Sunnuntaina pääsimme vihdoin nauttimaan KESÄSTÄ. Meikäläinenhän meinasi seota, kun aamulla painelin parvekkeelle ja iski instant hiki otsalle. Illalla otimme kameran mukaan kävelylle ja kuvailin vähän videoita ja sama fiilistely jatkui eilen kun ystäväpariskuntamme tuli tuohon meidän rantsuun käymään. Eihän tässä videossa nyt mitään sen kummempaa ole, mutta ihana kesäilta-fiilis välittyy silti mielestäni.  Tällaiset illat tuntuvat parin kuukauden päästä ihan utopistisilta. Joten nautitaan nyt täysin rinnoin. 

Ajattelin nyt alkaa kuvaamaan useammin pieniä videoita, jotta tässäkin kehittyisi. Oikeastaan liikkuvan kuvan kuvaaminen on paljon mielekkäämpää, kuin valokuvien. Siinä on vain paljon enemmän asioita, joita pitää ottaa huomioon. Silti mielestäni paras tapa oppia, on vain tekemällä uudestaan ja uudestaan. Sain sunnuntaina jonkun ihan käsittämättömän inspiraatiopiikin ja siitä lähtien on ollut jotenkin todella hyvä fiilis elämästä noin yleisesti. Tulevaisuuden suunnitelmatkin alkavat pikkuhiljaa muodostua ja edessä olevat jutut tuntuvat meidän näköisiltä. 

Inspiroivaa viikkoa!

PS. Vaihda mutterista videon laatu HD:ksi (720 p)

Song - David Mumford - Be Back Soon

Kommentit (5)

Lina-Maria

Aivan ihana video! :) Hyvin kuvattu ja fiilis välittyi ainakin tänne ruudun taakse.