Muistan kun kirjoitin ensimmäisen runoni. Se tapahtui ala-asteella, ollessani n 12-vuotias. Opettaja pyysi minua kirjoittamaan luokkamme keväiseen iltatapahtumaan / juhlaan runon, jonka voisin sitten esittää tilaisuuteen myös kutsutuille vanhemmille. Mietin pitkään tyhjä paperi edessäni mitä kirjoitan. Jollain ihmeellä sain kuitenkin sanoja toisen eteen  ja täytyy näin jälkikäteen myöntää, että lopputulos oli yllättävän hyvä jopa minulta 12-vuotiaan kirjoittamaksi. On kuitenkin aivan eri asia kirjoittaa jonkun pyynnöstä, ja tässä kohtaa vielä tietynlaisesta käskystä, kuin omasta inspiraatiosta.  Se on melko haastavaa, mutta ei mahdotonta. Vaikka olen aina pitänyt kirjoittamisesta,  olin varma että tuo puoliväkisin kirjoitettu - ja keksitty väkerrys oli ensimmäinen mutta myös viimeinen tekstinpätkä jonka päästäni vedän, ja että mun runoilijan ura jää nyt kyllä tähän.

 

Vaan kuinkas sitten kävikään? Huomaamattani olin pian kirjoittanut toisen, ja kolmannenkin runon. Siirtyessäni yläaste - ja ammattikouluaikaan, elämässäni on tapahtunut monia asioita, sekä edessäni ollut useita tilanteita, jolloin on tuntunut että on vain helpompaa ottaa kynä käteen ja puhua viholle jonkun henkilön sijaan. Siihen on matalampi kynnys vuodattaa minkälaiset tunteet vaan, koska se ei tuomitse sinua, tai ajatuksiasi. 

En ole siis kauheasti ennen tätä projektia esitellyt tekstejäni kenellekään. Yhden ainoan kerran olen tullut yllätetyksi- silloinkin kyseessä oli oma äitini. Olin kirjoittanut runon edesmenneelle ystävälleni ja unohtanut sen näkyville. Muistan kuinka äiti luettuaan runon totesi; " et sä kyllä ole tätä ole itse kirjoittanut, tää on kuin suoraan jostain kirjasta... Tosi hyvä siis! "  Olin tuolloin ammattikoulussa 1 vuotta opiskelemassa. Se kommentti tuntui silloin ihan uskomattoman hyvälle! 

Muutamia vuosi sitten perustin runoille  blogin, ystäväni kehotuksesta laittaa tekstejäni esille. Epäröin aluksi, koska en ollut ikinä kuvitellut kirjoittavani kuin itselleni, omaksi tavaksi käsitellä elämääni ympäröivät asiat. Blogioli kuitenkin vain harvojen tiedossa; sillä oli olemassaoloaikanaan vain 4 lukijaa.  

Kaikkien mutkien kautta on lopulta tultu tähän, missä nyt olen. Tämä runokirja syntyi ideasta koota kaikki kirjoittamani runot yhdeksi ns. kokoelmaksi, koska niitä oli kertynyt pöytälaatikkoon niin monta yksittäistä, sekä samalla suorittaa merkonomiopintojeni opinnäytetyö. Projekti on ollut tietysti ennenkaikkea opettava ja monivaiheinen, mutta myös epätodelliselta tuntuva. Ehkä ymmärrän asian hienouden vasta sitten, kun kirja on lukuvalmiina minun ja teidän käsissänne. 

Lopuksi haluan muistuttaa, että runoja on yhtä monta, kuin niiden tulkitsijoitakin. En ala erottelemaan oikeaa ja väärää tapaa, mutta haluan lukijan ymmärtävän että runot ovat syntyneet aidossa, eletyssä elämässä sekä eri tunnetiloissa. Sempä takia et ehkä koe kaikkea samalla tavoin kuin minä, eikä niin pidäkään. Riittää, jos teksti koskettaa sinua jollain tasolla. 

 

Mukavia lukuhetkiä, 

-N- 

PS. Pahoitteluni jo etukäteen kaikista niistä kirjoitusvirheistä, jotka jäivät minulta, ja oikolukijaltani(kin) huomaamatta ja kaiken tämän härdellin keskellä korjaamatta. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.