VOI UPEUS mikä ilma on ollut tänään! Lämpöä piisannut ja aurinko paistanut. Tänään heti herättyä olin jo hymyssä suin ja päivä oli kokonaisuudessaan onnen täyteinen päivä. Nean kanssa lähdettiin ulos tuulettuun mikä merkitsi tietty myös kuvailuja. Ihan uskomattomalta tuntuu, että pystyi olla ohuella takilla ja kyllä, shortsit jalassa! Täytyy tosin myöntää, että nämä nahkaiset sortsi/ kapri- kaunokaiset mulla oli jalassa vain kuvissa. Ilman puolesta oisin voinut dallata nämä jalassa, mutta ihan näin maaliskuussa en viittinyt arkipukeutumiseen niitä vielä laittaa. Muuten lookki pysyi sama mutta jalassa oli sitten mustat pöksyt. 

Kengissä myös kevään tuntua, kun kantapää on avonainen ja kärjessä myös avonainen kaistale. Kitten heel korot (matalat korot) on kevään yksi must have- juttu ja nämä olikin hitusen matalampaa korkoa kuin mulla yleensä. Ihan Kitten heel tasolle nämä ei mene, sillä niissä korko on ihan mini tasoa. Just huisi keksintö ne mini korot onkin! Semmoset seuraavana hankittavana.  

Tässä kun kevät tekee tuloaan, huomas kuinka aika on mennyt taas tosi nopsaa. Vaikea jopa uskoa mitä kaikkea onkaan siunaantunut viime keväästä lähtien. Ala-ja ylämäkiä, mutta kaksin verroin positiivisia juttuja tapahtunut. En malta oottaa mitä kaikkea kevät tuo tullessan ja täysillä eteenpäin mennään! :) 

FILIPPA K takki / jacket 

OODJI paita/ shirt 

GINA TRICOT nahkakaprit/ leather shorts 

DIN SKO korot/ heels

OH GOSH this day has been awesome! The lovely sun came up today again to shine at the sky and it was so warm outside! I woke up today with a big smile and the whole day has been full of joy! We went with Nea to take some photos and just enjoy the day at the centre of Helsinki. I wanted to wear some "spring clothes" and I had my new leather shorts on with a new pair of high heels. I had to admit I wore those shorts only during the photoshoot. The weather was warm, but because it's still March I will only dream of using these leather beauties! 

These heels has a spring feeling also, because those show more skin than usuall. Kitten heels are one of the must have- fashion trends during this spring, but these are just in the middle of a normal high heel and a Kitten heel. I think I need to go Kitten heel shopping soon! hah. 

Spring is coming and I started to think about my last spring until this day. I feel so blessed of everything that has happened to me. So not so good and awesome things. More positive things than negative ones. I just cant wait what this up coming spring is going to bring! Feeling joyfu! :) 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

22- vuotias helsinkiläinen, joka bloggaa intohimostaan muodista ja pukeutumisesta, sekä lifestyleä unohtamatta. Paljon kuvia sekä positiivisia fiiliksiä blogissa! minna.somero@hotmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2015

Kategoriat