Nyt on minun silmissäni videoprojektorit, piirtoheittimet ja mitkä lie menneet ihan uusille leveleille – tai vesille. Satuttiin nimittäin eilen Marina Bay Sandsin edustalle Event Plazalle, juuri kun siellä alkoi musiikki soida, erivärisiä suihkulähteitä nousi vedestä ja vesihuurteeseen piirtyi liikkuvaa kuvaa.

En ole ennen nähnyt vastaavaa ja jämähdin tuijottamaan (ja kuvaamaan) koko esityksen alusta loppuun. Minusta se oli upea ja näytti kauniilta tummaa iltataivasta vasten, pilvenpiirtäjien valot taustalla vain loistaen.

Kuulin, että kyseinen vesivaloesitys näytetään jokaisena viikonpäivänä eri kellonaikoihin, joten ei ehkä ollutkaan niin erikoinen sattuma, että onnistuin olemaan juuri tuolloin paikalla, mutta erityinen se oli minulle silti.

Videokuvaamisessa päätin myös näyttää kykyni heilumalla ja kiikuttamalla kameraa puolelta toiselle, hieman häiritsevästi, mutta ehkä se silti antaa jotenkin enemmän kuin pelkät kuvat.

Valovesishown jälkeen kävimme tsekkaamassa vieressä sijaitsevan Avalon yökerhon, mikä oli jonkinnäköinen lasikuutio vedenpäällä ja aika näyttävä. Sisältä ehkä hieman odotettua pienempi, mutta oletettavasti melko suosittu ja trendikäs juhlapaikka Singaporessa. Mihinkään älyttömiin juhlatunnelmiin, tai oikeastaan lähellekään sitä kaikesta kiertelystä väsähtäneet jalkani ja liian vähäisestä unesta uupunut pääni ei tosiaan kyennyt ja juotuamme yhdet drinkit lampsimmekin koko porukka takaisin hotellille ja minä ainakin suoraan peiton alle.

Niin. Juhlimista täällä ei tosiaan olla sitä yhtä viinilasia enempää harrastettu, mutta olisi tietysti mukava tulla joskus uudestaan ja kokea vaikka sitä yöelämääkin ihan ajan kanssa. Upeita paikkoja sitä varten täällä ainakin on (esim. 1-Altitude Singaporen korkein kattoterassi, missä piipahdimme perjantaina, oli aivan upea).
Alkoholin hinta kaiken upeuden mukainen tosin myös, mutta ehkä ihan sivistyneet muutamat drinkit ovatkin lärvilautasen sijaan niissä se juttu.

 

Hame - Topshop
Toppi - Gt
Kengät - Zara
Laukku - Celine

Kommentit (11)

Ace

Oletpa kaunis, kauniit on maisemat ja nyt taitaa olla niin, että tämä kohde on nyt esitelty jo niin upeasti monen bloggaajan toimesta, että haluan ehdottomasti tuonne (jos joskus on varaa).

Maija

Onhan tuo valoshow aikamoisen hieno! Kiitos videosta :) Täytyykin mennä joku kerta katsomaan se paikan päältä.

Olen kirjoittanut omaan blogiini vähän kriittisemmin tuosta 1-altitudesta
http://www.lily.fi/blogit/puolisoviisumi/kattojen-ylla. Itse en siellä iltaa viettäisi näköaloista huolimatta, sillä paikan musiikkitarjonta on todella huonoa. Jos näköaloja kaipaa, löytyy tuota laivarakennuksesta KU DÉ TA -yökerho, josta avautuu myös hienot näkymät :)

Huikeita kuvia ja hyvältä näyttää! Kivaa loppureissua!

Caroliina

Onko toi valoshow Marina Baysta? :) tietkö mihin aikaan siellä sitä valoshowta esitetään? Meidän serkutkaan eivät tienneet tosta, joten ehdottomasti mennään katsastamaan tuo! :)

Ihania kuvia muuten!

Www.closetoobsession.blogspot.fi

wer

mistä ostat rintaliivisi? näytät rintavalta ja hoikalta, ja itsestäni tuntuu, että suomesta on älyttömän vaikea löytää hyviä rintaliivejä tälläisellä vartalolla..

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Victorias Secret, Change, joskus Lindex & HM jne :) En ole niin rintava että koot olisivat ihan kiven alla, mutta välillä tosiaan vaikea löytää niin pientä ympärysmittaa.

heartbeat

Suositteleen yöelämää Singaporessa ja paikkaa nimeltä Double O! Keskiviikkoisin naisten ilta, drinksut ja sisäänpääsy ilmaista naisille, miehet maksaa juomat ja sisäänpääsyn (noin 20dollaria. Aivan mieletöntä musiikkia -niin bilemusaa kuin rauhallisempaa akustista eri puolella paikkaa!!

jannis

hei pakko kysyä että minkälaiset rintaliivit sulle oli tuon ohuen topin kanssa ja olitko kokonaan ilman? itse ostin juuri samantyylisen ja tuo liiviasia vähän vaivaa.....

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

pahoittelen etten huomannut kommenttiasi kuin vasta nyt. Tuon topin (ja usean muunkin) alla oli itseasiassa bandeau malliset bikinit! Tosi kätevät, kun jotenkin tukevammat, mutta silti ohuemmat kuin normaalit olkaimettomat rintaliivit :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram