Olen viime päivinä keskittynyt kaikkeen muuhun kuin valokuvaamiseen ilmojenkin ollessa niin ankeita. Koska uuden kameran osto on kuitenkin lähellä, kävin hakemassa kokeiltavaksi pikkuruisen Sony 7R:n. Tänään vihdoin pääsin testailemaan sitä. Epäilin, voiko näin pienestä kamerasta olla hyviin kuviin, mutta voi jestas kuinka tarkkoja kuvia tällä saakaan. Räpsittiin pari kuvaa varjoisassa porttikongissa yrittäen suojautua tuulelta. Kun sain kuvat koneelle, en meinannut uskoa kuinka hyvin valo olikaan riittänyt. Brutaali juurikasvu ja parin huonosti nukutun yön ansiosta tulleet silmäpussitkin pamahtivat verkkokalvoille ihan yllätyksenä. Joka tapauksessa kamera on ehdottomasti paras, mitä olen koskaan käsitellyt. Ja olisihan se näppärää esimerkiksi reissuilla kantaa vain hiukan pokkaria isompaa kameraa mukana. Ainoa miinuspuoli on hiukan korkea hinta. 

Meikäläinen sai muuten tänään opinnäytetyön valmiiksi. Sain ihan super hyvät oikolukijat, joiden korjauksien avulla sain tänään kaiken kirjoitettua. Nyt vihdoin voi aivokapasiteetin vapauttaa taas johonkin muuhun. Mitäs teille kuuluu? Somessa ja blogosfäärissä on lähiaikoina puhuttanut tissit! En oikeastaan provosoitunut alkuperäisestä tekstistä, koska se oli huonosti kirjoitettu trollaus ja ajoi varmasti asiansa juuri siinä. Jos joltain on mennyt ohi tämä mihin viittaan, niin puhun blogitekstistä jossa silikonit ottanut tyttö jakaa mielipiteitään siitä, kuinka pienirintainen ei voi odottaa mieheltä kiinnostusta mikäli ei itse ole valmis "tiedostamaan ongelmaansa ja marssimaan kirurgin puheille".

Jäin kuitenkin ajattelemaan sitä, miten hurjaa on että kuka tahansa voi kirjoituksillaan vaikuttaa nuorten maailmankuvaan tai itsetuntoon. Teini-ikäisenä ei varmasti kenelläkään ole helppoa, ja se että joku tulee kertomaan sinulle ettet pärjää omana itsenäsi, voi jättää pysyvät arvet. Sitä pyörittelin pitkään mielessäni ja tulin todella surulliseksi. Tulin pohtineeksi myös omaa vastuuta blogin kirjoittajana. Mietin, että kirjoitanko aiheesta, mutta päätin jättää sanaisen arkkuni tällä kertaa kiinni. Vilma nimittäin tiivisti aikalailla kaikki ajatukseni aiheen ympäriltä. 

"Varteenotettavia keinoja tuntea olonsa seksikkäämmäksi löytyy… a) Kehitä itseäsi. Enkä puhu nyt niistä muovinpaloista ihon alla. Ihminen jolla on jotain fiksua sanottavaa, yleissivistystä, tunneälykkyyttä tai taitoja, on kiinnostava ja herättää kunnioitusta. Ennen kaikkea se lisää itsevarmuutta itsessään, kun tiedät että ulkokuori on vain pintaraapaisu sinusta. Mielestäni ei koskaan kannata pelata korttejaan vain ulkonäön varaan. Se on katoavaista ja käy tylsäksi joka tapauksessa jossain vaiheessa. B) Etsi oikeanlainen kumppani. Jos hengaat miehen kanssa, jonka mielestä voisit laittaa silikonit, jotta olisit seksikkäämpi, niin vika miehessä ei sinussa." 

Hyvä Vilma! Juuri näin. Koko teksti on luettavissa täältä.

Kommentit (0)