Sain viime viikolla paketin Ruotsalaiselta Fitnessgurulta. Se sisälsi mm. nämä maailman suloisimmat proteiinishakerit.

Meillä on 3 Fastin shakeriä ollut aiemmin ja nyt ne ovat alkaneet yhtäkkiä kuin yhteisestä sopimuksesta falskaamaan. Siskoni musta takki sai uuden "ruiskuvärjätyn" ilmeen kun sekottelin tiistaina yhdessä niistä palautusjuomaani. Olen siis kovin innoissani näistä kierrekorkillisista versioista. Ja onhan nämä aika suloiset käytännöllisyytensä lisäksi.

Sain myös ratkaisun treenikassiongelmaani. Tämä on juuri sopivan kokoinen pienellä pyyhkeelle, treenikengille ja -vaatteille. Ja nyt minulla on myös kunnollinen treenipäiväkirja "Strong is the new skinny". 
 

Paketissa oli myös vaniljanmakuista proteiinijauhetta. Otin sitä ja banaanin treeninjälkeiseksi evääksi salille. Tuo on kyllä ehdottomasti parasta proteiinijauhetta, mitä olen maistanut. Minulla on ollut käytössä Starnutritionin vastaavanlainen jauhe, joka maistuu myös ihan hyvältä maidolla. Tämä taasen ei edes kaivannut maitoa, vaan oli maukasta ihan veden kanssa. Aino oli tykästynyt myös minttusuklaaversioon ja sitä on pakko maistaa seuraavaksi!

Joku kyselikin jo tuolla, että onko Fitnessguru luotettava ja toimittavatko Suomeen? Toimittavat tosiaan Suomeen ja melko nopeasti paketti tulikin. Firma on myös täysin luotettava, joten voin lämpimästi suositella.:)

Ja sitten hiukan muihin asioihin. Tänään minulla on ollut melko laiska fiilis. Pääsin aamulla viimeisestä yövuorosta ja nukuin vain muutaman tunnin, jotta saisin rytmin mahdollisimman nopeasti käännettyä takaisin. Koko aamupäivän väsytti ja haahuilin ympäri asuntoa tekemättä mitään järkevää. Aloin lukea kirjaa sängyssä ja katselin ulos ikkunasta lumipyryyn. Mietin että olisi kyllä hyvä lähteä pienelle lenkille, jotta uni tulisi illalla parhaiten.

Uskottelin itselleni, että ihan varmasti lähtisin, ellei olisi niin huono ilma. Sitten päätin ottaa pienet torkut ja laitoin herätyskellon soimaan vartin päähän. Jotain ihmeellistä kävi tuona aikana ja kun heräsin 15 minuutin päästä, ulkona paistoi aurinko eikä lumisateesta ollut enää merkkiäkään. Minun oli pakko lähteä lunastamaan lupaukseni ja hiukan pitkin hampain vedin lenkkikuteet päälle.

 
Kuitenkin heti ulos astuttuani fiilikset nousivat kattoon ja olin tyytyväinen päätöksestä. Joku lukija vinkkasi sellaisesta Porin juoksuohjelmasta, minkä printtasinkin heti ulos. Tästä pääset katsomaan sen. Aloitin sen nyt tuosta viikolta 3, joten tänään kävelin 5 min, juoksin 4 min., käännyin ja toistin saman. Se oli juuri sopivan kevyt treeni tällaisen huonosti nukutun yön jälkeen. 
 
Harvoin sitä kyllä katuu jälkikäteen urheilemaan lähtemistä! :) Pitää aina muistaa se!

Kommentit (19)

Emmi

Pitäisikö sun mielestä uveta käyttämään protskua jos olen entinen kilpaurheilija ja olen nyt "hieman" pyöristyny, mutta en haluaisi saada niin suurta lihasmassaa kuin silloin urheiluaikoina?Olen nimittäin miettinyt hirmuisesti protskun ottamista salitreenin ohelle.Help me please! :)wildheartsae.blogspot.fi

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei Emmi! Mun mielestä proteiini ei ole mitenkään must-have, varsinkaan jos lihasmassan kasvatus ei ole ykkösprioriteetti. Kuitenkin kannattaa kokeilla, mikäli mietityttää! Ja noista saa vähän helpotusta makeannälkäänkin ;) nykyään on kaikkia niin hyviä protskuleivontareseptejä!

Olla ja Omistaa

Hei! Ihana tuo treenipäiväkirja, tuon tyylistä olen juuri etsinytkin. Mitä se pitää sisällään? Olisi kiva nähdä kuvia sisältäkin. Yritin fitnessgurun sivuilta käydä katsomassa, mutta sielläkään ei juuri enempää tietoa ollut. Kovasti kiinnostaisi... :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei, siinä on aina yksi sivu yhdelle päivälle ja omat kohdat cardiolle ja voimaharjoittelulle. Tyyliin liike----- kg/reps. Ja kaikkea muutakin dataa. Voin laittaa huomenna kuvan sisällöstä :)

Jenna

Oi toi shaker on niin söpö, haha! Ja toi treenipäiväkirja näyttää kans kätevältä:) Haluisin niiiiin semmosen paidan mis on toi "strong is the new skinny" -teksti, mutten tiiä mistä moisia mahtais helposti saada!

itä-suomen selluliittikasa

Moikka!Löysin blogisi vasta tänään ja harmittaa kun en ole aikasemmin löytänyt - tää nimittäin antaa motivaatiota hirmuisesti ja on todella aito!:-)Semmosta kysyisin, että millaisen pakara/reisireenin teet, ja voisitko antaa vinkkejä? En kaipaa lihasmassaa, vaan armotonta kiinteytystä! T. T

Sara

Mä miettisin itekkin ton proteiinijauheen tilaamista, että vois ottaa sitä palkkarina just banaanin kanssa, mut rupesen miettimään näitä muita jauheita, mitä palkkarissa yleensä on, esim. kreatiini, l-glutamiinija leusiini. Onks ne kauheen välttämättömiä palkkarissa, vai riittääkö ihan hiilari ja proteiini?Katoin meinaan, ettei One Whey Recoveryssä edes taida olla noita, kun yleensä on. Mikäs on sun mielipide tähän? :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Mä en itseasiassa oo perehtynyt noihin niin paljon, että osaisin sanoa. Toi mun on tosiaan ihan pelkkää proteiinia, siinä ei ole yhtään rasvaa eikä hiilihydraatteja! :) mun mielestä se on ihan kelpo palautusjuoma nimenomaan sen banaanin kanssa.

Ilona

Hei kiva toi porin juoksuohjelma! Oon nyt ajatellu alottaa treenailun ja on pitänyt jotain vastaavat netistä etsiä, mutta nytpähän ei tarvitse :D Löysin sun blogin vasta vähän aikaa sitten, mutta tykästyin ja taidan jäädä. Tämä on hyvä inspiraation lähde tällaselle laiskallekin

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Joo munkin mielestä se vaikutti hyvältä! :) kiva kuulla blogini inspiroi :) Kiitos kommentistasi!

Anonymous

Tuliko tää paketti postiin? Mä nimittäin katsoin netistä tota seurantaa, pakettia oli yritetty toimittaa eilen mut eihän se toimittaja ollut osannut summeria painaa -> pakettia ei toimitettu. Voinko mennä siis vinkumaan sitä postista, vai..?

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Juu tuli! Itselläni ainakin tuli sellainen lappu vain postiluukusta, jossa oli lähetysnumero. :)

Julia

Hei! Tilasin tuota jauhetta, ja kokeilin sitä veden kanssa, mutta mulle ei nyt ollenkaan maistunut :( Jäi jopa todella paha jälkimaku siitä. Mitä tuolla protskujauheella voisi tehdä ettei se maistuisi niin paljon sille jauheelle? Muuten tuntuu siltä että olisin käyttänyt 30 euroa turhaan :(

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi eii! Mun mielestä toi on ihan parasta. Onko se vaniljan maku mikä tökkii vai onko liian makeaa? Ootko kokeillut maidon kanssa tai leivonnassa? Ainakin noissa protskuletuissa se on mun mielestä hirmu hyvää.