Olin katsomassa ennakkonäytöksessä Cinderella- Tuhkimon tarinan ,joka tulee 13.3 elokuvateattereihin. Olen aina rakastanut Disneyn piirrettyjä, mutta minulla oli omat epäilykseni siitä, miten klassikko toimii näyteltynä versiona. Olin kuitenkin todella positiivisesti yllättynyt.

Vaikka tarina oli tuttu ja siinä oli satumainen fiilis, ei se tuntunut millään tavalla kornilta. Tarina sai myös rutkasti syvyyttä, kun Tuhkimon menneisyyttä raotettiin hiukan enemmän. 

 

Myös visuaalisesti elokuva oli todella näyttävä ja sekä puvustus, että lavastus oli uskomattoman hienosti toetutettu. En ollut pienenä ehkä edes tajunnut, kuinka traaginen Tuhkimon tarina onkaan. Tai sitten alkuperäisessä versiossa ei menetyksen tuskaa kuvattu samalla tavalla. Löytyi sieltä koskettavien kohtien lisäksi myös pari kohtausta, joissa nauroin ääneen.

Joka tapauksessa teemat ovat sellaisia, joihin varmasti moni pystyy samaistumaan. Tarinaa ei oltu kuitenkaan muuteltu häiritsevästi alkuperäisestä, vaan ehkä vain kaivettu pintaa hiukan syvemmälle. Joka tapauksessa voin suositella elokuvaa niin nuorille kuin vähän vanhemmallekin katsojalle. 

Ensi-iltansa Cinderella - Tuhkimon tarina saa tosiaan ylihuomenna. Ja täältä voit käydä kurkkaamassa elokuvan trailerin! 

Kommentit (2)