Kun olin kuuntelemassa Jari Sarasvuota Trainers housella, hän kirjoitti fläppitaululle ennen valmennuksen alkua: "Me pelkäämme eniten sitä, mitä todella tarvitsemme elämäämme". Pidän Jarista. Hän antaa usein minulle ahaa-elämyksiä, kun kuuntelen hänen monolegajaan Yle puheelta. Tämä ajatus on muhinut valmennuksesta asti päässäni. 

 

Koska syksy on usein uusien alkujen ja muutosten aikaa, ajattelin kirjoittaa hiukan rohkeudesta. Kaikki uusi on aina pelottavaa, vaikka sitä uutta asiaa haluaisikin todella kovasti. Ihmisellä on taipumus jämähtää epämieluisiin tilanteisiin, koska vanhasta irti päästäminen on vaikeampaa kuin kurjassa olossa kärsiminen. 

 

Jälkikäteen saattaa tuntua hullulta. Miksi pysyin niin kauan väkivaltaisessa suhteessa? Miksi en vaihtanut kurjaa työpaikkaa aiemmin? Minkä takia elin niin kauan epäterveellistä elämää, vaikka kärsin henkisesti ja fyysisesti joka päivä? Vastaus on yksinkertainen. Hyppy tuntemattomaan oli liian pelottava. Elämä tuntui kaikessa kurjuudessaan tutulta ja turvalliselta. 

 

Sen takia monet elävät läpi elämänsä vain arjesta selviytyen. Omasta mielestäni arjen ei pitäisi olla kurjaa. Siitä pitäisi pystyä nauttimaan samalla tavalla kuin lomasta tai juhlahetkistä. Jos oma arkesi tökkii, mieti mitkä ovat sellaisia asioita siinä, jotka tuovat eniten mielipahaa? Kun olet selvittänyt kurjuuden lähteen, mieti miten voisit muuttaa sitä osa-aluetta elämässäsi. Älä antaudu uhrin rooliin, vaan ota ohjat omiin käsiiisi. Vain sinä olet vastuussa onnellisuudestasi ja vain sinä voit vallitsevia olosuhteita muuttaa. 

Mistä sitä rohkeutta saisi sitten tähän tarvittavaan muutokseen? Oma vinkkini on yksinkertainen: kuvittele, että olet uimahallin hyppytornissa ja katselet alaspäin. Tarvitset vain yhden rohkean askeleen ja sen jälkeen painovoima hoitaa loput. Jälkikäteen olosi on mahtava!  Samalla tavalla kaikissa muutoksissakin tarvitsee ottaa vain se ensimmäinen askel, sen jälkeen kaikki on helpompaa.

 

Toinen asia, joka kannattaa pitää mielessä: kaikki asiat AINA järjestyy. Tämä ei ole mielipide, vaan fakta. Vaikka aluksi tuntisitkin olevasi hukassa, älä pelkää. Antaudu sille tunteelle, että hetki on vapaapudotusta, aivan kuten uimahypyssäkin. Ja jos molskahduksen jälkeen huomaat olevasi taas jossain paikassa, mihin et halunnut on vain hypättävä uudestaan. Aina voi vaihtaa suuntaa elämässään, eikä ikinä kannata tyytyä sellaiseen mikä ei tunnu hyvältä.  

Kommentit (35)

Saija

No nyt ei voi sanoa kuin AAMEN! Mahtava aihe postaukselle. Nimimerkillä liian monta vuotta työpaikassa, joka itketti joka ilta, ja johon palaamista kauhulla ajatteli kaikki vapaapäivätkin. Miksi se on niin vaikeaa silti lähteä?

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos Saija! Sepä se! Veikkaan, että melkein jokainen on ollut jossain vaiheessa elämää jossain tuollaisessa tilanteessa. Se on hassua, miksi sitä päätöstä silti lykkää. Musta tuntuu, että tuo työasia on vähän sellainenkin, että meidän yhteiskunnassa on ihan normaalia, että työ on ikävää. Ja jos se on oikein kurjaa, niin se on vaan kestettävä, koska kaikille ei töitä riitä ja onneksi on sentään työpaikka jne. Itse olen vaihtanut monta kertaa työpaikkaa niinkin, että irtisanoutuessani minulla ei ole ollut mitään suunnitelmaa. Silti AINA uusi työpaikka on löytynyt. Kyllä töihin pitää olla kiva mennä :)

Taru

Erittäin hyvä kirjoitus! Ja näin jo vähän elämänkokemusta omaavana, 40 on lähempänä kuin 30 ;) täytyy sanoa, että myös erittäin totta! Itse en ole katunut yhtäkään hyppyäni tuntemattomaan. Enemmän katuisin varmasti, jos en olisi hypännyt.

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos kovasti Taru! Niinhän se on, että ihmiset harvemmin katuu niitä asioita mitä on tehnyt. Ja vaikka joskus kävisikin huonosti, nekin kokemukset kasvattavat. Ei tarvitse sitten miettiä myöhemmin kaikkia niitä asioita mitä olisi voinut tehdä. :)

Marja

Täälläkin on itku lähellä. Voi olla, että omassa elämässä on yksi todella vaikea asia edessä, mutta vielä en ole saanut rohkeutta kerättyä. Pidän kuitenkin positiivisena, että olen tiedostanut asian ja ymmärrän, että näin ei voi enää jatkua. Kiitos taas niin rohkaisevista ja viisaista sanoistasi! <3

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi Marja, kiitos itsellesi! Se on tosiaan ensimmäinen askel oikeaan suuntaan. Hirmu paljon tsemppiä sulle sun suunnanmuutokseen, oli se sitten mikä vain. Yleensä just noi hetket, missä "tajuaa, että tilanne ei voi enää jatkua noin", on niitä käännekohtia kaiken hienon alkuunsaamiselle. Siinä välissä pitää vaan ottaa se pieni leap of faith <3

miia

Oli pakko tulla kans kiittämään tästä tekstistä, koska kolahti kyllä niin oikeeseen aikaan. Oon aina halunnu ryhmäliikunnanohjaajaks ja mulla alkaa ekat omat tunnit 2 viikon päästä. Mutta mitä lähemmäks se tulee, sitä enemmän oon alkanu epäröimään, että mitä jos musta ei ookkaan siihen ja mielessä on käyny (ohimenevästi) tuntien peruminen. Mutta tää teksti sai mut viimein tajuamaan, että pelkään vaan nimenomaan sitä uutta askelta, joka luultavasti on vaan askel kohti mun unelmaa=)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos Miia! Kiva kun kommentoit :) Se epäröinti kuuluu asiaan! Jos unelmien toteuttaminen ei pelottaisi yhtään, ei ne unelmat varmaankaan olisi kovin suuria. Ihana kuulla, että olet lähtenyt tavoittelemaan omiasi! Tsemppiä ekoille tunneille! ;)

Räyhis

♥ Niin rohkaiseva postaus, jälleen kerran!
Mä olen funtsinut tänä syksynä kahta uutta harrastusta, mutta molemmissa taso on erittäin kova ja ihmiset tuntuvat pelottavilta. Tästä sain paljon lisärohkeutta, enkä taatusti enää ainakaan toisten mielipiteiden takia jätä noita harrastuksia aloittamatta! (:

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Ihana kuulla Räyhis! Ei kannata ikinä jättää mitään tekemättä muiden mielipiteiden takia. Rohkeasti vain kokeilemaan kaikkea!:)

wuuh

Olet niin oikeassa tuosta, että asiat järjestyvät aina! Aina kun on tilanne, jos olen epävarma ym, pyrin hokemaan ja uskomaan, että kyllä se tästä oikein vielä menee. Ja niinhän ne asiat on mennytkin :)

Tänään otin vastaan pienen työtehtävän, joka liittyy opiskelmaani alaan, mutta jonkalaista en ole koskaan itse toteuttanut. Pelottaa aika paljonkin, mutta haluan pitää tuon ajatuksen mielessäni että siitä selvitään kyllä!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hienoa! Aivan varmasti selviät. Ja olen sitä mieltä noissa työasioissa, että eniten kehitymme sellaisissa työtehtävissä, mitkä aluksi meitä hiukan pelottavat. Jos ne eivät pelottaisi, ei niissä olisi tarpeeksi haastetta:)

Nakki

Ai että, kyllä! Itsekin aloitin elämän suunnan etsimisen kyllästyttyäni suunnilleen kaikkeen, mitä tein. Ensin vaihdoin paikkakuntaa toiselle puolelle Suomea, sen jälkeen vaihdoin joidenkin mielestä "paremman" yliopistopaikan "huonompaan" amkin linjalle, josta olen tällä hetkeillä aivan helkutin täpinöissäni. Jos olisin jäänyt vanhaan työhön, vanhalle paikkakunnalle, vanhaan opinahjoon, olisin luultavasti superkatkera ja kiukkuinen kun taas nyt on löytynyt ihana opiskelupaikka, kaupunki ja poikaystävä. Huisia tietää, että aina voi vaihtaa suuntaa!

Sari

Tuo Nakin tarina kuulostaa niin samalta kuin omani. Monet ihmettelevät miksi opiskelen amk:ssa, vaikka minulla oli jo yliopistopaikka. Mitä sitten? Tuntuu tyhmältä sanoa kaikille, että 'ei se vaan ollut mun juttu, halusin opiskella jotain kiinnostavampaa'. Ja tuntuu, että tämä perustelu ei 'kavereille' riitä. Mutta ei kai sitä muiden asenteista tarvitse välittää, pääasia että tiedän olevani oikeilla raiteilla tällä hetkellä. Ja onnellisempi kuin aiempina yliopistoaikoina!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Nakki: Ihanan inspiroiva ja rohkea tarina! Niin hienoa, että uskalsit muuttaa noin monta asiaa elämässäsi. Kuulostaa ainakin siltä, että oli kaiken arvoista! Ja tuo on kauheaa, kun jotkut tosiaan katkeroituvat koko loppu elämäkseen, vaikka heillä olisi ollut kaikki valta tehdä asiat eri tavalla.

Sari: Ihan niinkun sanoit, ei tuollaisista mielipiteistä kannata välittää. Itsekin joskus kuvittelin, että maisteritutkinto on saatava. Ei sen takia, että kaveripiiristä olisi siihen painostettu, vaan yksinkertaisesti sen takia, että ihan kaikki ystäväni on korkeasti koulutettuja. Siinä tulee sitten sellainen konsensus, että munkin pitää. Tärkeintä on kuitenkin löytää se oma juttu, mitä intohimoisesti haluaa tehdä.:)

Nakki

Nimenomaan, pitää osata erottaa se, mitkä arvot, toiveet jne ovat omia ja mitkä muiden! Siinä on iso ero, eikä niiden erottelu ole aina niin yksinkertaista. Ihan hyvä siis välillä pysähtyä ja miettiä, onko tämä sitä elämää mitä minä halusin vai sitä elämää mitä esim. sukulaiseni halusivat. Hyvä siis me, jotka uskallettiin hyväksyä omat polkumme yhtä hyvinä kuin joiden toisten korkeakoulutetummat, matkustuksentäyteisemmät jne. polut :)

vaimo

mä mietin tätä asiaa joka sekuntti. tähän asti elämässä se on aina ollut suht helppoa mutta nyt, kun kyse on koko perheestä, on vaikea lähteä avioliitosta vaikka ei ole onnellinen. voinko olla joskus onnellinen lapsieni kustannuksella. heillä ei sitten olisi ehjää perhettä eikä niin läheistä isää (koska väistämättä he olisivat enemmän mun kanssa kun ovat vielä alle 2v)
ihan kauheeta! kun tietää että jotain olis tehtävä mutta ei uskalla. ja takaisin ei ole paluuta. jos joskus olisimmekin taas onnellisia yhdessä... ehkä tää on vaan rankka vauva-aika.. :(

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi kuinka kurja kuulla! Tosiaan, asiat monimutkaistuvat huomattavasti silloin, kun ei ole kyse vain omasta itsestään. Toisaalta, en usko että lapsetkaan ovat onnellisia silloin kun äiti ja isä eivät ole onnellisia. Voimia sulle! Ja toivottavasti tämä on vain rankkaa vauva-aikaa ja kaikki palaa vielä raiteilleen <3

Salla

Mä voin omien kokemusteni perusteella sanoa, että se ei ole lapsille yhtään parempi vaihtoehto jos vanhemmat on yhdessä onnettomia. Vuosikaudet oli kotona yhtä kärsimystä kuunnella niitä riitoja ja äitin tilitystä kaikesta. Aina eli pelossa että eroaako ne ja mitä sitten tapahtuu :(

Nykyään asun omillani ja vanhemmat on edelleen yhdessä. Heidän puolestaan mulla on kurja olo, mutta itselläni sentään helpompi hengittää.

Vera

Kiitos inspiroivasta kirjoituksesta ja blogista. Saan sinusta todella paljon positiivista energiaa ja reseptisi ovat antaneet kaivattua variaatiota terveelliseen ruokavaliooni! Olen jo pari vuotta sinnitellyt terveellisillä elämäntavoilla ja alkaa kana- ja fetasalaatit vähän tökkiä. Lueskelen vähän kaikenlaisia blogeja, mutta täytyy sanoa, että sinun blogistasi on eniten konkreettista hyötyä ja iloa.:)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos paljon ihanasta kommentista! Tuli ihan sairaan hyvä mieli heti aamusta :)

Annitanni

Nyt on kyllä täysin asiaa, kiitos tästä ajatuksesta näin lauantaiaamuna :) !
Täytyy vain uskaltaa..

mikaela

Kiitos, hyvä kirjoitus ja niiin uskomattoman totta. Toivottavasti tämä kirjoitus ei kimmonnut omista tämänhetkisistä fiiliksistäsi mutta jos näin on niin tsemiä hurjasti jatkoon! Ja tsemiä siis vaikket olisikaan hypännyt tuntemattomaan ;)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos Mikaela! Ei itselläni ole mitään hurjia mullistuksia, ainakaan vielä ;)

Krista

En voisi ehkä enempää samaistua postauksen ensimmäisen kuvan lauseeseen. Mulla on pienestä pitäen ollu aivan Järkyttävä syvän meren -ja veden fobia. Siis niiin paha, etten pitkään voinut uida edes uima-altaassa. Oon kuitenkin Aina ihaillut kaikkia vesiurheilulajeja. Se kiehtovuus on mennyt ihan mun tajunnan yli, koska tiesin etten koskaan uskaltais edes kokeilla.
Viime kesänä mun paras kaveri sai mut kuitenkin houkuteltua mukaan rodokselle viikon purjelautailumatkalle. Mä näin kuukauden verran ennen matkaa painajaisia haikaloista ja tappajameduusoista. Se koko matka kuitenki muutti mun suhtautumisen elämään. Tottakai haluisin sanoo, etten pelkää enää uida, mut se ei oo totta. Opin hyväks purjelautailijaks, koska en halunnu viettää sekuntiikaa ylimäärästä vedessä lillumiseen. MUTTA samalla tajusin et mitää kamalaa ei oikeestaan edes tapahdu vaikka tipunkin. Sen viikon matkan jälkeen luvattiin et lähettäis uudelleen. Loppu kesästä mentiin vielä kahdeksi viikoksi.
En edelleenkään uskalla uida mökillä, mutta ehkä joku päivä saan vielä ostettua omat kamat että voin mennä sinne purjelautailemaan :)