Aurinkolasit - Guess

Toppi - Vero Moda

Napatoppi - BikBok

Hame - H&M

Ballerinat - H&M

Viime viikolla riitti vielä hellepäiviä, lämpöä riitti ihan iltamyöhään asti mikä oli tosi ihanaa. Alan vahvasti uskoa että enää emme saa nauttia niistä niin lämpöisistä illoista Suomessa.
Asuvalinta oli helteiden mukainen. Rakastan tuota aztec kuvioista hametta, sen värit ovat niin suloiset.

En halunnut iltasella liikkua pitkin keskustan katuja tosi pikkuisissa vaatteissa, joten heitin valkoisen sifonkitopin päälle - vähän niinkuin liiviksi. Valkoisen värin sekä tietty kankaansa puolesta se oli todella viileä vaihtoehto, kuin esimerkiksi jakku tai neule.

Aztec kuvion lisäksi asusta löytyy myös kukkaa ja pitsiä. Kokonaisuus on mielestäni tosi söpö, ehkä myös hieman romanttinen.

Mua ei itse asiassa haittaa vaikka helteistä ei ehkä pääse enää täällä nauttimaan. Viikon päästä pääsemme ihailemaan Rooman kaupunkia ja lämpötilat näyttävät kerrassaan ihanalta, about 30 asteen lukemissa siellä ollaan. Takaisin tänne Suomeen tullessa pääsee nauttimaan luultavasti lämpimästä syksystä. Syksyä mä hieman odottelen vaikka kesäihmisiin kuulunkin.


Mitä mieltä olette asukokonaisuudesta?
Odotatteko te jo syksyä?
 

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto