”Mumi peiko pikka muu” lauloi Ryanin ja Saaran Etelä-Afrikkalainen ystävä yllättäen autossa matkalla lauantain ruokamarkkinoille Kapkaupungissa.
Ihan normaalia kai, Saara oli viljellyt suomalaisia sanoja ympäri ystäväporukkaa ja varsinkin Ryan taitoi jo tämän uralilaisen kielemme niin hyvin, että oli ihan turha yrittää edes puhua mitään salaisuuksia paljastumatta.

”Possu sanoo röh röh” kertoi seuraavalla kerralla tyttö terassilla ja toinen ilmoitti ostoskeskuksessa ”pisa hata” ja katosi vessaan.
En ehkä menisi takuuseen siitä oliko juuri ne käytännöllisimmät sanat hallussa siellä, mutta nauroin joka kerta.
Olenkin joskus sanonut Saaralle, että vaikka olisin kuinka surullinen, niin Ryan puhumassa suomea saisi minut varmasti nauramaan. Se kuulostaa niin hassulta, vaikka samalla jotenkin yllättäen niin oikealta.
Tästä tokaisustani oli jo aikaa, mutta kerran, muutamia kuukausia sitten ollessani suomessa ja surullinen lähetti Saara minulle viestin.
Ääniviestin  mistä ei kuulunut mitään muuta kuin Ryan sanomassa ”jäätelötöterö”
Ja tietty minä nauroin. Hymyilin hölmösti ja hekotin itsekseni kauan.

 

Hammastikku on muuten suuri huvituksen aihe Ryanin perheen keskuudessa. En oikein tiedä mikä heitä siinä sanassa niin naurattaa? Ja ”hyva kokemus” sanotaan aina kun tullaan jostain - vaikka vaan kaupasta.

Hyvä kokemus. Niin, niihin sanoihin onkin hyvä jättää Kapkaupungin postaukset tältä erää. Meillä oli varmasti yksi parhaimmista lomistamme tähän asti ja palaan mieluiten mahdollisimman pian taas takaisin. 

 

 

Onko teillä ulkomaalaisia ystäviä joita huvittaa suomen kielessä erityisesti jokin tietty sana? 

Kommentit (39)

Emmma

Huvittavaa! Australialaiset ystäväni kummastelivat sanaa "vesimeloni" ja "kilpikonna". Ties mikä noissa sanoissa heitä nauratti. (:

Minni

Hyvä postaus :) varmaan ihanaa kun on noin ihana ystävä! Missä Saara ja Ryan tapasivat?

Satu

Mun mies on ulkomaalainen. Puhuu todella hyvin suomea, mutta ei osaa sanoa keuhkot! Se on aina kuehkot, vaikka toinen ihan tosissaan yrittää ääntää oikein=)

Pale

Mulla on yks Maltalainen ystävä ja sen mielestä "minä rakastan sinua" kuulostaa aivan naurettavalta. Hänen mielestään se kuulostaa niin rajulta, että sen uskoisi ennemmin kertovan vihasta kuin rakkaudesta. Se ei ole kuulemma tarpeeksi pehmeä.

Riinie

Mun poikaystävän siskon mies on brittiranskalainen ja hän ei ihan vielä osaa suomea hyvin, mutta "nakkimakkara" ja "illalla" on hänen lempi hokemansa. Monesti nämä vielä yhdistettynä samaan lauseeseen :) p.s. Sun blogi on yksi parhaimmista!jatka samaa rataa ;)

Anna

Kylla vain! Hollantilaiset tyokaverit hokevat sanaa "pyykkipoika" ja unohduksessa saattaa muuttua "pukkipojaksi". ;D

moi

Norjalainen tuttu sanoi että tavallisin suomalainen sana "jumppalainen".. Ja englantilaisen lapsen mielestä suomi kuulostaa "KK..KK.." eli pelkkiä teräviä äänteitä :)

Sara

Kongolainen tuttava naureskelee aina sanonnalle "hauska tutustua", tajusin itsekkin vasta silloin kuinka jännä sana siinä on, tu-tu-s-tu-a. Äitini opettaa työssään ulkomaalaisia ja hän kertoi, että eräs britti oli nauranut katketakseen, kun jossain keskustelutehtävässä naisen nimi oli Oili. Miehen korvaan se tietenkin kuulosti sanalta oily (öljyinen).

Sanna

Itse asun Briteissä, enkä ole juurikaan onnistunut opettamaan suomea ystävilleni (se on kuulemma niiiin vaikeeta :D ) mutta "moimoi" kuuluu aina kun hyvästellään. Se on jotenkin tavattoman suloisen kuuloista ja saa minut takuuvarmasti hyvälle tuulelle.

Kiitos taas kerran suloisesta postauksesta, moimoi

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

moimoi :) Se onkin aika yleinen myös minun ulkomaalaisten ystävieni keskuudessa. Helppo muistaa!

Ja kiitos kun luet :)

-Katri

Mun kaveri sanoo aina. "joojoo, kukkahattutaati" ja myös "liippalakki" :D Se on niin hauskan kuuloista!

Lon

En tiedä, ootko koskaan surullinen (vai superihminen), mutta silloin kun oot, muista et oot todella onnekas saadessasi matkustaa toiselle puolelle maailmaa aina välillä! Ja että sulla on ystäviä siellä.
Jotkut ois valmiita tekemään mitä vaan saadakseen tollasen mahollisuuden. :) En tiiä mistä tää tuli mieleen :D

Maija

Mun Walesiläinen poikaystävä sanoo joskus illalla "olihan paiva!". Saa aina hymyilemään:)

ilonita

Kiva postaus (: Meksikolaisen mieheni mielestä toosi monet suomenkielen sanat on niin huvittavia ja niitä on sitten hauska aina sanoa..., esimerkkinä 'tyttöjystävä', 'karjalanpirkka', moro, tiskirätti etc. Hän aina sanoo, että suomalaisten r-äänne kuullostaa muka hassulta ja liioitellulta ja tietty aina vetää överiksi tuon r-äänteen esim. moro sanoessaan :D

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

haha, no joo varmasti ärrä jokapuolella on huvittavaa kuunneltavaa. Sitä ei itse osaa ollenkaan tajuta. Ulkomailla tuntemattomat tulevat aina hämmästelemään että mitä kieltä me oikein höpötetään kun on niin oudon kuuloista :)

Nasu

Erästä ulkomaalaista kaveriani huvittaa juurikin tuo jäätelötötterö. :D Ilmeisesti se on hauskaa kun on noin monta Ää:tä ja Öö:tä

Huolissaan tuntemattomasta

Anteeksi, mutta oletko voinut oikeasti hyvin viime aikoina? Alipainoisena ihmisenä itsekin, jäin toljottamaan noita sinun kovin olemattomia käsivarsiasi ja jalkojasi. Lihasvoiman harjoittaminen ei ole koskaan pahitteeksi. :) Tämä siis vain huomiona, koska itsekin olen asialle juuri tekemässä jotain koska voimat loppuu. :(

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Olen kyllä voinut oikein hyvin :) Minä olen luonnostaan hoikka ja minulla todella pienet luut. Vaikka paljon lihasvoimaa harjoitankin niin kädet on vaan on vaikea saada näyttämään "paksummilta".
Voimat kyllä on ihan tallella ja jaksan mainiosti. Syön kuitenkin paljon ja hyvin :)

Hyeena

Upeita kuvia jälleen! :) voitko kertoa mistä tuo maailman ihanin pitsimekko on? :) kuvassa sulla on kypärä kädessä.
Ja voisitko kuvitella asuvasi tuolla Kapkaupungissa?

JULIA Toivola
Liittynyt17.11.2015

Pitsimekko on vanha ja muistaakseni JC:stä tai Onlystä :)

Voisin kuvitella asuvani jonkun aikaa, mutta kyllä suomi on sen verran rakas, että täällä mieluiten :)

Henni

Ai että nää sun kaikki kuvat lisää minun kaipuuta ulkomaille ja aurinkoon! Niin ihanat maisemat.

eve

"Ilmalämpöpumppu" oli jostain syystä erittäin suosittu sana aikoinaan espanjalaisten ystävieni keskuudessa :D

eve.

Minulla on jenkkiläinen ystävä joka aina kiittäessään sanoi Thank you verimakkara. Sen kuuleminen paransi aina päivääni huomattavasti!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

 

BUSINESS INQUIRIES AND CONTACT:
julia@juliatoivola.com

 

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011

Kategoriat

Instagram