Tätä postausta kehitellessä täyty ihan toden teolla miettiä, että mitä kaikkea on tapahtunut kuluneen viime vuoden aikana. Onneks on kuvia otettu tiuhaan, joten läppäri auki ja 2014 vuotta selaileen läpi. Mun 2014 vuosi oli tosi tapahtumarikas vuosi. Tammikuun aikana asuin Helsingissä ja tanssein Suomen Kansallisbaletissa. Aika nopsaa siitä muutin takaisin Venäjälle Pietariin, kun halusin vielä lisäkoulutusta, vaikka olin tosin jo valmistunut ammattitanssijaksi. Talvi ja kevät meni Vaganovassa tanssien ja kesälomalla tulin takaisin Suomeen. Muutin vanhempieni luokse vähäksi aikaa ja sain viettää siellä osan lomasta. Kesän puolivälissä tulinkin takas Helsinkiin ja sitten alko pohdiskelut, että mitäs haluan tehdä syksyllä/tulevaisuudessa. Noh, tein valintani ja oon ollut todella tyytyväinen kaikkeen mitä tää syksy/ talvi on tuonut tullessaan. Balettia oisin voinut jatkaa jonkunaikaa, mutta vakavien vammojen takia päätin jättää ammattiuran. Elokuussa sitten aloitinkin tän blogin pitämisen ja syksymmällä alkoi opiskelut. 


Ei voi muuta sanoa kuin, että kuluneen vuoden aikana on tapahtunut niin paljon hyviä juttuja joista oon ihan ihmeissäni, sekä tosi kiitollisin mielin. Bloggaus on mulle hurjan tärkeä juttu. Tykkään kaikesta tähän liittyvistä jutuista enkä koe tätä mitenkään rasitteena. Päinvastoin! Kun alotin tän bloggauksen tiesin, että tähän haluan panostaa täysillä. Yksi syy siihen on valokuvauksen, muodin, pukeutumisen lisäksi on myös se, että tässä saa toteuttaa itseään, sekä tässä kehittyy koko ajan. Baletti oli ennen mun ykkösprioriteetti päivisin (työn kannalta)  ja nyt bloggaus on tullut sen sijalle. Opiskelu on myös tosi tärkeä juttu mulle. 

Tosi paljon onkin tapahtunut täällä blogissa ja yksi isoin juttu olikin Cosmopolitanin MyCosmon tähtibloggaaja status, mikä jatkuu edelleen. Tästä olen tosi otettu. Tänä vuonna 2015 tosin mennään vieläkin lujempaa, kuin viime vuonna täällä blogissa! Ai että mä odotan jo, että pääsen alottaan näitä tulevia juttuja! Teille monipuolisia juttuja siis luvassa . :) Oon myös hurjan kiitollinen teistä siellä ruutujen takana. Tän olen sanonut ennenkin ja sama pätee yhä: Kiitos jokaisesta sivun lukaisusta, kommenteista ja tsemppauksista mitä oonkaan teiltä saanut. Kiitos siitä, että olette ollut mun viime vuodessa mukana ja toivottavasti tänäkin vuonna pysytte tällä taajuudella. :) Kaunis kiitos teille. <3 

Mutta tästä vuodesta on tulossa huippu, näin mä päätin ja haluan uskoa siihen. Työtä se varmasti vaatii mutta oon niin valmis ottaan tän vuoden työt ja haasteetkin vastaan. Todella onnellista uutta vuotta jokaiselle. :) 

 

artwork.jpg909.jpg56.jpg55twork.jpg14rk.jpg12artwork.jpg12twork.jpghyartwork.jpg12.jpg97.jpg45work.jpg78rtwork.jpg81rk.jpg771.jpg98.jpgIMG_446411work.jpg09.jpg52.jpgjj.jpg64.jpgMinnanBlogissk.jpgnky_artwork.jpgoo.jpgddwork.jpg_artwork.jpgwew.jpgbefunky_artwork.jpg122ork.jpgminnas

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

22- vuotias helsinkiläinen, joka bloggaa intohimostaan muodista ja pukeutumisesta, sekä lifestyleä unohtamatta. Paljon kuvia sekä positiivisia fiiliksiä blogissa! minna.somero@hotmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2015

Kategoriat