Tein yhtenä päivänä simppeliä täysjyväpastaa, kun piti nopeasti saada jotain lounasta. 

 

 

Tässä oikeastaan kaikki ainekset. Tuoretta basilikaa, kirsikkatomaatteja, kaurakermaa ja kanaa.

 

 

 Mausteina käytin valkosipulia, suolaa ja yrttejä. Ostan kanat yleensä fileinä ja leikkaan niistä suikaleita. Aikaa tämän tekemiseen meni alle 15 minuuttia.

 

Kokeilin ensimmäistä kertaa tällaista kaurakermaa, mitä voi pakkauksen mukaan käyttää "aivan kuten tavallistakin ruokakermaa". Täytyy kyllä sanoa, että oli aikamoinen pettymys.  Kermainen maku oli kaukana ja kastike maistui todella vetiseltä. Onko kellään vinkata jostain hyvästä ruokakerman korvikkeesta? Kookosmaitoa tykkään käyttää, mutta esimerkiksi tähän ruokaan se ei olisi oikein sopinut. 

 

 

Varmasti olisi ollut parempi annos tavallisella kevytkermalla, mutta olen pyrkinyt välttämään noita maitotuotteita parhaani mukaan. 

 

Mukavaa sunnuntaita kaikille! :)

Kommentit (19)

Sara

Voi ei tuo GoGreenin kaurakerma on juuri se markkinoiden huonoin! Ihan litkua. Itse käytän Oatly merkkistä ja se vastaa täysin perus ruokakermaa koostumukseltaan :) Suosittelen! Joskus tulee myös ostettua kejun kasvipohjaista kermaa joka on muistaakseni jonkinlainen kasvirasvasekoitus.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei hyvä tietää! :) Kiitos vinkistä! Oatlyn kaurajuoma on ainakin ihan sairaan hyvää! Mä ehdin jo manata kaikki kaurakermat huonoksi :D

Emmi

Olen itsekkin kokeillut tuota kermaa ja litkua on kyllä! :) Kannattaa ostaa Nordicin 15 % kaurakermaa, se on meillä todettu hyväksi ja on kostumukseltaankin kuin "oikeaa". Ja makukin hyvä!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Okei hyvä tietää! :) Kiitos sullekin vinkistä! Hyvä tietää, että toi sattui vaan olemaan huono merkki! Kuvittelin jo kaikkien olevan samaa litkua.

Elina

Täälläki yks nordicin kaurakerman puolestapuhuja :) menee tavallisesta ja sitä saa myös sipulin makuisena!

henna

Kuinka pitkään olet treenannut kun sulla näkyy lihakset niin hyvin?:) ja urheilitko sillon kun joit alkoholia ja tupakoit?

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei, aktiivisesti olen treenannut nyt n. Vuoden, mutta treenasin kyllä sillon aiemminkin jonkin verran. :)

vilm

Moikka! Osaatkohan sanoa, miksen nää bloglovinin kautta ollenkaan kuvia sun postauksissa? Aluksi homma toimi todella hyvin, mutta nyt parin päivän aikana en näe kuvia ollenkaan :o sama juttu myös toisissa tämän sivuston blogeissa..

Betty

Moi.
Onko sulla joku erityinen syy välttää maitotuotteita?? Meinaan vaan että kun olin detoxilla niin ne piti jättää pois, olen vaan alknut miettimään josko pitäs vältellä muutenkin kun on painonpudotusprojektia menossa...

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei! Oon vaan huomannut, että maito ei sovi mulle ollenkaan. Ensin kuvittelin, että se ois laktoosi-intoleranssia, kun tuli maha aina tosi kipeäksi. Mutta ei auttanut, vaikka söin laktoosittomia tuotteita. Ilman maitoa ei ole mitään ongelmia. :) Uskon, että maitotuotteiden poistaminen ruokavaliosta voi auttaa myös painonpudotusprojektissa! Kannattaa kokeilla :)

Jenna

Nam, onpa hyvännäköstä! Kana, pasta, tomaatti ja basilika on kyl yhdistelmänä ihan taivaallinen:--)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Vähän oli vetistä tuon mun kerma-failin takia, mutta muuten olisi ollut tosi hyvää :)

Linda

Ihana olisi päästä kokeilemaan uusia tuotteita ja proteeinilisiä. Koko elämäni olen aktiivisesti liikkunut, mutta pieni epäillys on ollut proteiinilisien tarpeellisuuteen, jos on vain "tavallinen kuntoliikkuja", vaikka 6 kertaa viikossa treenaankin. Olisi kuitenkin mahtavaa kokeilla, mikäli ennakkoluuloni olisivat väärät ja jos tuotteet toimisivatkun juuri minulle :)