Kirjoitin matkalla ollessani onnellisuuteni muodostuvan todella pienistä asioista: rantahiekasta, pitkään nukkumisesta ja niin edelleen. Isoja asioitahan nuo ovat, joku kommentoija totesi. Ehkä niin, ne ovat kuitenkin meidän monien saatavillamme nyt kun kesälomakausikin on alkanut. Ei niistä nauttiakseen tarvitse matkata maailman ääriin.

Ehkä pienillä asioilla tarkoitinkin aineettomia asioita. Tai ainakin niitä, mitä ei kaupasta voi ostaa. Sellaisesta mitkä ei paina selkärepussa tai pölyty nurkissa. Nycissä tallustelin menemään ilman laukkua. Oli kummallisen kevyt olo. En huomannut tarvitsevani päivän aikana mitään mitä minulla ei ollut mukana. Se sai minut pohtimaan, kuinka paljon turhaa tavaraa raahaan päivästä toiseen mukanani. 

Tämä sama lainalaisuus pätee kaikkeen muuhunkin. Me kannamme mukanamme välillä henkisiä taakkoja, vaikka niistä ei ole meille mitään hyötyä. Harmittelemme pitkään jo tapahtunutta asiaa tai stressaamme tulevasta, mikä ei välttämättä edes tapahdu. Alkumatkan reissasin yhden parhaan ystäväni kanssa ja meillä on onneksemme kummallakin yhtä kepeä suhtautuminen vastoinkäymisiin. 

Päätimme,että emme vaivu epätoivoon vaikka ikäviä yllätyksiä tulisikin eteen. Kun saimme tietää, että meillä ei ole nukkumapaikkaa yöksi, nauroimme 5 minuttia hysteerisesti, sen jälkeen päätimme lähteä baariin ja illasta tuli yksi reissun hauskimpia. Kaiken kukkuraksi pääsimmekin hotelliin nukkumaan, kun tutustuimme tyyppeihin joilla oli ylimääräinen sänky huoneessaan. 

Vaikka asiat eivät olisikaan järjestyneet noin hyvin, ei murehtiminen ja autoon nököttäminen olisi yhtään auttanut asiaa. Samaa mietin Nycissä kun aurinkolasini varastettiin. Tuittuilin yhden korttelinvälin, jotta sain sen harmituksen ulos. Tunteiden pitää antaa tulla ihan raakoina, eikä rankkaa v*tutusta voi hymyillä piiloon. Kuitenkin sen jälkeen kun olin saanut pahan mielen pois systeemistä, totesin että "se on ohi nyt ja voidaan pitää taas hauskaa". 

Jos kismittää niin paljon, ettei vain pysty kääntämään mieltä positiiviseksi, yleensä auttaa kun juttelee asiasta jonkun kanssa ja miettii mikä siinä tilanteessa ärsyttää. Joskus tilanteeseen on yllättävän helppoja ratkaisuja, joita ei vain osaa ärsytyksissään ajatella. Tai sitten vain hengittää syvään, kävelee lähimpään rantaan, laittaa varpaat hiekkaan, hengittelee meri-ilmaa ja miettii onko ne asiat sittenkään niin hullusti?

Kommentit (20)

Bebe

IHANA on se sana, mikä tästä tuli ensimmäisenä mieleen. Positiivisuus on kaunista! :)

Pinja

Elisa mä RAKASTAN sun suhtautumista elämään! Kepeys tekee elämästä onnellista <3

Terhi

Pakko kommentoida että susta huokuu ihana positiivisuus! Jokaisen pitäis ottaa mallia susta! Voin sanoa että olin ennen samanlainen mutta sitte ystävystyin ihmisen kanssa jonka ajatteli kaiken negatiivisesti ja jolla oli enemmän huonoja kuin hyviä päiviä. Sen ystävän myötä munkin positiivisuus katosi mutta aina kun luen sun tekstejä saan energiaa ja positiivista mieltä. Silloin aina tajuan kuinka hyvin mun asiat on ja että hitto soikoon mä olen onnellinen! Hyvää kesää sulle ihana!<3

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voii kun ihana kuulla että saat täältä energiaa ja positiivista mieltä! <3 Teit just mun päivästä vähän paremman. Ihanaa kesää sullekin!!

Miranda

Vaikuttava teksti! Kuinka vaikealta onkaan murheiden jatkuva pohtiminen tuntunut. Kirjoitus todella helpotti asioiden purkamista. Kiitos sinulle Elisa & KEEP GOING!:x

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Joo se on vapauttava tunne kun niistä päästää irti ja tajuaa ettei se murehtiminenn ole oikeastaan auttanut yhtään missään. Ja samalla hetkellä kun siitä murehtimisesta luopuu, lakkaa usein ne murheen aiheetkin! :)

Vierailija

Sulla on kyllä aina ihanan positiivisia nämä postaukset ja tulee heti hyvälle mielelle näitä lukiessa! On ihana aloittaa päivä tällaisella postauksella. :)