Ihan kipeää tekee selata näitä kuvia läpi, sillä mun NYCin matkustusvimma vaan kasvaa kasvamistaan! Vietin 2011 kesän Bostonissa tanssien balettia, sekä kävimme ystäväni kanssa NYCissä tuon reissun aikana. Kokemus oli ihan huippu ja aika vallaton. Vallaton siksi, kun kumpikaan ei ollut käynyt kyseisessä kaupungissa aikaisemmin, ja lähdettiin Bostonista aamuyöstä kahdestaan bussilla kyseiselle reissulle. Noh, bussimatka oli aika mielenkiintoinen kokemus, sekä nauruhermot oli herkässä. Bussissa myös oli toimiva vessa mutta ei vessan ovea. Matka kesti n. 3 tuntia ja perille päästyä bussi jäi keskelle China Townia. Meillä ei ollut mitään tietoa minne suuntaan täytyis mennä mutta lopulta kartan kanssa päästiin määränpäähän, kyseessä siis Time Square. Taidettiin viettää kyseisessä kaupungissa n.24 tuntia, sillä meidän täyty palata takaisin Bostoniin baletin pariin. Matka sitten takas oli ihan hulvaton, kun rättiväsyneenä ja nälkäisinä päästiin takas Kiinalaiseen bussikuljetukseemme.

 

Mutta ihan hurjan hieno kaupunki! Niin paljon nähtävää ja ihan silmät pyöreinä oltiin meidän NYCin visiitin ajan. Kauaa ei siellä keretty olla mutta kerettiin nähdä ja kokea tosi monta paikkaa tuon reissun aikana. Käveltiin jalat ihan muussiksi ja vaatteet läpimärkinä kuumuuden takia reissaattiin tuossa kaupungissa. Pitkään mun on tehnyt mieli mennä kunnon reisulle jenkkeihin ja uudestaan NYCiin ihan ajan kanssa, mutta varsinkin Venäjälle muuttoni pisti monet suunnitelmat silloin uusiksi. Saa nähdä millon pääsen taas tuonne ihanaan kaupunkiin käymään mutta saletti on se, että sinne täytyy mennä! Jestas miten mekin kerettiin kokea niin paljon tuon 24h aikana, saati sitten 2viikon tai kuukauden aikana tulisi nähtyä ja koettua! 

254643_2109842298446_8144723_n

 

285008_2109844658505_4107740_n

 

284511_2109853098716_1366453_n

 

215191_2109853418724_4753301_n

 

226094_2109844938512_5092749_n

 

minna787.jpg

 

183895_2109852098691_6092153_n

 

183799_2109842058440_2299096_n

 

229789_2109848258595_6454456_n

 

216951_2109860058890_3167472_n-2

 

226091_2109864819009_7846924_n

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

22- vuotias helsinkiläinen, joka bloggaa intohimostaan muodista ja pukeutumisesta, sekä lifestyleä unohtamatta. Paljon kuvia sekä positiivisia fiiliksiä blogissa! minna.somero@hotmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2015

Kategoriat