Olen täällä hehkuttanut moneen kertaan aarrekarttoja eli kuvakollaaseja omista unelmista. Niitä tehdessä saa selkiytettyä itselleen, mitä oikeasti haluaa. Usein nimittäin saamme juuri sen, mitä haluamme, kunhan vain osaamme pyytää. Omat aarrekarttani ovat yleensä lähitulevaisuuden tavoitteita, vaikka usein laitankin niihin ”epärealistisia haaveita”. Nekin yllättäen aina toteutuvat. Sen takia varmaan tälläkin hetkellä näpyttelen tätä tekstiä Kaliforniasta.

Kuitenkin kun puhutaan pidemmän tähtäimen suunnitelmista, tavoitteista ja päämääristä, menen lukkoon. En tiedä mitä haluan. Kun mietin itseäni viiden vuoden päästä, missä näen itseni? Omistanko oman yrityksen ja asun Helsingissä menestyneenä uranaisena? Opiskelenko sittenkin vielä taiteen maisteriksi ja teen parhaillaan graduani? Asunko ulkomailla keskittyen kaikkeen muuhun kuin työntekoon? Vai olenko perheenäiti nauttien arjen pienistä asioista? Haluanko asua pienessä mutta uniikissa ullakkohuoneistossa vai kauempana keskustasta omakotitalossa?

Kaikki vaihtoehdot kuulostavat hyvältä, mutta kaikkea ei voi saavuttaa. Varsinkaan jos ei osaa päättää mitä haluaa. Sen takia päätinkin kirjoittaa itselleni kirjeen viiden vuoden päähän. 30-vuotiaalle Elisalle. Päätin pitää kirjeen sisällön salaisuutena, jolloin uskallan unelmoida tarpeeksi isoista asioista. Uskon, että kirjeen kirjoittaminen on hankalaa mutta todella palkitsevaa.

Omat ajatukset selkenevät kun maalailee itselleen ”unelmiensa tulevaisuutta”. Kannustan teitä muitakin tekemään saman. Älkää miettikö liikaa realiteetteja, tai sitä miten jotkut asiat olisivat mahdollisia. Miettikää vain sitä mitä haluatte, ei sitä miten asiat tulisivat järjestäytymään niin. Yleensä nimittäin universumi järjestää asiat niin nokkelasti, ettet rationaalisella mielellä olisi osannut edes keksiä moista vaihtoehtoa. Ja sitten jälkikäteen kutsumme tätä ”hyväksi tuuriksi” tai ”onnelliseksi sattummaksi”.

Kuvat on toissapäivältä kun olimme Laguna Beachilla käymässä. 

Kommentit (23)

Josku

Sulta tulee tekstiä, joka pistää ajattelemaan ja joka saa hyvälle mielelle! En oo lukenut blogiasi kauan mutta oot kyllä selvästi hyvän mielen bloggaaja, jonka blogia tulen lukemaan vielä tulevaisuudessakin:)

Vierailija

Neiti Kaliforniasta on asian äärellä. Ensimmäinen askel tiedostaa tulevaisuuden polut on piirtää kartta:D

Ida

Hei! Kiitos ihanasta postauksesta :)
Olen itse heittänyt negatiivisuuden elämästäni pari kuukautta sitten, joten opettelen vielä tätä uutta ihanaa elämäntapaa. Olisi upeata saada lukea jatkossakin tähän liittyviä kirjoituksia ja vinkkejä!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Kiitos Ida! :) Näitä samoja juttuja mä täällä usein höpöttelen joten luvassa näitä ihan varmasti jatkossakin :)

Monaveronika

Moikka! Ajattelin ilmoittaa, että Blogilista ei jostakin syystä ainakaan itselläni näytä, että tänne olisi tullut uusia postauksia. Linkistä pääsee kyllä tänne blogiin ihan normaalisti, mutta lista näyttää, että blogia olisi päivitetty viimeksi 31.3. eli juuri ennen siirtymistäsi MyCosmoon. Rupesin ihmettelemään, että oletko lopettanut koko touhun kun ei ole päivityksiä tullut, mutta syy onkin listassa, joka ei päivity tämän blogin osalta.

Milla

Jälleen kerran niin ihana teksti! <3 Sai minut heti hymyilemään tulevaisuutta ajatellen.

Maija

Hei onko sulla mitään vinkkejä mistä/miten/mihin aikaan löytää halvimpia lentoja? Luin pari postausta takaa että matkustat pienellä budjetilla niin ois kiva kuulla miten teet sen? :) heh

J

En ole aiemmin ikinä kommentoinu mihinkään blogiin, vaikka blogeja tosi paljon luenkin, joten mun kommentti tulee tosi tarkotuksella: sulla on inspiroivin ja positiivisin blogi jota oon ikinä lukenu! :) kiitos hurjasti siitä!

M

Samankaltaista ajatusta löytyy Tie Luovuuteen -kirjasta, loistavaa luettavaa, suosittelen! :) Itseä tuo kirja auttoi todella paljon ja kun ne opit unhoittuivat, päädyin lukemaan tätä ihanaa blogia ja taas silmät aukenivat ja uskaltaa unelmoida! Kiitos ihana Elisa tästä tärkeästä muistutuksesta, aurinkoisesta asenteesta ja tsemppauksesta!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Hei mä just hiplasin tota kirjaa kirjakaupassa ennen matkalle lähtöä mutta lopulta kassalle lähti 4 tunnin työviikko. Tää on varmaan joku merkki että toi pitää lukea seuraavaksi ;) Kiitos ihanasta kommentista ja kivaa viikonloppua! :)

Vierailija

Tosi hyvä idea. Luulenpa, että aika moni meistä pähkäilee samojen kysymysten äärellä. Päivä kerrallaan on hyvä elää mutta jos haluaa elämässään jotain mitä ei ole vielä saavuttanut, on hyvä visualisoida se :)

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Se on just noin! ;) Ja mikäs sen ihanampaa kun heittäytyä hetkeksi vaan haaveilemaan!

Una

Heh, kirjoitin juuri muutama kk takaperin itselleni tallaisen kirjeen mutta 10 vuoden paahan kun taytan 35. janna nahda mita 35 -vuotias minani tulee tuumaamaan taman hetkisista ajatuksistani :)

Vilhelmiina

Kiitos Elisa ihanasta ja inspiroivasta tekstistä! Aiempien kirjoitustesi innoittamana tein itselleni jo jonkin aikaa sitten aarrekartan, ja on ollut uskomatonta huomata, miten se on jo nyt vaikuttanut arkeeni ja elämääni. Olen kanssasi ihan samaa mieltä siitä, että ainoa rajoitus/este omien haaveiden toteutumiselle on meidän omat (negatiiviset) uskomuksemme. Kun niistä pääsee eroon, kaikki on mahdollista! :) Kiitos kovasti näistä kirjoituksistasi, joiden avulla oma elämänlaatuni on parantunut huomattavasti! :) Oikein ihanaa reissun jatkoa ja mukavaa kevättä!

Elisa
Liittynyt17.11.2015

Voiiiii, miten ihanasti sanottu! Kiitos! Mahtavaa että olet tehnyt aarrekartan :) Se on yksi parhaista jutuista mitä itselleen voi tehdä! Mukavaa kevättä myös sulle Vilhelmiina!

Vierailija

Tämä on kyllä ihan mahtava idea! En ole ikinä tullutkaan ajatelleeksi. Mulla on viimeiset pari vuotta ollut aika haipakkaa ja tapahtunut kaikkea sellaista jota en olisi ikinä uskonut tai edes halunnut (kuten jämähtää Australiaan :). Parhaan kaverin kanssa meidän synttäreiden tienoilla aina pohditaan kuinka paljon asiat onkaan voinut muuttua jo vuodessa. Nyt olen kovasti hakuteillä mitä tekisin elämälläni täällä toisella puolella maapalloa, että tällaisen kirjeen kirjoittaminen voisi selkeyttää vähän tulevaisuuttani. Kiitos!