Silloin kun puhuin viimeksi aarrekartasta ja omien unelmien toteuttamisesta, joku kysyi miten aarrekartta-ajettelu sopii miehen metsästykseen. "Joku fiksu kun on joskus sanonut, että seurustelukumppanin löytää silloin, kun sitä vähiten etsii :D".

 

Tavallaan tämä neuvo pitääkin mielestäni paikkansa. Sama pätee ihan kaikkeen muuhunkin, mitä halajamme. Silloin kun etsimme toista ihmistä tullaksemme onnellisemmaksi, on sen löytäminen melko kiven alla. Heti kun alamme viihtyä yksin ja tunnemme itsemme kokonaiseksi sellaisenaan, tapaamme sen unelmiemme kumppanin. Sattumaako?

 

Aarrekartta toimii siinä mielessä hiukan samalla tavalla. Katsellessamme kuvia siitä kaikesta, mitä elämäämme toivomme, huijaamme itseämme tuntemaan niitä samoja tunteita, mitä ajattelemme tuntevamme saavutettuamme unelmamme. Toisin sanoen tunnemme olomme hiukan kokonaisemmaksi, hiukan onnellisemmaksi ja sen takia vedämme puoleen lisää mukavia asioita.

 

Hauskintahan tässä on se, että kaikki tapahtuu alitajunnassamme. Ei meidän oikeastaan edes tarvitse tietää, miten se toimii. Kumppanin löytäminen, työpaikan saaminen tai muut haaveet toteutuvat samalla tavalla. Asiat vain tuntuvat loksahtelevan paikoilleen. Usein monet puhuvat sattumasta ja siitä miten kaikki onkaan ollut pienistä asioista kiinni. Itse en oikeastaan usko sattumaan. Uskon että teemme tietynlaisia valintoja päivittäin, pieniä ja näennäisesti todella merkityksettömiä valintoja, jotka tuuppivat meitä kokoajan siihen suuntaan mihin suuntaamme katseemme.

 

Jos maailma on meidän mielestä täysin mätä, huomaamme jatkuvasti kaikki mätäsimmät ja rumimmat puolet siitä. Silloin suuntaamme katseemme kaikkeen, mikä on pielessä ja kamalaa. Mitä suuremmalla todennäköisyydellä lisää mätiä juttuja (ja miehiä) tulee elämäämme. Voimme valita myös toisin ja huomata, että meillä on rajaton määrä mahdollisuuksia ja tarttua innostuneena kaikkeen, mitä tiellemme heitetään. Usein juuri niistä pienistä valinnoista saattaa syntyä isoja, elämän mullistavia tapahtumaketjuja.

 

Jos haluatte, jakakaa oma rakkaustarinanne kommenttiboksissa! Oliko se monien sattumien summa? Pienestä kiinni? Olen aika lälly ja rakastan lukea tuollaisia tarinoita!

Kommentit (35)

arro

Tutustuin poikaystävääni kun päädyttiin samaan amikseen. Olin just eronnu eikä miehet voinu kiinnostaa sitte tippaakaan. Noin puolen vuoden mittaisen jatkuvan viestittelyn ja pian suoran vonkaamisen jälkeen annoin periksi ja lupasin antaa hänelle mahdollisuuden. Oikeasti olin jo aivan rakastunut tähän jätkään, mutta en halunnut myöntää sitä itselleni, hänelle tai kavereilleni. Paras ystäväni kuitenkin tajusi tilanteen mua paremmin ja takoi järkee päähäni ja sai mut yrittämään. Nyt oon ollut kohta puolitoista vuotta onnentäyteisessä parisuhteessa, eikä loppua oo näkyvissä. :)
Tarinan opetus: parhaat kaverit tuntee sut paremmin, mitä sä ite! Siks niitä just kutsutaanki parhaiks <3

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Awwwww! oot kyllä ihan oikeassa tuossa! Välillä itselleen on vaikea myöntää jotain asioita. Onneksi ystävät näkee yleensä sen totuuden<3 Ihanaa jatkoa teille ja kiitos että jaoit teidän tarinan!

Rena

To be honest I try always to think only in a good way in future and I don´t hesitate to try new things. But nevertheless often things happens which I never expected often much better than I was able to imagine! I think it´s really important, not to think in a negative way because I believe that than negative things will happen. For me this method works really because I know I have a really happy life :) But this took me a long time and a lot of experiences which I think are necessary, too.

Wish you a happy life in which each of your dream comes at least true, you deserve this!

xx from Bavaria/Germany, Rena

www.dressedwithsoul.blogspot.de

Elisa
Liittynyt17.11.2015

I totally agree! When you focus on all the good things in your life you will be happy.:)
Thank you, I wish all the best for you too!

Eve

Loistava kirjoitus ja olen 100% samaa mieltä! Oma asenne vaikuttaa niin paljon kaikkeen, sekä miesten etsimisessä että muussakin elämässä. Tänään oli joku jakanut facebookissa sellaisen sitaatin, että elämä on 10% sitä mitä sinulle tapahtuu ja 90% sitä miten sinä niihin tapahtumiin suhtaudut. Uskon että tuossa sitaatissa on paljon totta. Itse olen ollut sinkku reilun vuoden mutta en epäile hetkeäkään etteikö jossain välissä joku kiva mies tupsahda minunkin elämääni :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Mäkin oon joskus nähnyt tuon sitaatin ja olen ihan samaa mieltä!! Välillä joillain tuntuu menevän päivä pilalle ihan kamalan pienistä asioista. Mulla tulee aina tosi paha mieli niitten ihmisten takia kun mietin kuinka rankkaa niiden elämä on. Jos kaikesta pahoittaa aina vaan mielensä, tuntuu elämä varmaan melko kurjalta. Jotkut taas jaksaa hymyillä ja uskoa kaikkeen hyvään vaikka elämä kuinka kolhisi. Niitä ihmisiä ainakin minä katson ylöspäin. Ja mahtava asenne sulla! Ihan varmasti se unelmien miekkonen kävelee vielä sun elämään;)

Heidi S.

Tiesin yhden hyvännäköisen hemmon, kun ystäväni oli kerran esitellyt meidät toisillemme.
Olimme muutama viikko tämän jälkeen urheilukatsomossa tahoillamme ja molemmat olimme laittaneet yhteiselle ystävällemme viestiä (hän oli itse pelaajana pelikentällä).
Vaihdoimme ystävämme välityksellä numerot,
jonka jälkeen nykyinen aviomieheni tuli luokseni kahville ja siitä lähti meidän jo 10-vuotinen suhde käyntiin ♥

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Ihana!! Siistiä, että teillä on jo 10 vuotta yhteistä elämää takana<3 Ihana lukea näitä! Voi melkein tuntea sen kutkuttavan ensitreffien fiiliksen mahanpohjassa :D

xxx

En usko että se, että tapasimme poikaystäväni kanssa oli pelkkää sattumaa. Olimme käyneet puoli vuotta samaa lukiota, kun jostain syystä ystävystyimme hänen kanssaan (en todellakaan muista kuinka se tapahtui, eikä muista hänkään:D).
Oltiin hänen kanssaan monta kuukautta vain ystäviä, hän suunnilleen asui luonani - tehtiin yhdessä ruokaa, käytiin ajelemassa, urheiltiin ja semmoista. Oltiin molemmat todella samanlaisissa elämäntilanteissa - henkisesti tosi väsyneitä, petettyjä, monta murhetta mielessä kenenkään kanssa jakamatta ja todellakin ystävän tarpeessa. Sitten yhtenä iltana kaikki vain muuttui, ja siitä lähtien olemme olleet kuin paita ja peppu- samalla että hän on poikaystäväni, hän on myös ehdottomasti paras ystäväni.
Muutimme yhteenkin jo puolen vuoden seurustelun jälkeen, ja sitä ennenkin hän tosin oli lähes asunut luonani melkein koko puolen vuoden ajan :D Koskaan ei ole tuntunut että olisimme edenneet liian nopeasti, enkä ole katunut hetkeäkään, en ole oikeastaan edes miettinyt että entä jos olisin tehnyt toisin. Hän yksinkertaisesti vain kuuluu rinnalleni, ja teki minusta kokonaisen, samoin kuin minä hänestä, aivan kuin olisimme tarkoitetut toisillemme :)
Komppaan siis edellistä, parhaat kaverit tuntee sut parhaiten. Oma paras kaverini vain sattui olemaan tuolloin tuleva poikaystäväni ;)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voiiii ihana! Siis tollaset suhteet, mitkä alkaa ystävyydestä on sellasia mitkä yleensä kestää kauan. Ja se luottamus on ihan erilaista kun sellasissa hetkessä roihahtaneissa suhteissa. Ei tietenkään voi yleistää:) Mutta ihanaa, että ootte löytäneet toisenne! Ja kiitos kun jaoit tämän täällä<3

pienempikuinkolme

Ensimmäisenä huomioni vei hänen hienot kengät. On-off suhteiden jälkeen päädyin iskemään hänet "yhdeksi illaksi", kun olin niin kyllästynyt seurustelusäätämiseen. Perinteinen takin anto lämmikkeeksi hurmasi, ja tässä sitä ollaan: yksi seitsämän ja puolen vuoden mittainen ilta eikä loppua ole näkyvissä <3

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Awwwww!!! Seitsemän ja puolenvuoden yhdenillanjuttu! WAU :D <3 Ihanaa, että on vielä herrasmiehiä!

Pirita

Olin 28 kun tapasin nykyisen aviomieheni. Olimme sitä ennen (kolme vuotta aikaisemmin) istuneet kerran samassa työpalaverissa ja olin kuulema jäänyt sieltä jo miehen mieleen. Samoihin aikoihin erittäin sattumalta jaoimme yhteisen ystävän kautta kimppataksin lentokentältä kotiin, tämä on ensimmäinen oma muistoni miehestä. Sen jälkeen, aika hassua, olemme olleet samaan aikaan sekä Thaimaassa pienellä saarella että Berliinissä, SEKÄ asuneet tuon kolme vuotta noin kilometrin etäisyydellä. Koskaan tapaamatta. Molemmilla ihan omat elämät.

Ja sitten syksyllä 2010 olimme taas yhteisen työprojektin parissa, jolloin yhteydenpito alkoi kiinnostaa muutenkin kuin satunnaisten puheluiden ja meilien muodossa. Minulle hyvin epätyypilliseen tapaan, kesti koko syksyn ennenkuin uskalsin pyytää tuota söpöä poikaa treffeille.

8.11.2010 kävimme ensimmäisillä pienillä treffeillä, 25.9.2011 menimme kihloihin, 1.5.2012 muutimme yhteen ja 23.2.2013 menimme naimisiin <3

Nyt odotamme esikoistamme syntyväksi minä tahansa päivänä! <3

Niin se elämä kuljettaa <3

(oma odotusaikani blogi www.aurinkoisiaaamuja.blogspot.com) :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Mulla tuli ihan kylmät väreet kun luin tota!! Niin usein on monet parit kertoneet, kuinka ovat varmasti nähneet toisiaan monta kertaa eri elämäntilanteissa. Asuneet juuri todella lähekkäin tai olleet samoissa tapahtumissa. Tulee ihan sellainen olo, että universumi on yrittänyt saada teidän teitä yhteen jo aiemmin, mutta ette ole tarttuneet siihen. Sen takia se on järjestänyt monia eri tilanteita, missä voisitte tavata. Ja vihdoin kun aika on kypsä, se on tapahtunut;) Voi vitsi.

Kiitos kun jaoit tämän tarinan! Ja ihanaa odotusaikaa teille<3 <3

inna

Tuli tosta tarinasta mieleen, että joskus parisen vuotta sitten jossain lehdessä oli juttua, kuinka pitkään naimisissa ollut pari tajus hämmentävän asian. Jossain toisen niistä laspuudenkuvassa, esim nyt vaimon, vaimo istui rappusilla julkisella paikalla 5vuotiaana ja joku random pikkupoika istui samoilla rappusilla kuvan reunalla. Tää random poikahan sattuikin olemaan sitten tää tuleva aviomies, haha :p onhan tää suomi pieni maa, mut silti! ihan mielentön :p

Pirita

Kiitos kovasti. Näin minäkin sen näen, että elämä koetti jo muutaman kerran saada meitä kohtaamaan, mutta aika vaan ei ollut oikea. Niinkuin ei ollutkaan. Piti tapahtua tiettyjä asioita molempien elämässä, jotta sitten kun se aika oli oikea, niin eipä ole tarvinnut kummankaan hetkeäkään epäillä, etteikö tämä olisi se koko elämän pituinen tarina. Se oikea, jota kannatti kaikki vuodet odottaa ja etsiä <3

Ihanaa syksyä sinulle myös! Tosi tosi kiva tämä blogisi :)

Vim

Mä en nyt oikein tiedä mitä mieltä tästä olisin. Haluaisin olla samaa mieltä, mutta olen kai kaikkina näinä sinkkuvuosina vähän katkeroitunut. :D Olen sinänsä ihan tyytyväinen elämääni, mulla on asiat hyvin ja kivoja kavereita ja harrastuksia ja viihdyn ihan hyvin yksinkin, mutta se mies vaan puuttuu enkä voi väittää ettenkö kaipaisi miestä vierelleni. Mutta mitä vaan yritänkin tai olen yrittämättä mitään, ei hyvää miestä tunnu löytyvän.

Olen yrittänyt olla ajattelematta asiaa ja elää omaa elämääni idealla, että se mies tulee vastaan jos on tullakseen. Eipä tullut. Olen yrittänyt tarkoituksellisesti hakea miestä eri tavoilla (baareista, harrastuksista, kavereiden kautta, nettitreffeistä. Mutta yllättäen ei mistään löytynyt. Viime kesän vietin huolettomasti tehden kaikkea kivaa, tapailin hetken ensin yhtä miestä, sitten toista, mutta molemmat jutut kuivuivat nopeasti kasaan.

Nyt syksyllä päätin taas pitkästä aikaa kokeilla nettitreffailua, mutta ei sekään oikeain tunnu luontevalta. Yhden miehen kanssa olen tavannut pari kertaa, mutta kemia tuntuu puuttuvan. Mies on "ihan kiva", mutta ei taida riittää.

Kyllähän miehiä löytyisi jos huolisi mitä tahansa. Ihan fiksujakin miehiä, jotka varmaan olisi hyviä "järkivalintoja". Mutta en halua miestä, jonka kanssa mulle ei tule tunnetta, että tässä se nyt on. Haluanko viettää elämäni ihan ok miehen kanssa koko ajan miettien, että olisin sittenkin voinut löytää vielä parempaa? En...

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Mä uskon, että kaikille on se oma "täydellinen mies". Sen takia mun mielestä ei kannata ikinä tyytyä, tai ottaa jotain sellaista, mikä jättää sen fiiliksen, että oisko vastaan tullut vielä joku parempi. Oon ihan varma, että säkin löydät sen unelmiesi miehen. Joillain se tapahtuu 14-vuotiaana ja jotkut joutuvat odottamaan hiukan kauemmin. Koita tehdä aarrekartta vaikka vaatekaapin oveen, mihin laitat sen unelmiesi miehen ominaisuudet! Sitten vain oottelemmaan ;)

Vierailija

Täällä kohtalontoveri ilmottautuu! aivanko oisit minun suusta kirjoittanut :D

Katya

Haha, täältä sulle rakkaustarina, joka oli ehkä vähän monien eri juttujen summa. Eli siis. Me oltiin kauppiksessa ja oltiin samalla luokalla. Ekana vuonna about vihasin koko tyyppiä (emmätiedä miks!) ja sit ku tohon toiseen alko tutustuun, niin naljailtiin toisillemme aina niin paljo ku ehdittiin. No, sittehän kävi niin, että siitä tuli yhtäkkiä se, jolle kerroin kaikki mun miesongelmat ja joka oli yhtäkkiä oikeestaan paras kaveri. Ja koko kouluhan siis varmaan luuli vaikka kuinka pitkään, että me seurustellaan, vaikka ei seurusteltu. Sit tuli aprillipäivä ja tehtiin pila, että seurustellaan. Ja sit tuli sen synttäripippalot parin päivän päästä ja alettiin oikeesti seurusteleen. JA ku oltiin päätetty, että seurustellaan, niin se lähti baariin ku oli kuitenki täyttäny 18 ja mä jäin sen kaverin kanssa niille yöks, ku oltiin molemmat vielä 17. :DDDD Ja nyt ollaanki oltu kohta 2 ja puol vuotta yhdessä :-)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Siis kumman kanssa? :D Sen kaverin vai tän alkuperäisen miehen? Mulla on muuten käynyt niin monta aprillipilaa toteen, etten enää uskalla tehdä niitä :D Ehkä siinä on vähän samanlainen vaikutus, kun tolla aarrekartalla!

Katya

Ihan tän itse synttärisankarin (alkuperäsen miehen) kanssa :D ja joo, ollaan kyl mietitty ettei enää ikinä tehdä aprillipiloja! :D

Eppu

Näin nykyisen poiksystäväni muutaman kerran sattumalta.. muistan miten ystäväni kanssa "kuoladimme" häntä.. mutta de nyt oli pelkkä haave.. hyvä kaverini asui kyseisen pojan naapurissa.. jotenkin niille tuli puheeksi minä koska olin jäänyt tämän pojan muistiin.. tosiaan olimme sillon 15vuotiaita ja aloitimme keskustelut mesessä..kuinka romanttista.. yhtenä päivänä hän soitti minulle ja tapasimme.. olen puhelias jne..ensimmäistä kertaa oli pala kurkussa js henki salpaantunut olin niin innoissani.. siitä se sitten lähti enkä vaihtaisi hetkeäkään tästä viidestä vuodesta! Niin se elämä kuljettaa.. tällä hetkellä asumme amerikassa ja ensimmäinen kuukausi menossa.. hän toteuttaa unelmaa urheilun parissa sekä opiskelemme täällä.. ei olis uskonut 5 vuotta sitten..
Niin ja aivan ihana blogi :) löysin tän pari viikkoa sitten ja tsekkaan sun blogin joka päivä :))

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Haha netti tosiaan on nykypäivänä varmaan monenkin rakkaustarinan alullepanija;) Ihana kuulla teidänkin stoori! Onnellista jatkoa teille sinne Amerikkaan! Kuulostaa ihanalta:) Ja KIITOS! Kiva kuulla!

Maria

Olin ollut piiiitkään siis varmaan pari vuotta korviani myöten ihastunut yhteen poikaan. Oltiin aikaisemmin jonkin verran tekemisissä mutta eri lukiot vei eri teille. Aina välillä haaveilin tästä pojasta mutta en uskaltanut tehdä mitään oikeaa aloitetta. Lukio vei aina välillä meitä samoihin juhliin ja pojan nähdessäni mun sisällä leimahti, siis joka kerta! Juhlissa joissa olin viettänyt aikaa tämänä pojan seurassa, sai yllättävän käänteen, sillä pojan piti lähteä ajoissa kotiin. Myöhemmin minua koko illan vilkuillut jätkä tuli juttelemaan ja siinä oli jotain. Seuraavana päivänäkin mietin että en edes tiennyt jätkän nimeä, mutta jokin mua siinä kiinnosti. Lähdin kutsusta treffeille kun oltiin mesessä ( <3) ensin juteltu ;) Tässä sitä ollaan nyt oltu lähemmäs 4 vuotta tämän jätkän vierellä! Olin hakemassa ihan toista poikaa elämääni, mutta tämä jätkä tuli suunnitelmani tielle ja jäin siihen. Ehkä joku muu oli suunnitellut sen nän. Toisaalta edelleen kun nään tämän unelmieni pojan, pakenee veri raajoista ja jalat on makaronia....

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Awww! Kohtalo tiesi parmmin;) välillä jotkut asiat harmittaa ensin ja vasta myöhemmin tajuaa, minkä takia niiden piti tapahtua. kiitos kun jaoit tän teidän tarinan!

Marjaana Alanko

ÄÄks, mitä tarinoita, mahtavia!! Ite uskon myös täysin, että ihminen voi saada juuri sen, mistä unelmoi. Ite aloin ajatella näin kolmisen vuotta sitten, ja sen jälkeen uskomattomia asioita on tapahtunu mulle (tai no, juuri niitä, mitä halusin ;) ). Postauksestasi inspiroituneena kiikutin kotiin pahvia, liimaa ja tarroja....you know why ;D

x Marjaana

http://addmorecolour.blogspot.de/

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Niinpä!! Ihana kuulla, että olet saanut mitä olet halunnut! Ja niinhän se menee, että kun tajuaa että kaikki on mahdollista, uskaltaa aina vaan unelmoida isommista asioista:)

Meriannen

Oi, mitä ihania tarinoita.. ja innostuinpa sitten jakamaan vielä omammekin. Ennen kihlattuni tapaamista olin hyvin eksyksissä, masentunut ja luulin olevani sitoutumiskammoinen. Olin päättänyt, että miestähän en elämääni päästä ennenkuin olen kunnossa, että ei tule ja tapahdu mikään törkimys joka satuttaisi vielä enemmän. No, olin tosiaan vaihdossa Englannissa ja ystävättäreni tuli Lontooseen käymään, missä sitten vietin viikonlopun. Tuon viikonlopun aikana sattui patterini vesiputki hajoamaan ja tulikuumalla vedellä täytti koko pienen opiskelijahuoneeni, tuhoten siellä melkeinpä kaiken maallisen omaisuuteni läppäristä lähtien. Saavuttuani kotiin löysin kämpän tuosta kauheasta tilasta (voitte kuvitella esim. miltä kokolattiamatto tuoksahti, kun siellä oli koko viikonlopun lainehtinut kuuma vesi..), ja muutamat itkut pirautettuani menin alakertaan opiskelija-asuntolan vastaanottoon ja soitin sieltä paikan opiskelijoiden etujenajajalle, "Welfare Officerille". Itkin vuolaasti siellä aulassa odotellessani, ja sieltä Dan minut kyynelehtimästä löysi. Siinä vaiheessa itse tajusin että onpas mukava ja komea mies, mutta mistään muusta en tajunnut mitään - Dan kertoi myöhemmin että oli heti ensisilmäyksellä rakastunut.. No, hän toimi erittäin asiallisesti, käytiin yhdessä tsekkaamassa huoneen tila ja hän ylitti omat valtuutensa järjestämällä minulle kuivan huoneen missä nukkua (hän olisi saanut vain jutella ja antaa neuvoja eikä tehdä mitään noin konkreettista). Sitten hän kertoi olevansa IT-alalla töissä ja että hän voisi yrittää pelastaa läppärini, jos haluaisin. Niinpä sain kutsun hänen kämpilleen tuleville päiville.. Ja kun sinne sitten koneeni kanssa menin, hän oli tehnyt ruokaa ja pisti minut järjestämään kaikki tiedostot DVD-lle sopivan kokoisiin kansioihin.. En sitä silloin myöskään tajunnut, että olisihan hän voinut tiedostot nopeasti laittaa toiselle kovalevylle, mutta hän halusi viettää enemmän aikaa miun kanssa. Ja sitten hän pyysi minut ulos...

Ja no, ensin tappelin moista vastaan että ENHÄN MINÄ MIESTÄ HALUNNUT, mutta kun olo oli niin turvallinen ja mukava hänen kanssaan, pystyin juttelemaan ihan mistä vain ja hän ymmärsi, hän tuki, hän auttoi.. Jopa kun tulin kipeäksi hän otti minut kämpilleen sanoen ettei halua päästää minua olemaan huonokuntoinen yksinään omilla kämpilläni, ja hän huolehti minut kuntoon.. Eikä valittanut tai sanonut mitään, vaikka en mitenkään kauneimmillani silloin todellakaan ollut! Ja siinä vaiheessa ei tosiaan oltu vielä yhdessä. :)

Siitä se sitten lähti, lopulta minä taukapää tajusin että perskuta mä oon ihan in love tähän mieheen ja hän minuun, ja että voi miten ihana tapaus hän on kun noin otti minut siipiensä alle.. Ja yhtälailla pystyin häntä tukemaan hänen ongelmiensa kanssa, ja niin se sitten lähti. Nyt oon sitten muuttanut tänne Englantiin ja hoidellaan yhdessä omaa esikoistamme :)

Emmekä ehkä olisi koskaan tavanneet, jos se putki ei olisi räjähtänyt...

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voi ihana!! Ihan kylmäät väreet tuli tästä tarinasta! Kiitos kun kerroit:) toivottavasti joku lukee tämän ja tajuaa, kuinka välillä sillä kurjimmalla hetkellä saattaa yhtäkkiä koko elämä muuttua hyvään suuntaan! <3

Anna

Mun oli ihan pakko kirjoittaa tänne, koska kukaan ei vielä ollut myöntänyt tavanneensa miestään netissä. No, minäpä tapasin :) Laadin deittailuprofiilin parin vuoden sinkkukauden jälkeen, kun baarista ei ketään löytynyt, eikä kavereiden kavereistakaan. Homma oli ihan hauskaa, tosin monet tapaamani tyypit olivat ihan ok, mutta eivät mitään muuta. Sitten sain viestin tyypiltä kenen profiilia olin käynyt vilkuilemassa, mutten ollut uskaltanut kirjoittaa tälle. Kirje oli pitkä, mutta mutkaton. Samoin seuraavat viestit, joita lähettelimme. Treffasimme sitten eräänä lauantaina. Ekat deitit kestivät 18 tuntia, ja nyt ollaan muuttamassa yhteen :) Jos tuntuu, että baarit saavat riittää ja tiedät, minkähenkistä tyyppiä etsit, niin voin suositella nettiä!

Emppu

Tapasin poikaystäväni ensimmäisen kerran 17-vuotiaana, eli 5 vuotta sitten kaverini luona illanistujaisissa. Ihastuin häneen ensisilmäyksellä, mutta unohdin asian koska poika seurusteli jo vakavasti ja hän oli mua viisi vuotta vanhempikin. Ajattelin että "mitä tuollainen poika mussa muka näkisi". Jonkin ajan päästä, kun olin täyttänyt 18, tutustuimme sitten paremmin ja aloimme pitämään yhteyttä usein, tämän pojan aloitteesta. Olimme kuitenkin pelkkiä kavereita, kunnes pojan tunteet paljastuivat minulle. Hänkin oli ihastunut minuun, mutta hänellä oli vaikea suhde tyttöystävänsä kanssa, josta hän ei vaan päässyt irti. Odotin ja riuduin neljä vuotta ja koko tämän ajan odotin tätä poikaa. Välillä olimme yhteydessä ja välillä en kuullut pojasta mitään, kun tämä oli onnellisena suhteessaan. Oli minulla pari säätöä, mutta ne eivät olleet mitään vakavaa eivätkä menneet pussailua pidemmälle. Olin aivan rikki ja en muuta tehnytkään kuin toivoin sydämestäni, että meistä tulisi vielä jotain. Viime vuonna sitten "luovutin" ja päätin, että on pakko mennä eteenpäin. Tämä ihastukseni oli jo eronnutkin noin vuosi aikaisemmin, mutta ei ollut valmis mihinkään uuteen. Aloitin sitten loppuvuodesta tapailusuhteen erään pojan kanssa, joka oli minusta kiinnostunut, mutta kokoajan tämä edellinen ihastukseni oli mielessä. Tapailimme parisen kuukautta kunnes tämä poika heivasi minut aika törkeästi. En ollut tosissani ihastunut tähän poikaan, yritin vaan täyttää tyhjiötä, joka sydämessäni oli. Noin kuukausi tämän loppumisen jälkeen tämä oikea ihastukseni otti yllättäen minuun yhteyttä ja kertoi olevansa pahoillaan kaikesta mitä oli tapahtunut ja selitti kuinka vaikeaa kaikki on ollut. Tilanne jäi auki, koska olin tavallaan vielä loukkaantunut, enkä tiennyt mitä ajatella. Tapasimme kuitenkin tuon jälkeen nopeasti ja juttelimme asiat halki ja puhuimme rehellisesti kaikesta mitä näiden vuosien aikana oli tapahtunut, sekä miksi emme olleet päätyneet yhteen kaikkien niiden jahkailujen ja vaikeuksien jälkeen. Poika myös kertoi tunteneensa aina, että minä olisin hänelle se oikea. Minä tunsin täysin samoin. Sovimme sitten, että meidän pitää nähdä kunnolla ja viettää aikaa yhdessä. Parin viikon jälkeen vietimme sitten yhden päivän ja yön yhdessä, jonka jälkeen kaikki oli selvää. Tiesimme, että kuulumme yhteen ja aloitimme seurustelemaan. Enkä voisi olla onnellisempi kuin olen nyt. Kaikki tuntuu nimenomaan loksahtaneen paikoilleen. Kaikkien niiden vaikeiden vuosien jälkeen, en uskonut vielä joku päivä olevani tässä pisteessä. Seurustelevani miehen kanssa josta olen aina unelmoinut. Kuulostaa kliseiseltä, mutta mä löysin oman puolikkaani. Ja tiesin sen kokoajan, tiesin että "tää on mun mies, se oikea", sen takia oli vaikea luovuttaa, vaikka monet kaverit siihen kannustivatkin. Mä sinnittelin ja oon nyt viiden vuoden jälkeen juuri siellä missä mun kuuluu ja juuri sen ihmisen kanssa jonka kanssa haluan.

Ikinä ei pidä luovuttaa ja vaikka joskus kaikki tuntuisikin epätoivoiselta, asiat menevät juuri niinkuin niiden pitääkin.