Ystävinäni ja työkamuinani on valtavan paljon upeita henkilöitä, jotka rikastuttavat elämääni mielettömän paljon.

Heissä on vain sitä jotain ja aina kun pääsee viettämään heidän kanssaan aikaa, tuntee olonsa kovin inspiroituneeksi. 

Jotta hyvä pääsisi maksimaalisesti kiertämään, julkaisen blogissani INSPIRED BY: -postauksia tietyin aika ajoin. 

INSPIRED BY: -sarjan ensimmäiseen postaukseen sain ilon haastatella taidegraafikko Outi Kalliota, jonka printtisarja ”Boobs - The Legend” on herättänyt hurjasti ihastusta varsinkin nuorten naisten keskuudessa (me included!!).

 

KERRO HIEMAN ITSESTÄSI:

”Olen Outi Kallio, taidegraafikko Helsingistä. Työskentelen myös elokuva- ja mainosalalla lavastajana.

Olen pitkään tehnyt luovan alan töitä ja kuvataide on kulkenut siinä sivussa mukana, nyt toivon että pikkuhiljaa voisin alkaa tekemään tätä omaa intohimotyötäni enemmän. Olen ollut taiteilijaresidensseissä Islannissa ja Panamassa.”

 

MISTÄ IDEA BOOBS-THE LEGEND:IIN LÄHTI?

”Idea lähti liikkeelle silloin, kun kävi ilmi että Instagram poistaa nännit feedeistä poistamalla kokonaan kuvat, joissa rinnat näkyvät. Kyse oli nimenomaan naisten nänneistä ja rinnoista, muut nännit saavat kyllä näkyä. Minua se ajatus vaivasi ja vaikka itsekin koen, että nännit näyttävissä kuvissa on kyllä jotain shokkiarvoa, on hyvä miettiä että miksi näin on ja mitä saavutetaan rintojen peittämisellä. Nämä printit ovat pieni kannanotto tähän asiaan; rinnat ovat kauniita ja jokaisella on omansa.

Boobs-sarja on ikäänkuin arvonanto ja kunnianosoitus rinnoille ja sille, että ne ovat kaikki erilaisia ja ihania. 

Rinnat antavat meille elämää, kun olemme lapsia, niiden kasvaminen on osa naiseksi tulemista ja niiden muuttuminen kertoo eletystä elämästä.”

 

MITEN PRINTTISI ON OTETTU VASTAAN?

”Printit on otettu todella hyvin vastaan. Ne ilahduttavat paljon ja etenkin nuoret mimmit ovat ottaneet ne omakseen. Tulee sellainen fiilis, että ihmisillä on aika positiivinen suhde omiin tisseihin.”

 

MITEN/MISTÄ SAA OMAT BOOBSIT?

”Minut löytää ja voi olla yhteydessä Instan kautta!” @outikallioartist

 

TERVEISESI LUKIJOILLE:

”Ownaa se miltä juuri sinun kehosi näyttää! Ihmiset, jotka osaa katsoa itseään aamulla peilistä ja pitää siitä mitä näkevät, ovat mielestäni kaikista kauneimpia.

Se sisäinen itsetuntoa ja varmuutta huokuva olemus näkyy pitkälle.”

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.