkaan kcal vajaa 400, rasva reilu 4g, hiilarit n 45g, proteiini n15g....) kiitos etukäteen! ps. ja siis tää olis tänää mun iltapalana, ei menis yli kulutuksen!

sansa

ja siis tarkoituksena oli kysyä että vaikuttaako se siis silloin kun tekee vatsalihastreenin samana päivänä kun syö sitä pizzaa.. :D

Elisa
Liittynyt17.11.2015

En tiedä mitä tarkoittit välttämättä kysymyksellä:) Mutta toki sillä on väliä, minkälaista ruokaa syö treenin jälkeen, jotta palautuu hyvin jne. Mutta satunnaisella pitsan puolikkaalla en usko olevan kamalasti vaikutusta! Ja siis ei niistä lihaksista mitenkään erilaisia tule, vaikka söisit pizzaa. Joten ihan rennosti vaan ;)

pppetra

Hei vähän kivoja vinkkejä! teki heti mieli mennä hankkimaan tommonen kuminauha itelle :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Jee! Kiva kun tykkäsit! :) Varmasti taas tulossa paljon enemmän treenivinkkejä nyt kun helteisimmät kelit on ohi!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitoksia! Hmm hitsi en kyllä osaa yhtään sanoa, kun ei ole ollut kelloa mukana. Ja riippuu siitä, millä tavalla tekee. Jos haluaa tehdä tämän sellaisena sykkeen nostatustreeninä, voi tehdä vaikka puoli minuuttia jokaista liikettä.:)

Aino

Hei loistavaa! Mulla on kans tollanen kuminauha ja oon lähinnä kahta liikettä sillä osannut tehdä - harmi kun en oo aiemmin tajunnu ottaa sitä mukaan ulos! Huippu idea ja iso kiiiiiiitos Elisa tästä oli oikeesti hyötyä :)

Alkaliparisto

Juotko sä muuten yhtään alkoholia? Mikä sun suhtautuminen siihen yleensäkin on? :) Ihania postauksia sulla, vaikka joissakin vähän piilomainonta haiskahtaakin :) Harmi että vaihdoit bloggerilta pois, ei pysty enää tilaamaan sun päivityksiä niin helposti.