Sain aamulla kommentin, jossa toivottiin kirjoitusta siitä, mitkä ovat omasta mielestäni hyvän elämän elementit. Aihe on melko vaikea, mutta mielenkiintoinen. Mikä tekee elämästä hyvää? Tätä ovat monet vuosien saatossa pohtineet, mutta mitään universaalia ohjenuoraa siihen tuskin on mahdollista luoda. Aloinkin pohtia asiaa enemmän yksilötasolla.

Suurelta osin mielestäni hyvä elämä on asennekysymys. Tämän sanoessani oletan, että perusjutut ovat kunnossa. Kaikille tuttu Maslown tarvehierarkiakin alkaa siitä, että meillä tulee olla fysiologiset tarpeet tyydytettyinä. Monet meistä aliarvioivat esimerkiksi riittävän unen ja säännöllisen ruokarytmin vaikutusta tyytyväisyyteemme. Olen itsekin tajunnut sen kunnolla vasta aikuisiällä. Kun nukun arkisin vähintään 8 tuntia yössä ja ruokailen mahdollisimman usein, luon pohjan sille hyvälle elämälle. Viikonloppuna voikin valvoa surutta myöhään, kun viikon aikana ei ole kasaantunut univelkoja.

Monilla kuitenkin on perusjutut ihan kunnossa, mutta eivät koe elämäänsä hyväksi. Tässä päästäänkin takaisin tähän asenteeseen, josta aina täällä höpöttelen. Minun mielestäni yksi merkityksellisimmistä asioista hyvässä elämässä on yksilön vastuunotto. Useasti ihmiset tuntuvat unohtavan, että he eivät ole mitään uhreja, joita kohtalo heittelee suuntaan sun toiseen vaan heillä on kaikki valta valita itse ne omat polut elämässään. Päämäärät ja niiden saavuttaminen on myös tärkeää, jotta elämä tuntuu nautinnolliselta. Mielestäni kova työ ja tietynlainen uurastus kuuluu hyvään elämään. Se tunne, kun oma työ kantaa hedelmää, on yksi hienoimmista tunteista. 

Tähän liittyy myös se, että löytää sen oman juttunsa. Työ on niin iso osa elämää, että vaikka ei löytäisi sitä intohimoa mitään alaa kohtaan, tulisi se oma työ tuntea merkitykselliseksi jollain tapaa. Merkityksellisyyttä voi toki hakea muustakin elämästä. Itse koen olevani ainakin todella onnellinen silloin, kun koen itseni tarpeelliseksi. Joko työssäni tai ihmissuhteissani. 

Yksi kompastuskivi hyvää elämää tavoitellessa on se iänikuinen "sitku"-ajattelu. Vaikka on tärkeää että on niitä päämääriä, ei pidä unohtaa sitä että elämä on tässä ja nyt, eikä meillä ole muuta hetkeä kuin nyt. Kun osaa aina keskittyä siihen käsillä olevaan hetkeen, eikä elää jatkuvasti tulevaisuudessa tai muistella menneitä, alkaa huomata niitä arkisia kauniita asioita ihan jokaisessa päivässä.

Ihmissuhteet ovat tietysti yksi tärkeimmistä asioista. Muista ihmisistä saa niin paljon energiaa, mutta vastaavasti negatiivinen lähipiiri voi huonontaa elämänlaatua. Se että koemme saavamme kannustusta ja turvallisuudentunnetta esimerkiksi puolisolta tai ystäviltä, auttaa meitä menestymään myös muilla elämän alueilla. Tulisi muistaa myös jakaa näitä vastavuoroisesti myös muille ihmisille. 

Muutenkin hyvän tekeminen ja omien arvojen mukaan eläminen, on oleellinen osa onnellisuutta. Pahan puhuminen, ilkeät teot ja muiden kadehtiminen ei mielestäni kuulu hyvään elämään. Onnellinen ihminen kannustaa ja auttaa myös muita, sekä inspiroituu heidän saavutuksistaan. Positiiviset teot synnyttävät iloisen mielen ja voi elää elämänsä ilman syyllisyydentuntoa.

Koska kaikki meistä kohtaamme jonkinlaisia haasteita elämässämme, ei ole yhdentekevää miten niihin suhtaudumme. Näämmekö epäonnistumiset opetuksina vai lamaannunko me niistä täysin? Katkeroidummeko anteeksiannon sijasta? Olemmeko vihaisia surun sijaan? Pelkäämmekö aina pahinta vai uskommeko jopa mahdottomaan? 

Siinäpä onkin mielestäni se hyvän elämän salaisuus. 

Mikä teistä tekee elämän hyväksi?

Kommentit (13)

Mari / http://www.marihblog.com

Minusta oot ihan asian ytimessä. Itse pyrin pitämään lähiympäristöni siistinä kuluttavista ihmisistä, mutta aina se ei toki onnistu täysin vaan vaatii tekemistä itseltä. Kuten työpaikan vaihtamista tai muuta. Pääasia kuitenkin siinäkin asiassa on, että ymmärtää itse olevansa avainhenkilö tekemään muutoksia. Kukaan ei vaihda sinun puolestasi työpaikkaa, ellei tee niin kuin minä ja odota, että tulee yt:t ja saa kenkää :D

Asenteessa yksi tärkeimpiä kohtia on ymmärtää mitä kateus tekee ihmisille. Itse en ole koskaan kovin pitkälle kateellinen vaan mietin miten voisin saavuttaa saman/mitä haluan.

Hyvä elämä rakentuu arjen pienistä iloisista asioista. Niitä nimittäin on yllättävän paljon, kun avaa mielensä niille. Yksi hauskimmista on itselläni yhdistelmä aurinko+hyvä biisi radio rockilta+auton ajaminen. Ajan paljon autoa ja aina, kun nuo kaksi muuta toteutuvat eli hyvä biisi ja aurinko suoraan silmiin, niin rummutan täysiä rattia ja laulan hymyillen.

Hyvä uni muuten tekee myös paljon elämänlaadulle :D

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Oon ihan samaa mieltä sun kanssa! Lähiympäristö vaikuttaa ihan hirmuisesti siihen, millainen energia itsellä on. Joskus tosiaan sille ei voi mitään, mutta aina voi koittaa hakeutua kivaan porukkaan. Ja kateudessa oon ihan samoille linjoilla! Se että toinen ihminen saavuttaa jotain, ei ole itseltä mitään pois. :)

Ipe

Kiitollisuus. Että muistaa arvostaa kaikkia pienimpiäkin asioita, ihmissuhteita, kohtaamisia ja niin edelleen. Se on mielestäni avain onneen, toki sen puitteissa että fyysiset tarpeet ja mieli ovat kunnossa.
Ite oon jostain syystä aina osannut olla kiitollinen kaikesta, joten kiinnostaisi postaus sulta, jos keksit: miten sitä voi opetella?
Sellaista kiitollisuutta kuin lapsilla on, ihan mielissään yhdestä jäätelöstä tai ensilumesta. Se on siistiä.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Ihan totta! Kiitollisuus on tosi tärkeää. Just yhtenä päivänä huomasin, että valitin ihan typeristä jutuista! Jalat oli kastuneet ja oli ollut pitkä päivä. Sitten kun aloin kertoa, mitä kaikkea kivaa oli oikeastaan sattunut sinä päivänä, huomasin että unohdin yhtäkkiä kaiken sen, miksi olin ollut huonolla tuulella. <3 Ja hei mielenkiintoinen aihe, laitan korvan taakse!

kettu

Aika samoilla linjoilla mennään! Myös itsensä tutkiskelu ja sitä kautta itsensä tunteminen on yksi "tie onnellisempaan elämään" (omalla kohdallani). Sitä kautta oppii arvostamaan itseään sekä muita ihmisiä.
Mutta myös yksi erittäin tärkeä omalla kohdalla: negatiivisten juttujen hyväksyminen.
Jos jatkuvasti jahtaa onnellisuutta ja yrittää kynsin ja hampain pitää kiinni esim. onnellisesta elämäntilanteesta, ei se kanna pitkälle. Hyvän jälkeen tulee auttamatta jotain surullistakin jossain vaiheessa, ja kun sen hyväksyy, ne tiputukset eivät tunnu niin pahalta, oppii päästämään nopeammin irti eikä valehtele itselleen. Ja sitä kautta ehkä oppii nimenomaan elämään hetkessä; eikä roiku menneisyydessä tai odota jotain johon ei voi sillä hetkellä ehkä vaikuttaa ollenkaan.

Niin moni piippuinen juttu. Ja riippuu myös ihmisestä itsestään ja omasta persoonasta. Ei ole mitään yhtä tietä. :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Todella hyvä pointti! Koko tunneskaala kuuluu elämään ja kaikki fiilikset pitää pystyä hyväksymään :)

M

"Useasti ihmiset tuntuvat unohtavan, että he eivät ole mitään uhreja, joita kohtalo heittelee suuntaan sun toiseen vaan heillä on kaikki valta valita itse ne omat polut elämässään." "..muiden kadehtiminen ei mielestäni kuulu hyvään elämään."

Muuten ihan hyvä teksti, mutta tämä ei kaikilta osiltaan pidä mielestäni paikkaansa. On ihmisiä, jotka ovat lapsena ja nuorena joutuneet näkemään ja kokemaan asioita, jotka alitajuisesti vaikuttavat hänen aikuisiän elämäänsä negatiivisella tavalla. Esimerksiksi vanhemmat ja suku ovat olleen alkoholisteja tai erittäin väkivaltaisia, jolloin on ollut koko lapsuuden turvattomuuden tunnetta tai oikeasti tapahtunutkin pahoja asioita, eikä siihen olla puututtu. Tähän lapsi ei ole pystynyt mitenkään vaikuttamaan, joten on tavallaan mielestäni uhri. Voi mennä monta vuotta "aikuisikääkin", ennenkun ihminen tajuaa että ongelmat ihmissuhteissa ja asenteessa johtuvat lapsuuden tapahtumista. Voi olla ehtinyt jo vaipua vaikeaan masennukseen, ennenkuin osaa hakea apua tai läheiset pakottaa hakemaan sitä. Siitä suosta on vaikea nousta, ja katkeroituminen on jopa ymmärrettävää. Tietysti avun löytämisen jäkeen voi alkaa käsitellä asioita ja päästä tavoittelemaan sitä hyvää elämää, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että monia vuosia on elämästä mennyt hukkaan toisten ihmisten "pahuuden" vuoksi. Mielestäni silloin on ihan tervettäkin kadehtia sitä että joillain muilla on ollut esimerkiksi onnellinen lapsuus, sehän vain kertoo siitä että on oppinut huomaamaan että itsekin olisi ollut sen arvoinen.

Monesti myös tällaisten ihmisten ystävyyssuhteet on voineet kärsiä tai katketa kokonaan, koska ei sairauden vuoksi ole jaksanut ylläpitää niitä. Jos muut ihmiset ajattelee, ettei tuota kannata pitää lähipiirissä, kun tuo negatiivista asennetta minunkin elämään, niin siinä voi jäädä todella yksin. Vaikea sitten aikuisena alkaa etsimään niitä uusia ystäviä... Tällaisia mietteitä läheltä masentunutta henkilöä seuranneella :)

Vierailija

Oon ihan samaa mieltä siun kanssa näistä hyvän elämän peruskivistä. Terveillä elämäntavoilla, lähipiirin tuella, tarpeellisuuden ja merkityksellisyyden tunteen täyttymisellä, positiivisuudella ja suomalaisella sisulla ja mennään-vaikka-läpi-harmaan-kiven -mentaliteetilla pääsee pitkälle, etenkin jos uskaltaa uskoa itseensä ja unelmiinsa sekä tehdä omat valintansa ja olla miettimättä mitä muut oikein meistä ajattelee. Kateellisuus ja katkeroituminen on vaan myrkkyä, niin keholle kuin mielellekin, sen oon nähnyt niin lähipiirissä kuin itsessäni. Nyt onneksi oma elämäni on myrkyttömämpää :)