Heräsin aamulla kesken jännän uniseikkailun. Enpä ollut ollenkaan virkeä. Tuntui pikemminkin kuin olisin jäänyt ison unihiekkakasan alle ja sängystä ylösnouseminen vaati ison kuvitteellisen hiekkalapion ja yllättävän paljon ponnisteluja.

 

Järkeilin pienen aamujumpan piristävän, mutta jos rehellisiä ollaan niin taisin vain maata suurimman osan siitä ajasta jumppamatolla tuijotellen kattoikkunan läpi pilviä. Ne liikkuivat nopeasti ohitse, kuin pikakelauksella ja hauskannäköisissä muodoissa.
Löysin kirahvin, delfiinin, pallokalan, valaan, pieraisevan koiran ja yhden donitsinkin.


Pilvet piristivät lopulta kummasti ja lähdin virkeänä auringonpaisteessa Polhelmin showroomille katsomaan kevättä.


Rantatunikoita, kukkahaalareita, virkattuja toppeja ja kasa suloisia bikinejä! Tuli heti ikävä takaisin lämpöön.  
Lindexin tuleva bikinimallisto näyttää muuten lupaavalta – pitää mennä ostamaan parhaat päältä, kun ne jo kohta tulevat kauppoihin. Ei niitä ikinä ole enää hyviä jäljellä silloin kun kesä oikeasti alkaa pilkottaa.

 

Ja tämä hattu! Mysteeri on ratkennut. Niin moni on kysellyt tämän perään kun se on lomakuvissa heilunut päässäni, enkä ole koskaan oikein osannut vastata mistä sen olen ostanut. Nyt tiedän, Glitteristä! Uusia hattuja oli showroomilla ja ilmeisesti tulossa liikkeisiinkin pian.

Yksi parhaista rantahatuista mitä minulla on ollut :)


Polhelmilta lähdin hoitamaan muutamia asioita ja käymään koulutuksessa erästä pikkuprojektia varten. Saavuin kotiin juuri ennen kaunista auringonlaskua.
(Ja Todella nälkäisenä, mutta pikavisiittini kauppaan venyi miltei tunnin mittaiseksi, kun siellä oli taas kaikenmaailman uusia miniananaksia ja pikkulimejä mille piti jäädä puhumaan itsekseen).



Lopulta sain raahattua kauppakassit keittiöön ja pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa suosittua bataattiburgerireseptiä (hieman omalla twistillä). Se oli kyllä hyvää!



Ruokaonnellisena lässähdin sohvalle koneen ääreen koko illaksi (ja yöksi). Listalla oli vaikka mitä asioita mitä piti tehdä, mutta tuntui etten saanut niistä edes puolia valmiiksi. 

Minä entinen yöihminen, en siis ilmeisesti saa päätäni toimimaan enää ollenkaan yhdeksän jälkeen illalla.
Mikä homma se sellainen on, että en ole aamu - enkä näköjään yöihminenkään?

 

Onneksi tänään on taas uusi keskipäivä :D Ihanaa lauantaita!

Kommentit (14)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Latasin juuri jonkun uuden appin; filterloop
Muuten hyvä, mutta tunkee koko ajan jotain mainoksia päälle ja se ärsyttää :D

Maija T

Olipas ihana postaus! ;) millä oot muokannut noi kuvat? Ainakin noi ekat ku o sellane pehmee filtteri :)

Jenna

Super kiva postaus!!:) Haha, rupes naurattaan kun kerroit miniananaksista ja pikkulimeistä, siis mulla on jokin addiktio pieniin ruoka-aineksiin(?). Esimerkiksi toissa päivänä mun oli pakko kotiuttaa kaupasta maailman SÖPÖIN minibanaaniterttu, ja tuossa se edelleen kököttää pöydällä sillä kuka raaskisi tuollaista söpöläistä syödä!? Ja poikaystävää naurattaa:D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Ah, minibanaanit on mitä suloisimpia! :D Haha, ja se ananas. Se vasta tapaus onkin! Ei niitä raaski syödä ollenkaan!

Karoliina - www.valoon.fi

Bataattiburgeri kuulostaa ihanalta, ah! :) Kyllä se kevät onneksi sieltä tulee, Polhemin koristelut ja kaikki uutuudet piristivät minuakin huimasti, lisäksi vielä eilen hetken aikaa pilkottanut aurinkokin. Hauskaa lauantaita sulle! :)

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Kiva kuulla :) Polhelmin koristelut on aina niin ihania! Ihan kun astuisi jonnekin satumaailmaan joka kerta siellä showroomilla :D

Oona

Ihania kuvia! Sulla on tosi kauniit kiharat, miten teet ne vai onko luonnon kiharat? Hyvää lauantaita! :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram