Long bob on pyörinyt mielessäni kauan ja nyt todella palavasti. Silti pelko jarruttaa minua paljon. Pelko siitä jos en tunnekkaan itseäni Long bob hiusmallissa itseltäni ? Mitä jos se ei kuitenkaan sovi minulle ? Moni on monesti kehottanut minua leikkaamaan hiukseni ja ennen en välittänyt muiden kehotuksista, sillä ihailin pitkiä hiuksia. Nyt kuitenkin, kun huomaan ihailevani naisia ketkä omistavat tämän hiusmallin alkaa itsenikin kutkuttaa hiusten leikkaus. Haluan kuitenkin olla 100% varma, siitä että oikeesti haluan tehdä sen muutoksen ja ettei tämän hetkiset tunteet ole vain hetkellinen mielijohde. Tiedän, että hiukset ovat kasvava luonnonvara,  lause jota jokainen kampaaja jaksaa toitottaa. Lause mitä en pysty sietämään. Kyllä ne hiukset kasvavat, mutta hyvin hitaasti ja jos sitä odottaa niin vielä hitaammin. En ikinä unohda, kun leikkasin hiukseni ylä asteella 7cm pituseksi kanan töyhtöksi, koska lehdessä oleva malli näytti, sillä leikkauksella hyvältä. Juoksin kampaajalta itkien kotiin ja inhosin ulkonäköäni niin kauan, ennen kuin hiukset kasvoivat polkkapituiseksi. Tiedoksi vielä, että hiusten värini oli myös musta. Nuorena haluaa kokeilla kaikkea uutta ja itselläni kaikki kokeillut olivat suuria epäonnistumisia, jonka takia kärsinkin kampaaja pelosta. Nykyään olen myös jokaisen kampaajan pahin painajainen, sillä minähän en nouse tuolista pois ennenkuin lopputulos tyydyttää minua. Pelkästään sinnepäin ei riitä jos kampaaja on luvannut lopputuloksen olevan sitä mitä haen. Arvostan myös kampaajalta rehellisyyttä. Esimerkiksi oma kampaaja Susse kertoo heti jos tavoitteeni ovat epärealistisia ja se ei onnistu kerralla. Löytyykö teiltä samankaltaisia tunteita tai kokemuskia ?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Welcome to my life, which includes lot of shopping. I decided to fit a little bit of fashion and my own style to my everydaylife.