Rakastan musiikkia yli kaiken ja välillä jotkut kappaleet kolahtavat erityisen kovaa tietyssä hetkessä. Tällä hetkellä puhuttaa tällainen leppoisa, kaunis ja välillä jopa melankolinen musiikki. Olen sellainen, että kun löydän jonkun ihanan kappaleen, luukutan sitä kokoajan kyllästymiseen asti. Siinä on hyvänä puolena se, että niihin tunnelmiin voi palata vuosien päästä kuuntelemalla kyseistä kappaletta. Joistain kappaleista muistan erityisen hyvin sen hetken, kun olen kuullut ne ensimmäistä kertaa. Joskus itse kuuntelutilanne luo kappaleen ympärille maagisen fiiliksen ja sen olon voi melkein tuntea vuosienkin päästä. Ne on niitä hetkiä kun musiikki saa aikaan kylmiä väreitä.

 

Big Jet Plane - Angus & Julia Stone

Another Love - Tom Odell (Zwette edit)

Dirty Paws - Of Monsters And Men

Doses & Mimosas - Cherub

Cut You Teeth - Kyla La Grange (Kygo Remix)

Sunrider - Husky Rescue

The Moon Song - Karen O. & Ezra Koenig

Welcome Home, Sun - Radical Face


Kuvat on reissun alkuvaiheilta Santa Barbarasta. Ne oli jäänyt jostain syystä julkaisematta. Toivottavasti joku löysi jotain uusia hyviä kappaleita tämän postauksen ansiosta. Leppoisaa sunnuntaita!

Kommentit (14)

Tiiuli

Tuo on niin totta, että biisit jää mieleen ja sit ku kuuntelet samaa biisiä joskus myöhemmin nii tulee ihan kylmät väreet ku tuntee ne samat tunteet mitä sillon ekalla kerralla. Tulee niin ihanan nostalginen fiilis! :) Toisaalta valitettavasti on käyny niinki, että hyvät biisit on sitten menny "pilalle" kun niitä on kuunnellu ei-niin-hyvinä aikoina... Mutta pääasiassa se on kuitenki ihanaa ku voi tuntea samoja fiiliksiä uudestaan kylmien väreiden kera :)

Mut hei, hyviä biisejä sulla tossa listassa! Itekki rakastan erityisesti tota cut your teeth -biisiä♥ Ja mullaki menossa tällä hetkellä semmone rauhallisemman musan kausi, hehe:)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Tiedän ton tunteen ku joku biisi menee pilalle! Se on kamalaa :D Ja joo se on hassua miten musiikkimieltymykset vaihtelee niin kausittain :)

missA

Mun täytyy kyllä sanoa, että oot kovaa vauhtia tulossa mun lempibloggaajaksi. Musta tuntuu, että bloggaajat keskittyvät vain kilpailemaan toistensa kanssa, kuka saa ostettua ensimmäiseksi Chanelin flapbagin ja kenellä on enemmän reiskoja kokoelmassaan. Sä jotenkin erotut siitä porukasta. Ja mä nautin siitä! Sillä aikaa, kun muut shoppailee NAPissa niin sä näet maailmaa ja tutustut uusiin kulttuureihin. Ei tietenkään mitään väärää oo siinä, että oma unelma on enemmän aineellista kuin aineetonta, mutta jotenkin siitä materialismista on tullut hyvän elämän edellytys. Ja sä todistat sen vääräksi! Bloggaajien lomailukin on yleensä niitä turistikohteita, viiden tähden hotelleja all-inclusivella. Ihanaa, kun sä teet asiat juuri niin kun sä haluat ja uskallat olla erilainen. Kyllä mä uskon, että vähemmällä rahalla näkee paljon enemmän. Älä vaan muuta itseäs muiden bloggaajien kopioiksi!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Ihanasti sanottu!<3 Ihanaa, että riittää lukijoita mun blogin kaltaiselle blogille! Lupaan etten tule muuttumaan :) Mulla on ollut jossain vaiheessa se vaihe kun piti omistaa kaikenlaista ja se teki mut aika onnettomaksi. Voin paljon paremmin kun saan käyttää rahaa johonkin muuhun kun materiaan. Ja täällä 10 euron hostellissa tällä hetkellä makoillessa tuntuu, että en voisi paljon onnellisempi olla. Jokaisen pitää löytää se oma tapa olla onnellinen. Joillain se voi olla mahdollisimman moni Chanelin laukku ja loma luksuskohteessa ;) Kiitos ihanasta kommentista! <3 Ja hahaha PS. mun piti googlaa mikä on NAP :DD

Maikki

Kiitos Elisa mahtavista biisivinkeistä! Tykkään itsekin tällä hetkellä kuunnella juuri tämän tyylistä musiikkia ja näistä kappaleista suurin osa pääsikin heti mun soittolistoille :) Pakko myös kehua näitä sun upeita reissukuvia, ihanasti välittyy tunnelma niistä ruudun tännekin puolelle!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiva kun tykkäsit! Ja ihana kuulla että tunnelma välittyy myös sinne :) Siellä Suomessakin on kuulemma jo ihan kesä! <3

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Erilaisilla kokoonpanoilla oon matkustanut. Täällä Meksikossa poikaystävän kanssa :)