En ole aikaisemmin oikeastaan viihtynyt lainkaan keittiössä. Silloin kuin muutin ensimmäistä kertaa omilleni, jääkaapissani oli yleensä aina pelkkä valo. Muistan kun äitini oli kerran kylässä, ja kurkkasi jääkaappiin. Sieltä löytyi vain yksi puoliksi syöty oliivipurkki ja kuohuviinipullo. Hän oli iloinen, että jotain sentään olin syönyt. Vaikka oikeastaan oliivit olivat vain jääneet edellisen viikonlopun tyttöjen illasta, jolloin teimme martineja. Itselleen oli mielestäni jotenkin turha tehdä hyvää ruokaa. 
 
Luulin aikaisemmin, että tullaksesi hyväksi ruoanlaittajaksi, sinun tulee katsella päivät pitkät ruokaohjelmia, kirjata ylös reseptejä ja viettää tuntitolkulla aikaa keittiössä. Vasta vähän aikaa sitten olen ymmärtänyt, ettei se olekaan kovin vaikeaa. Kun käyttää sellaisia raaka-aineita, joista itse pitää, ei voi kovin metsään mennä. Kokeilu on aina sallittua, ja joskus saattaakiin keksiä jonkun ihan loistavan makuyhdistelmän sattumalta.
 
Tänään oli niin rankka päivä, etten jaksanut lähteä kauppaan, vaan ajattelin tehdä nopeasti jotain mitä kaapista löytyy. Satunnaisista raaka-aineista syntyikin oikein herkullinen ruoka, terveellisyyttä tietenkään unohtamatta. 
 
 
Paistoin pannulla kanaa, punasipulia ja pinaattia. Toisella levyllä oli kiehumassa täysjyväpastaa. 
Valmiiseen annokseen lisäsin vielä tuoreen tomaatin tuomaan vähän väriä, ja kastikkeen virkaa toimitti ruokalusikallinen kermaviiliä ja teelusikallinen pestoa. Maukasta oli, ja aikaa meni vain noin 10 minuuttia.
 
Reseptihän ei ollut mikään kummoinen, tekstin ajatuksena oli todistaa, että ruoanlaitto voi olla erittäin helppoa. Tuosta pinaatista on muuten tullut minun uusi kestosuosikki. Ja sillä taitaa olla aika paljon terveysvaikutuksiakin.
Kuva täältä


Olen jopa alkanut käyttämään sitä leivän päällä, toimii !

 


Mistä te pidätte ruoanlaitossa? :)

Kommentit (4)

Anonymous

Tykkään laittaa ruokaa ja tykkään katsella tuntitolkulla ruokaohjelmia :). Nyt vain keittiöni on hieman murroksessa ruokavalion muutoksen vuoksi ja ruoanlaitto ei tuota enää niin suurta nautintoa (sen lisäksi liian vähän tilaa ja vanhat kodinkoneet). Toisaalta, kun luen blogiasi, alan kohta luottamaan siihen, että pasta ei mene suoraan vyötärölle...-Anna-

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Mielestäni pastaa voi pieniä määriä syödä ihan hyvällä omalla tunnolla. Valkoista pastaa en tosin syö juuri koskaan. Mutta täysjyvä tai pinaattipastat tuntuvat pienemmiltä pahoilta. :)Ja olen huomannut, että monet tekevät sen "virheen" että syövät todella kevyesti lounaalla. Esimerkiksi vain jonkun salaatin juuri, ja sitten illalla syödään isoja määriä pastaa. Vaikka kaiken järjen mukaan tämä kannattaisi tehdä juuri toisinpäin. Omista herkuista ei kannata luopua kokonaan, vaan yrittää tehdä niistä vähän terveellisimpiä vaihtoehtoja!

Anonymous

Luin vasta, että peruna ja pasta kannattaisi syödä kylmänä, esimerkiksi juuri salaatissa (jos laihduttaa). Liittyi jotenkin resistenttiin tärkkelykseen, joka ei imeydy. Eli kun perunan keittää ja jäähdyttää, perunassa oleva tärkkelys ei imeytyisikään enää samalla tavalla kuin kuumassa perunassa, eikä ilmeisesti nosta sitten verensokeriakaan samalla tavalla...-Anna-

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kuulin saman juurikin muutama kuukausi sitten! Ja minulla tuo auttaa myös pastasta seuraavaan turvotukseen. Ei paisu maha ollenkaan, kun syö pastan kylmänä :)