Yleensä omaan aika pitkän pinnan enkä menetä malttiani helposti, mutta eilen ja tänään kärsivällisyyteni on ollut vähän koetuksella. Syy tähän ei ole mikään raskas asia eikä ole mitään kamalaa tapahtunut, mutta tämä kyseinen asia sai itseni hieman ärsyyntymään. Nimittäin läppärini, ei vanha läppärini vaan uusi, eilen hankittu, jo pitkään toivottu ja tarvittu läppäri. Vanha koneeni vetelee viimeisiään, eikä monista huolloista huolimatta jaksa enää toimia, joten uuden työvälineen hankita oli välttämätöntä.

Uusi kone toimii kyllä hyvin, kunnes lisäsin kuvat blogipohjalle ennen postauksen julkaisemista. Kuvat olivat erittäin epätarkkoja eikä ne näytä siltä miltä pitäisi. En tiedä onko kyse muokkausohjelmasta vai kuvien leveydestä/ korkeudesta, mutta en ole ikinä ennen törmännyt samaan ongelmaan vanhalla koneellani. Eilinen ilta meni tätä probleemaa ratkoessa, mutta en keksinyt siihen vastausta. Ongelma on varmaan helppo ratkaista, mutta itselläni ei ole tarpeeksi tietoa ja taitoa koneiden suhteen, joten täytyy lähteä kysymään asiasta. Sain kuitenkin tehtyä tämän postauksen uudestaan tällä vanhalla koneellani.

Elämässä on suurempiakin ongelmia kuin tietokone ja valokuvat, mutta itseäni kyllä ärsytti, kun työvälinettä ei pääse käyttämään niin kuin ajattelin. Mutta nyt ajattelen vain että olkoot, asia selviää varmasti, ja toivottavasti seuraavan postauksen pääsen tekemän sillä tehokkaammalla koneella. Kuvat otettiin Didemin kanssa muutama päivä sitten, eilinen meni päivä sairastaessa, ja tänään en ole onneksi enää kuumeessa. Nyt kimpsut ja kampsut niskaan, Kuulemiin! 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

22- vuotias helsinkiläinen, joka bloggaa intohimostaan muodista ja pukeutumisesta, sekä lifestyleä unohtamatta. Paljon kuvia sekä positiivisia fiiliksiä blogissa! minna.somero@hotmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2015

Kategoriat