Ostin äidilleni joululahjaksi Saku Tuomisen kirjan Hyvä elämä- lyhyt oppimäärä. Nyt lainasin sen itselleni ja lueskelin sen läpi perjantaina kampaajan tuolissa istuskellessani. Kirja oli todella nopealukuinen. Se jätti jälkeensä innostuneen ja inspiroituneen olon, vaikkei mitään uutta välttämättä opettanutkaan.

Sen jälkimainingeissa liitelin tyytyväisenä omissa unelmissani koko viikonlopun ja yritin teitäkin täällä patistaa omien haaveiden toteuttamisen pariin. Suosittelen lämpimästi  ihan kaikille.

 

"Pelkojen takia moni ajautuu elämään elämää, josta tuntuu puuttuvan jotain.

 

Tämän myöntäminen ääneen on usein liian tuskallista. Siksi käännämme sen järkeväksi toiminnaksi. 

 

Muutos nähdään usein hätiköintinä. Levottomuutena. Merkkinä siitä, että ihminen ei osaa päättää, mitä haluaa. 

 

Päätös jättää tekemättä ei sen sijaan koskaan ole tyhmää tai pelokasta tai järjen vastaista tai merkki pienuudesta.

 

Se on aikuista, vastuullista ja järkevää toimintaa.

 

Sanomme: " ei se vaihtamalla parane."

 

Kokeilematta.

 

Tietäen syvällä sisimmässämme, että itse asiassa se saattaisi hyvinkin parantua. "

Romaaniosastolla luin juuri Meri Kuusiston esikoisteoksen Amerikkalainen. En oikein tiennyt, mitä odottaa. Tarina lähtee käyntiin siitä, kuinka toinen päähenkilöistä löytää amerikkalaisen jalkapallon pesulasta ja dyykkaa sille roskalavalta rattaat. Tämän jälkeen hän pukee pallon vaippoihin ja alkaa kuljettaa sitä mukanaan. Kirja oli ilahduttavan omaperäinen ja täynnä mustaa huumoria, joka nauratti monta kertaa ääneen. Mitään kepeää luettavaa tämä ei kuitenkaan ole, vaan aiheet joiden ympärillä tarina kulkee, ovat melko rankkoja.

 

Seuraavana lukulistalla oli Erik Axl Sundin Varistyttö jonka sain blogin kautta ennakkopainoksena (ilmestyy maaliskuussa). Takakansi lupasi paljon :

 

"Ensimmäinen muumioitunut lapsi löytyy metroasemalta jätesäkissä. Se, mitä rikoskomisario Jeanette Kihlbergille kohta paljastuu, uhmaa mielikuvituksen rajoja.

 

"Pyyhkii lattiaa Stieg Larssonilla." -Gefle Dagblad

 

Sysimusta psykologinen trilleri aloittaa palkitun Victoria Bergman-trilogian, joka oli ilmestyessään välitön yleisö- ja arvostelumenestys."

 

Ja tosiaan, ahmaisin 400-sivuisen kirjan kahdessa päivässä. Suosittelen lämpimästi kaikille, ketkä tykkäävät vähän jännemmistä kirjoista. Jäin jo levottomana odottamaan trilogian seuraavaa osaa. Ei heikkounisille iltalukemiseksi!

Mitäs kirjoja teillä on tällä hetkellä menossa? 

Kommentit (12)

Elena

Wow, kuulostaa todella jännältä toi Varistyttö. Täytyypä ehkä lainata kun saa ylppärit pois alta! :) Itse luin viimeksi S.J Watsonin Kun suljen silmäni-nimisen romaanin. Oli kyllä todella koukuttavaa luettavaa ja varsinkin lopussa tunnelma tiivistyi niin piinaavaksi että oli pakko lukea yhdeltä istumalta loppuun! Myös Millenium-trilogian kohdalla oleva aukko sivistyksessä pitäisi korjata! Melkein jopa hävettää näin vannoutuneena ruotsidekkarifanina myöntää, etten oo lukenut niitä! :D

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Eikä! Joo millenium kannattaa ehdottomasti lukea ;) nekin on sellaisia ettei oikein kädestä viitsisi laskea. Ja suosittelen kyllä tuota Varistyttöä. Se ei ole ihan perinteinen dekkari mun mielestä :)

Jenna

Hei tää oli ihan huippupostaus! Tykkään ihan hirmusesti lukea, mutta oon tosi huono valitsemaan mitään kirjoja ilman, että joku niitä mulle suosittelee, joten kiitos, joku näistä päätyy kyllä mun luettavaks seuraavaks:---) Ja ps. tein tänään tota sun haastetreeniä yhdistettynä Fitin viime nron jumppaan ja voi morjes, että oli muuten rankkaa! Enkä tosiaan selvinnyt sun osuudesta 10 minuutissa, sen verran piti kyllä tauottaa! Mut huikeen hyvä setti kyllä, innolla jään odottelemaan jatkoa!:)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hahah, joo se on tosi rankka! Meni meilläkin yli 10 minuuttia. Ensi viikolla on luvassa ihan yhtä rankka, ainakin mun mielestä :)

nennae

Moikka! Mitä kirjaa suosittelisit "aloittelijalle" ;) (ihmiselle joka ei saa luettua ikinä kirjaa alusta loppuun)

Eli sen pitäs varmaanki olla jotain helppoa luettavaa ja jotain missä alkaa heti alussa tapahtua!

Haluisin niin vaa käpertyä sohvan nurkkaan ja nauttia jostai hyvästä kirjasta! :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Minkä genren kirjoja sä haluaisit lukea? Tai jos et osaa sanoa, niin millasia leffoja tykkäät katsoa? Kevyttä hömppää, jänniä trillereitä vai koskettavaa draamaa? :)

nennae

tykkään ainakin kattoo kaikkee hömppää ja koskettavaa draamaa =) sit tykkään kattoo kaikkii rikosjuttuja :D tai pakko myöntää et katon niin laidasta laitaa :P

Elisa
Liittynyt17.11.2015

No mä ehdotan, että marssit kirjastoon ja lainaat muutaman vaihtoehdon. Jos tuntuu ettei tarina ota tuulta alleen, niin siirryt suosiolla seuraavaan. Voisin ainakin lämpimästi suositella Khaled Hosseinin tuhat loistavaa aurinkoa. Toinen on tietty dekkarit. Ruotsalaisilla on paljon hyviä, niinkuin vaikka Lars Keplerin ja Stieg Larssonin kirjat. :)

Salla

Mulla ei ole nyt mitään kirjaa menossa, mutta viimeisin hyvä jonka olen lukenut on Paholainen pukeutuu Pradaan. Luin sen alunperin vain siksi että se on niin tunnettu, aihepiiri ei oikeastaan edes kiinnostanut. Yllätys olikin lukiessa melkoinen! Tarinaan jäi koukkuun aivan uskomattomalla tavalla; kirjaa ei olisi malttanut laskea käsistään sillä joka kerran jäin miettimään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Onneksi olin kirjaa lukiessa lomalla :D

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Mä oon nähnyt sen elokuvan ja se oli kyllä kans hyvä mun mielestä. Toisaalta itseäni kiinnosti myös se aihepiiri kun on vähän niinkuin omaa alaa. Ja Meryl Streep on mahtava aina <3

Vierailija

elokuva ei mielestäni ollut hyvä, mutta kun puolivahingossa aloin lukemaan tuota kirjaa niin jäin heti koukkuun ! Suosittelen, vaikka tietäisikin jo tarinan :D

ristae

Luen tällä hetkellä Lars Keplerin Hypnotisoijaa, erinomainen sanoisin. Tempaa kyllä mukaansa niin ettei ajankulusta ole minkäänlaista käsitystä. :) Tätäkään ei ehkä heikkounisille voi suositella.