Minua on vaivannut jo monta viikkoa(!!) ikävä kesäflunssa. Olen levännyt ja levännyt, eikä mikään auta. Tänään otin kovat keinot käyttöön ja pyöräytin kunnon supersmoothien.

 

Sain jonkin aikaa sitten mahdollisuuden tilata luomutar.fi nimisestä verkkokaupasta minua kiinnostavia tuotteita. Rakastan kaikkia superfoodeja ja pyörinkin varmaan toista tuntia heidän nettisivuillaan yrittäen päättää, mitä tilata.

 

Lopulta sain paketin, ja olen erittäin tyytyväinen tilaamaani komboon. Aion esitellä eriliaisia tuotteita nyt muutaman viikon aikana ja kertoa myös helppoja reseptejä niihin.

 

Nyt missiona oli siis flunssan karkoitus. Aloitin 1 banaanilla, kourallisella marjoja ja n. 2 dl kaurajuomaa. Lisäsin siihen smoothiemixiä, joka on siis sekoitus suositumpia superfoodeja. Pureudun näihin vielä myöhemmin lisää.

 

Sen lisäksi laitoin 1/4 tl Kalaharin suolaa, josta sanotaan luomutar.fi-nettivisuilla näin: Kalaharin suola on n. 280 miljoonaa vuotta vanhaa, aurinkokuivattua ja käsittelemätöntä luonnon suolaa, joka kerätään autiomaassa maanalaisesta esiintymästä. Suola sisältää 84 elimistön toiminnalle välttämätöntä hivenainetta sekä mineraalia. Kansainvälisesti palkittua Kalaharin suolaa ei ole puhdistettu kemiallisesti, eikä se sisällä lainkaan lisäaineita. 

 

 

 

Ja lopuksi laitoin vielä ruokalusikallisen tyrnijauhetta, koska tyrnin marjat ovat superterveellisiä ja täynnä C-vitamiinia. 

 

Tuosta sivuston oikeasta laidasta pääsee klikkaamaan verkkokauppaan. Siinä on teille myös 10-prosentin alekoodi. 

 

Toivottavasti kesäflunssat eivät ole vaivanneet teitä! Sisällä on paljon tylsempi pötkötellä silloin, kun ulkona paistaa aurinko. No, toivottavasti näillä eväillä minäkin olen huomenna elävien kirjoissa!

 

Hyvää viikonloppua!:)

Kommentit (4)

elina

Kysymys ei nyt liity postaukseen , mutta kysysisin mitä opiskelet ? Ilmeisesti jotain muotiin liittyvää ?

Mari

Minuakin vaivannut flunssa tämän viikkoa tai paremminki kuume&flunssa....:( Harmittaa kun ei pääse ulos ja noin kaunis ilma! Treenauksetkin on sáanut unohtaa :/ Parane pian!:)