Viikon trendivinkissä tulee kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun meistä otettiin Didemin kanssa asukuvia lauantaina. Olen viettänyt koko viikonlopun tuossa asussa, lukuun ottamatta perjantain sifonkista mustaa V- aukkoista paitaa. Perjantaina oltiin Didemin kanssa kuin kaksi marjaa, kun meillä oli molemmilla mustat liehuvat trenssit, nahkaiset housut, sekä nahkamaiharit jalassa. Lauantaina puolestaan Didemin takki vaihtui kevään trendiväriin, armeijanvihreeseen yksilöön, sekä mun paita rentoon neuleeseen. Näitä ohuita trenssejä olen huomannut käyttäväni lähes tulkoon joka päivä. Omistan saman takin valkoisena, sekä vaaleanbeigen värisenä.

Lauantaipäivä vietettiin Southparkissa istuen, ja miten ihana olikin vaan istua rauhassa auringonlämmössä. Myöhemmin mentiin mattolaiturille, mikä on yksi mun lempipaikoista kesäisessä Helsingissä, ja illalla piipahdettiin Brondassa. Itse en siellä syönyt, mutta voi pojat miten ihanan näkösiä annoksia sieltä löytyy aina. Ja makukin on niissä enemmän kuin kohdillaan.

Tykkään näin kesän tullessa viettää paljon aikaa ystävien kanssa keskustassa istuen rauhaisissa merkeissä. Lähinnä sitä tulee vain käväistyä kotona nukkumassa, ja heti aamusta lähden esim auringonottoon rannalle. Sitä tässä jo kovasti odotellessa! :) 

 

 



DOLCE&GABBANA lasit
BIK BOK takki
ZARA paita
GINA TRICOT housut
XTI DIN SKO nahkamaiharit
SKAGEN kello
LUMI laukku 

Kommentit (4)

MINNASOMERO
Liittynyt17.11.2015

No mimmi siellä! <3 Kiitoksia Jenni, huomaan kyllä käyttäväni tuota trenssiä ihan jatkivasti!
Kivaa päivää sulle! xx

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

22- vuotias helsinkiläinen, joka bloggaa intohimostaan muodista ja pukeutumisesta, sekä lifestyleä unohtamatta. Paljon kuvia sekä positiivisia fiiliksiä blogissa! minna.somero@hotmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2015

Kategoriat